-
Etelä-Karjala
Saimaa – Suomen suurin ja Euroopan neljänneksi suurin. Tarvitseeko muuta sanoakaan? Tarvitsee! Parikkalan patsaspuisto on niin mystinen paikka, että tunnet olevasi kuin satukirjassa. Tarunomaisuutta voit kokea myös Lappeenrannan linnoituksessa, jossa historia (vaikkapa muinainen sotamies) saattaa koputtaa olkapäälle ratsunsa päältä. Joko alkoi kiinnostaa?
-
Etelä-Pohjanmaa
Jos kaikesta huolimatta tekisi mielesi matkustaa rapakon toiselle puolelle, älä huoli. Tee se Etelä-Pohjanmaalla, Koskenkorvalta löytyy oikein amerikkalaista ranch-tyylistä meininkiä! On siellä jopa Vapaudenpatsaskin. Ai, Kiina kiinnostaa enemmän? Ihanat ähtäriläiset Pyry ja Lumi tuovat palasen sitä mukanaan lakeuksille. Sanotaan, että kaikki on komiaa Etelä-Pohjanmaalla. Onko? On vain yksi tapa selvittää asia.
-
Etelä-Savo
Elämyksien Etelä-Savo kutsuu lomailemaan aurinkoiseen syleilyynsä! Suopursujen tuoksu hurmaa Paltasen esteettömässä suopuistossa. Sulkavan Linnavuorella sielu lepää Saimaan kaukaisuuteen taipuvaa sineä ihaillessa. Kulttuuripappila Sylvissä ajan ratas pyörähtää taaksepäin. Kesään voi käydä myös golfaten, meloen, risteillen, kalastaen tai riippumatossa loikoillen. Kaunista luontoa, sopivasti liikuntaa, mukavia ihmisiä, kiehtovaa kulttuuria ja puhtaista raaka-aineista valmistettuja eteläsavolaisia herkkuruokia – tule ja koe huippuloma Etelä-Savossa!
-
Kanta-Häme
Hämäläinen hitaus on legendaarista. Tule siis tänne lomalle, jos et halua hoppuilla. Rauhassa kierrät monia luontokohteita, kyliä, melonta- ja pyöräreittejä. Seinäkiipeily, Iittalan naivistinäyttelyt tai Hauhon upea kulttuuriympäristö - Hämeessä on sitä jotain! Hauhon esinemuseossa voit ihailla ITE-taidetta 1700 -luvulta ja Jokioisten Elonkiertopuistossa opit luonnonvarojen tutkimuksesta vuohien ja kanojen seurassa - mikä voisi olla parempaa?
-
Kainuu
Tämä on oltava jokaisen bucket-listalla: tee se Euroopan viimeisimmillä erämaa-alueilla. Kaikessa hiljaisuudessa. Ehkä karhun tallustaessa lähietäisyydellä. Ja sitten kun hiljaisuus ei enää huvita, alueen matkailukohteet tarjoavat seikkailuja joka ikisen päivän kaikille hetkille. Takuuvarmasti yllätyt.
-
Keski-Pohjanmaa
Perämeren kalastajakylän idylli – se on totta, ei mitään satukirjojen tarinaa. Ihania puutaloja ja runopolkuja. Vattajan hiekkaranta on joidenkin mielestä koko pohjoisen maapallon upein ranta. Ai, kaipaat vauhdikkaampaa menoa? No, sitäkin on tarjolla. Kemoran rata on Suomen pohjoisin moottorirata-alue, jossa pärinää ja sutinaa riittää!
-
Keski-Suomi
Tätä et ole todennäköisesti koskaan miettinyt: haluaisitko tehdä sen tänä kesänä maailman suurimmassa savusaunassa? No, mietipä. Keski-Suomessa sekin on mahdollista. Tiesitkö, että hashtag #Landscape (=maisema) on liitetty Instagramissa yli 116 miljoonaan postaukseen? Mene Etelä-Konneveden kansallispuiston, nappaa kuva ja postaa. Maailma ihastuu!
-
Kymenlaakso
Haluaisitko tehdä sen paratiisissa? Keskellä alppiruusulaaksoa ja atsalearinnettä. Mustilan arboretum on ihana. Luonnostaan vahva Kymenlaakso hurmaa myös Repoveden järvillä, lammilla ja korkeilla näköalakallioilla. Mitä muuta voit edes kaivata?
