Nyt etsitään maaseudun innovaatio eli EIP-ryhmiä - ideahaku käynnissä 9.5. saakka!

Veljestila

Maa- ja metsätalousministeriö on avannut toisen hakukierroksen maaseudun innovaatiryhmien eli EIP-ryhmien muodostamiseksi.

Maaseudun innovaatioryhmä eli EIP-ryhmä (”European Innovation Partnership”) on ohjelmakauden 2014-2020 uusi tukimuoto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Sen tavoitteena on parantaa maatalouden ja muun alkutuotannon tuottavuutta, tehokkuutta ja kestävyyttä alkutuotantoon liittyvien yritysten (maatalous, metsätalous, maataloustuotteiden jalostus tai biotalous) sekä alan asiantuntijoiden välisenä yhteistyönä.

​Hanketta toteuttamaan muodostetaan maaseudun innovaatioryhmä, joka ratkaisee hankkeen aikana etukäteen tunnistetun ongelman (innovaatio) tai saattaa uuden innovaation käytäntöön. Lähtökohtana on siis alkutuotantoon liittyvä ongelma, jonka ratkaiseminen synnyttää innovaation. Tarkoituksena on viedä ruohonjuuritason ideoita käytännön toteutukseen yhteistyössä tutkimustahojen kanssa.

Rahoitusta kymmenelle innnovaatioryhmälle

Maaseudun innovaatioryhmän toiminta toteutetaan kehittämishankkeena. Hanke on valtakunnallinen. Hankkeessa voi olla mukana myös kansainvälinen osa tai se voidaan toteuttaa osana kansainvälistä hankekokonaisuutta. Maaseudun innovaatioryhmän toiminta-aika on 1-3 vuotta.

Hankkeen osapuolet muodostavat yhdessä maaseudun innovaatioryhmän (EIP-ryhmä). Yksi osapuolista toimii hankkeen vastuullisena toteuttajana, jolle tuki myönnetään. Vastuullinen toteuttaja voi olla julkisoikeudellinen yhteisö, esim. kehittäjäorganisaatio. Hankkeessa tuensaajia voivat olla julkisoikeudelliset tai yksityisoikeudelliset yhteisöt, kuten pk-yritykset, tutkimusyksiöt tai kehittämisorganisaatiot, säätiöt, oppilaitokset, kunnat tai yhdistykset.​

Ohjelmakaudella 2014-2020 rahoitetaan noin 10 maaseudun innovaatioryhmää. Suuntaa-antava rahoitus maaseudun innovaatioryhmille on 3 miljoonaa euroa.

Ideahaku käynnissä 9. toukokuuta saakka

Maaseudun innovaatioryhmien toinen hakukierros järjestetään 2-vaiheisena. Ensimmäinen kierros on nk. ideahaku, jolloin hakijan tulee toimittaa täytetty ideahakulomake (liitteenä). Ideahakulomakkeen voi toimittaa ajanjaksolla 8.3.-9.5.2016 sähköpostiosoitteeseen: eip@mmm.fi ​

Valintaryhmä valitsee parhaat ideat toiselle hakukierrokselle. Ennen toisen vaiheen hakukierroksen avautumista hakijoille järjestetään kesäkuussa 2016 yhteinen tilaisuus, jossa neuvotaan hakemuksen valmisteluun liittyviä asioita.

Tutustu tarkemmin: EIP-ryhmien hakuprosessi
Liite: Ideahakulomake - maaseudun innovaatioryhmä EIP [word]​​​
(tallenna dokumentti linkistä ensin koneellesi: Klikkaa oikealla hiiren napilla linkkiä ja paina "Tallenna nimellä / Save as". Avaa tiedosto vasta tallentamisen jälkeen, niin se aukeaa)

Lisätietoja:
Leena Anttila maa- ja metsätalousministeriö, 02951 62240, etunimi.sukunimi@mmm.fi

Muokkauspäivämäärä: Feb 17, 2020