Hameenraitti logokuva

Hämeenraitti on maaseudun uusi viestintäkanava Hämeessä

Hämeenraitti viestii maaseutuohjelmasta ja kertoo maaseudun tapahtumista ja toiminnasta Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Yksi tärkeistä tehtävistä on lisätä tietoa yritysten ja yhdistysten rahoitusmahdollisuuksista ja rahoituksen tuloksista.

─ Nimeksi valittu Hämeenraitti kuvaa mielestäni hyvin Hämettä ja maaseutua. Tarkoituksena on nyt vakiinnuttaa maaseutuohjelman viestintää ja tiedottamista niin, että se on tuttu ja sitä osataan hyödyntää. Erittäin tärkeää on myös lisätä eri toimijoiden verkostoitumista ja viestintää heidän välillään, Hämeenraitin tiedottaja Ulla Harju kertoo.

Joulukuussa alkanut Maaseuturahoitus Hämeessä -hanke eli Hämeenraitti viestii Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta Hämeen ELY-keskuksen ja viiden Leader-ryhmän toimialueella Kanta- ja Päijät-Hämeessä. Yksi Hämeenraitin tehtävistä on siis saattaa yritykset ja yhteisöt tietoisiksi rahoituksesta. Harju muistuttaa, että Hämeessä maaseutuyrityksiksi luetaan kaikki alueen yritykset lukuun ottamatta Hämeenlinnan ja Riihimäen ydinkeskustassa sekä vanhan Lahden kaupungin alueella sijaitsevia yrityksiä.

─ Erityisesti uusia yrityksiä ja innovaatioita halutaan rahoituksen piiriin. Toivottavasti saamme maaseudulla toimivat yritykset innostumaan ja hakemaan tukia. Hämeenraitti onkin ikään kuin kokoava tekijä ja uusi viestintäkanava, joka jakaa tietoa ELY-keskuksen ja Leader-ryhmien rahoituksesta sekä tiedottaa hankkeiden etenemisestä, tapahtumista ja tuloksista. Mukaan mahtuu paljon erilaista toimintaa.

Monikanavaisuus on päivän sana, ja Hämeenraittikin esittäytyy laajalti sekä verkossa että sosiaalisessa mediassa.
─ Toivon hyvää yhteistyötä eri toimijoiden kanssa myös yli aluerajojen, jotta saamme kaikkien viestiä eteenpäin. Tarkoituksena on lisäksi järjestää hanketreffejä ja infotilaisuuksia sekä erilaisia koulutuksia viestintään liittyen, Ulla Harju hymyilee.

Maaseuturahoitus Hämeessä –hankkeen rahoittaa Hämeen ELY-keskus ja hallinnoijana toimii Linnaseutu ry. Käytännössä hanke on Hämeen ELY-keskuksen ja viiden hämäläisen Leader-ryhmän yhteishanke. Leader-ryhmistä mukana ovat Linnaseutu ry, Päijänne-Leader ry, Etpähä ry, LounaPlussa ry sekä EMO ry.

Voit jo nyt käydä tykkäämässä Hämeenraitin Facebook-sivuista, seurata Twitter-tiliä sekä Instagramia. Verkkosivut avautuvat osoitteessa www.hämeenraitti.fi helmi-maaliskuun vaihteessa.

Ota yhteyttä:
Facebook
Twitter @hameenraitti
Instagram @hameenraitti

Yhteystiedot:
Ulla Harju
puh. 040 5312 153
tiedottaja@linnaseutu.fi

Ulla Harju

Muokkauspäivämäärä: Feb 17, 2020