-
Lappi
Olet ehkä tehnyt sen Lapin talvessa, hiihtokeskuksessa, tuhansien muiden kanssa, mutta tiedätkö, millainen on Lapin kesä? Ei siitä turhaan ole lauluja laulettu. Se on mystinen ja maaginen ja samalla juuri tässä ja käsinkosketeltavissa ja elettävissä. Se on jotain, mikä on todellakin koettava – tänä kesänä.
-
Pirkanmaa
Pirkanmaalla on käytännössä kaikkea: luontoa, kulttuuria, toimintaa ja tapahtumia. Ja sen päälle vielä mukavia ihmisiä. Yksi vaihtoehto on pakata kimpsut ja kampsut ja painua Helvetinkolulle. Hengittää syvään ja antaa maisemien huikaista. Joko mennään?
-
Pohjanmaa
Pratar du Svenska? Olo on kuin ulkomailla (Ruotsissa), mutta oikeasti kyllä pärjäät kummalla tahansa kotimaisella. Missä muualla voit yöpyä lasi-igluissa meren rannalla ja siemailla maailman parasta giniä, jonka valmispaikalla juuri äsken vierailit? Et missään.
-
Pohjois-Karjala
Kolille vai Balille, kysymme monessa kohdin. Nyt saat oikean vastauksen: Kolille tietenkin! Mikään ei voita tätä kansallismaisemaa. Sinne on mentävä kerran elämässä ja jos olet jo käynyt, tiedät miksi on mentävä toisenkin kerran. Ja kolmannen. Voiko Koliin koukuttua? Se kannattaa selvittää.
-
Pohjois-Pohjanmaa
Onko tämä joku Kreeta vai? Ei, kyllä nyt ollaan Suomessa. Kalajoen hiekkasärkillä, jossa on paitsi rantaa myös vaikka mitä muuta. Voit tehdä sen Pohjois-Pohjanmaalla myös historiaa uhkuvassa Raahessa, meren tyrskytessä Hailuodossa tai maastopyöräillen Syötteellä. Matkallasi voit törmätä vaikkapa afrikkalaiseen kääpiövuoheen. Ihan totta.
-
Pohjois-Savo
Savossa tekeminen on omalla vastuulla, niinhän sitä sanotaan. (Tai juttelu kuulijan vastuulla, mutta kuka näitä tarkkailee?). Jos olet rohkea, lähde Pohjois-Savoon kokemaan Orinoron rotko tai Seinävuoren rotkolaakso. Kapua Tahkovuorelle ja merkkaa huippu omalla frisbeelläsi. Uskallatko?
-
Päijät-Häme
Tule läheltä tai kaukaa, päiväksi tai pidemmäksi aikaa, Päijät-Hämeestä löytyy kaikki. Kiipeä Kammiovuorelle ihastelemaan maisemia, Lapakistossa voit katsella luontoa, syödä retkieväitä esteettömällä laavulla. Maistuvat omatekoiset jäätelöt nappaat mukaasi Kanavan Helmestä samalla kun katselet Vääksyn kanavaa tai pyrähdät viereiseen Norrlinin puistoon. Retki Päijänteen kansallispuistoon kannattaa aina! Tekemistä löytyy kaikenikäisille ja jokaiseen makuun. Tervetuloa!
-
Satakunta
Kuusi kilometriä hiekkarantaa. Upeita dyynejä. Vedessä liitäviä purjelautailijoita. Ensimmäisenä Satakunnan lomasta tulee mieleen Yyteri, eikä turhaan. Tekisitkö sen Satakunnassa? Yyteri on nimittäin vasta alkua.
-
Uusimaa
Suomi on siitä(kin) niin mahtava maa, että pääkaupungistakin käsin kesäisen maaseudun helmet ovat helposti saavutettavissa. Suppailua saariston idyllissä, tilakierros Bosgårdin kartanomiljöössä tai seikkailuja Sveitsissä. Mitä ihmettä! Onko tuolla poro?
-
Varsinais-Suomi
Tiedät tottakai Turun ja varmasti myös Naantalin Muumimaailmoineen. Mutta olisiko Varsinais-Suomessa jotain muutakin? Voi, kysy vaan! Ehdotus numero yksi: tee se puumajassa Bodössä. Voit olla puussa koko yön.
Matkailumaakunnat
Mitä meiltä ei löydy, sitä ei tarvita! Ikimuistoiset yhdessäolon hetket ja lomakuvat saattavat syntyä ihan siinä lähellä, vieläpä ilman ilmastohuolia. Tutustu maakuntien tarjontaan.