Pitkaan haaveiltu1000

Pitkään haaveiltu, esimerkillisesti toteutettu

Kolarin Vaattojärvellä vietettiin lauantaina 9.3. kyläverkkojuhlaa. Kyläläiset ehtivät haaveilla toimivista yhteyksistä lähes 20 vuotta. Hyviä yhteyksiä tavoiteltiin jo 2000-luvun alussa tehdyssä Vaattojärven kyläsuunnitelmassa. Osuuskunta Vaattojärven Tietoverkko täytti marraskuussa 2018 18 vuotta. Marraskuussa toteutui myös pitkäaikainen haave ja osuuskunta sai juhlistaa täysi-ikäisyytensä lisäksi upouutta valokuitupohjaista kyläverkkoaan.

- Vaattojärveläiset ovat olleet tässä asiassa kyllä aikaansa edellä, totesi Seppo Alatörmänen juhlapuheessaan.
Alatörmäsen vetämä Kuitua pohjoiseen -hanke kävi kylässä pitämässä tiedotustilaisuuden vuonna 2017. Maaseuturahaston tuen ja hankkeen tarjoaman neuvonnan avulla idea omasta kyläverkosta alkoi lopulta muuttua todeksi.

Valokuituliittymästä kiinnostuneiden määrää kartoitettiin ensin ovelta ovelle kiertämällä. Osuuskunta Vaattojärven Tietoverkko päätti tekemiensä laskelmien perusteella toteuttaa hankkeen, jos liittyjiä saadaan kokoon vähintään 40. Kun rahoituspäätös saatiin Lapin ELY-keskuksesta helmikuussa 2018, oli kasassa jo kuusikymmentä liittyjää. Muutaman hypättyä mukaan vielä kaivuuvaiheessa, vedettiin valokuitu lopulta 63 liittyjälle.

Toimeen on tartuttava itse

Maaseuturahaston yksi tavoite on yhteisöllisyyden lisääminen, mutta se on myös kyläverkkohankkeen edellytys.
- Joka paikasta sitä ei löydy, ja siitä syystä hankkeita on jopa kaatunut, Alatörmänen huomautti.
- Maailma on myös muuttunut siinä mielessä, ettei kukaan enää tuo meille asioita valmiina. Alueen kehittyminen vaatii asukkaiden aktiivisuutta. Neuvoja saa ja rahoituksenkin voi saada, mutta kyläläisten pitää itse tehdä.

Vaattojärvellä kyläläiset puhalsivat yhteen hiileen esimerkillisesti. Juhlassa kuultiinkin paljon vilpittömiä kiitoksia ja kehuja. Viime syksyn verkonrakennustöissä riitti monenlaita työtä - yksi keitti kahvia, toinen ajoi konetta, kolmas auttoi yhteyksien asentamisessa tietokoneelle. Lapiot heiluivat ja risut tulivat raivatuksi. Yhteisessä WhatsApp-ryhmässä kerrottiin, mitä oli milloinkin meneillään ja missä.
- Meininki oli iloista ja sitä oli hieno seurata, muisteli osuuskunnan toimitusjohtaja Harri Niva.
Naapurikylä Sieppijärvi rakensi myös oman kyläverkkonsa viime syksynä. Kylien välille virisi hankkeiden aikana kilpailuhenki, ei kuitenkaan kovin vakava sellainen. Osuuskunta Sieppijärven Kyläverkon puheenjohtaja Ari Unga julisti juhlassa Vaattojärven selkeäksi voittajaksi talkooasiassa – Sieppijärvellä talkoita tehtiin n. 13 000 euron edestä, kun Vaattojärvellä vastaava lukema oli huimat 55 000 euroa.

Yhteinen kyläverkkojuhla juurrutti talkoohenkeä kenties seuraavaankin sukupolveen, joka seurasi seremonioita tarkasti.

Onneksi löytyi Elisa

Talkooväen lisäksi hanke tarvitsee vetäjän, joka pitää lankoja käsissään. Kun Elisa Hirvasniemi ryhtyi osuuskunnan puheenjohtaja Jarmo Kylmämaan pyynnöstä Vaattojärven kyläverkon hankevetäjäksi, ei hänellä ollut aiempaa kokemusta sen enempää hankkeista kuin kyläverkoistakaan. Miksi häntä pyydettiin hankkeen vetäjäksi, on hänen mielestään hyvä kysymys.
- Ehkä kylästä ei löytynyt ketään muutakaan juuri sillä hetkellä, hän naurahtaa.
Valokuituyhteys oli tervetullut asia myös Hirvasniemien kotiin ja osapäiväinen homma sopi kotona kahden lapsen kanssa tuolloin olleen Elisan aikatauluun. Siispä hän lupautui tehtävään. Työ alkoi muihin kyläverkkohankkeisiin tutustumalla.
- Luin läpi eri kylien hankesuunnitelmia ja aloin niistä mallia ottamalla tehdä meidän kylälle suunnitelmaa.
Projekti oli opettavainen, joskin matkan varrelle mahtui myös epätoivon hetkiä. Hirvasniemi kiittää eri puolilta saamaansa apua, jota ilman hän tuskin olisi urakasta selvinnyt.
- Seppo on tietenkin ollut tässä tärkeä neuvonantaja, mutta myös muut kyläverkot, Leader ja ELY-keskus ovat olleet apuna. Apua on aina saanut, kun on kysynyt.

Hirvasniemi veti urakan hienosti läpi ja hän sai kuulla juhlassa työstään paljon kehuja. Hänelle itselleen se mukavin asia koko projektissa oli kylästä löytyvä talkoointo ja yhteishenki.
- Vaikka olemme tehneet asioita yhdessä ennenkin, se yllätti. Kuinka pikaisellakin aikataululla aina löytyi joku avuksi joka asiaan.

Sama yhteishenki oli aistittavissa myös kyläverkkojuhlassa. Kyläläiset taivalsivat läpi lumimyrskyn koululle juhlimaan saavutustaan yhdessä ja tunnelma oli lämmin. Onnea Vaattojärvi!

Pääkuvassa: Osuuskunta Vaattojärven Tietoverkon varapuheenjohtaja Harri Liikamaa (vas.), hankevetäjä Elisa Hirvasniemi, Kuitu kylässä -hankkeen Seppo Alatörmänen, osuuskunnan toimitusjohtaja Harri Niva sekä osuuskunnan puheenjohtaja Jarmo Kylmämaa olivat juhlassa yhtä hymyä, ja syystä.

Muokkauspäivämäärä: Feb 17, 2020
Teksti: Tuuli Kontio
Kuvat: Tuuli Kontio