Laajakaista maatila tietokone

Maaseudun hankkeet toivat laajakaistan yhä useamman suomalaisen ulottuville

23.3.2016

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta rahoitettiin päättyneellä ohjelmakaudella yhteensä 42 laajakaistahanketta, jotka toivat tietoliikenneyhteydet maaseudun yritysten ja asukkaiden ulottuville. Varsinkin Keski-Suomessa ja Pohjois-Savossa rakennettiin aktiivisesti maaseudun tietoverkkoja. Myös Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa toteutettiin onnistuneita laajakaistahankkeita. Maaseutuohjelmasta rahoitetut laajakaistahankkeet olivat osa valtioneuvoston käynnistämää Laajakaista kaikille 2015 -hanketta.

Laajakaistahanke

Toimiva verkkoyhteys on nykyaikana välttämättömyys. Maaseutuohjelmasta rahoitetuilla laajakaistahankkeilla toteutettiin yhteyksiä alueille, joille niitä ei markkinavetoisesti syntynyt. Näin yhä useammalla kansalaisella oli pääsy verkkopalveluihin ja mahdollisuus esimerkiksi yritystoimintaan asuinpaikasta riippumatta.

Monessa hankkeessa verkko-osuuskunta toteuttajana

Isot operaattorit eivät olleet kiinnostuneita hankkeiden toteuttamisesta. Tahtotilaa ja tarvetta toimiville nettiyhteyksille kuitenkin löytyi eri puolilta Suomea, joten alueilla perustettiin uusia verkko-osuuskuntia. Osuuskuntien toiminnan käynnistäminen vei oman aikansa ja siksi laajakaistahankkeiden toteutus painottui rahoituskauden viimeisille vuosille.

Valokuitu

Laajakaistojen rahoittamiseen oli varattu yhteensä noin 25 miljoonaa euroa EU-rahoitusta. EU-rahoitus muodostui vuonna 2010 EU:n maaseuturahaston ”elvytyspaketin” yhteydessä myönnetyistä varoista, jotka Suomi päätti käyttää maaseudun laajakaistayhteyksien rakentamiseen. Lisäksi valtio ja kunnat osallistuivat rahoitukseen yhteensä noin 105 miljoonalla eurolla.

Tukea maksettiin laajakaistaverkkoja rakentaneille yrityksille ja osuuskunnille. Muutama hanke peruuntui, mistä johtuu, että osa rahoituksesta jäi käyttämättä.

Kyläverkkorahoitusta voi hakea edelleen

Maaseutuohjelmasta on rahoitettu suurten Laajakaista kaikille 2015 -ohjelman mukaisten hankkeiden lisäksi myös pienempiä kyläverkkohankkeita. Kyläverkkoja on rakennettu 35 kappaletta.

Tarvetta nopeille nettiyhteyksille on edelleen. Myös nykyisestä maaseutuohjelmasta voi hakea tukea pienimuotoisten tietoliikenneverkkojen, eli niin sanottujen kyläverkkojen rakentamiseen.

Muokkauspäivämäärä: Feb 17, 2020