Nyt etsitään alkutuotantoa hyödyttäviä ratkaisuja - EIP-hakuun ehtii jättämään hakemuksen 9. toukokuuta saakka!

Veljestila

Maaseudun innovaatioryhmä eli EIP-ryhmä (”European Innovation Partnership”) on ohjelmakauden 2014-2020 uusi tukimuoto Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Sen tavoitteena on parantaa maatalouden ja muun alkutuotannon tuottavuutta, tehokkuutta ja kestävyyttä alkutuotantoon liittyvien yritysten (maatalous, metsätalous, maataloustuotteiden jalostus tai biotalous) sekä alan asiantuntijoiden välisenä yhteistyönä.

​Jos sinulla on idea, jonka ratkaiseminen voisi hyödyttää myös muita, kerro siitä meille. Idean toteuttamiseksi on mahdollista hakea rahoitusta maaseudun innovaatio- eli EIP-ryhmälle, jossa ideaa tai innovaatiota lähdetään viemään käytännön toteutukseen yrittäjien ja tutkijoiden tai muiden asiantuntijoiden yhteistyönä.

Rahoitusta kymmenelle innnovaatioryhmälle

Maaseudun innovaatioryhmän toiminta toteutetaan kehittämishankkeena. Hanke on valtakunnallinen. Hankkeessa voi olla mukana myös kansainvälinen osa tai se voidaan toteuttaa osana kansainvälistä hankekokonaisuutta. Maaseudun innovaatioryhmän toiminta-aika on 1-3 vuotta.

Hankkeen osapuolet muodostavat yhdessä maaseudun innovaatioryhmän (EIP-ryhmä). Yksi osapuolista toimii hankkeen vastuullisena toteuttajana, jolle tuki myönnetään. Vastuullinen toteuttaja voi olla julkisoikeudellinen yhteisö, esim. kehittäjäorganisaatio. Hankkeessa tuensaajia voivat olla julkisoikeudelliset tai yksityisoikeudelliset yhteisöt, kuten pk-yritykset, tutkimusyksiöt tai kehittämisorganisaatiot, säätiöt, oppilaitokset, kunnat tai yhdistykset.​

Ohjelmakaudella 2014-2020 rahoitetaan noin 10 maaseudun innovaatioryhmää. Suuntaa-antava rahoitus maaseudun innovaatioryhmille on 3 miljoonaa euroa.

Ideahaku käynnissä 9. toukokuuta saakka

Maaseudun innovaatioryhmien toinen hakukierros järjestetään 2-vaiheisena. Ensimmäinen kierros on nk. ideahaku, jolloin hakijan tulee toimittaa täytetty ideahakulomake (liitteenä). Ideahakulomakkeen voi toimittaa ajanjaksolla 8.3.-9.5.2016 sähköpostiosoitteeseen: eip@mmm.fi

Valintaryhmä valitsee parhaat ideat toiselle hakukierrokselle. Ennen toisen vaiheen hakukierroksen avautumista hakijoille järjestetään kesäkuussa 2016 yhteinen tilaisuus, jossa neuvotaan hakemuksen valmisteluun liittyviä asioita.


Lisätietoja:
maa- ja metsätalousministeriössä Leena Anttila, 02951 62240, etunimi.sukunimi@mmm.fi maaseutuverkostopalveluissa Joel Karlsson, 040 531 1966, etunimi.sukunimi@mavi.fi

Tutustu tarkemmin: EIP-ryhmien hakuprosessi
Liite: Ideahakulomake - maaseudun innovaatioryhmä EIP [word]​​​​
(tallenna dokumentti linkistä ensin koneellesi: Klikkaa oikealla hiiren napilla linkkiä ja paina "Tallenna nimellä / Save as". Avaa tiedosto vasta tallentamisen jälkeen, niin se aukeaa)

Muokkauspäivämäärä: Feb 17, 2020