Leader-toiminta

Leader on toimintaa, neuvontaa ja rahoitusta paikkakunnan parhaaksi.

Leader-toiminta perustuu siihen, että paikalliset ihmiset tietävät itse parhaiten, miten omaa kotiseutua tulisi kehittää. Leader-ryhmät ruokkivat oma-aloitteisuutta ja yritteliäisyyttä myöntämällä rahoitusta yrittäjien, yhdistysten ja muiden yhteisöjen projekteille. Leader-rahoitus tulee EU:n maaseuturahaston lisäksi valtiolta ja omalta kunnalta.

Suomessa on 54 Leader-ryhmää, jotka tekevät suunnitelman oman alueen kehittämiseksi ja valitsevat rahoitettavat hankkeet. Leader-ryhmän paikallinen ote näkyy myös siinä, että valintoja ja linjauksia tekevässä Leader-ryhmän hallituksessa on käytössä kolmikantaperiaate: mukana on omalta seudulta niin asukkaita kuin julkisen tahon ja yhdistysten tai yritysten edustajia.

Kuvituskuva

Paikallista mutta kansainvälistä

Paikallisuuden lisäksi Leader-toiminta on myös kansainvälistä, Euroopan yhteinen juttu. Euroopan unionin alueella toimii yli 2 000 Leader-ryhmää ja yhteistyötä tehdään yli rajojen. Suomalaiset ovat hyviä ja kysyttyjä yhteistyökumppaneita.

Suomi sai Leaderin keinot ja rahoituksen käyttöönsä EU-jäsenyyden myötä vuonna 1996. Vuosille 2014–2020 Leader-ryhmien käytössä on 300 miljoonaa euroa entistäkin paremman maaseudun tekemiseksi.

Videolla Leader-asiamies Heli Walls kertoo Suomen osallistumisesta EU:n Leader-ohjelmaan.
Video on Maaseudun Sivistysliiton ja e2 ajatuspajan yhteistuotantoa ja se on saanut
ulkoasiainministeriön Europpa-tiedotustukea.

Muokkauspäivämäärä: Jul 9, 2021

Tämä on karuselli, jossa on artikkeleita. Navigoi edellisen ja seuraavan painikkeen avulla.