Ideoita uusiksi maaseutuverkoston työryhmien teemoiksi etsittiin kevään 2016 aikana kaikille avoimessa haussa. Maa- ja metsätalousministeriön päätöksellä teemoiksi vuosille 2017–2018 valittiin maaseudun hyvinvointi ja tulevaisuuden maaseutuyrittäminen.
Maaseudun hyvinvointiryhmässä etsitään keinoja viljelijöiden, maaseutuyrittäjien sekä kolmannen sektorin toimijoiden jaksamisen tueksi. Tulevaisuuden maaseutuyrittäminen -työryhmä keskittyy puolestaan yrittämisen uusiin muotoihin ja toimintatapoihin.
Maaseutuverkoston työryhmille etsitään nyt puheenjohtajia. Elokuun loppuun saakka jatkuva työryhmien puheenjohtajahaku on herättänyt jo paljon kiinnostusta. Myös haettavan tehtävän sisällöstä on tullut lisätietopyyntöjä.
– Työryhmien tarkoituksena on lisätä teemaan liittyvien toimijoiden yhteistyötä, aktiivisuutta ja lisätä verkoston vahvuutta. Työryhmien puheenjohtajien rooli on siis hyvin aktivoiva: nimikkeestä huolimatta puheenjohtajan rooli on olla ennemminkin verkostoja kokoava innostaja ja aktivaattori. Työryhmien tavoitteena on saada pallo pyörimään ja muutos liikkeelle, maatalousneuvos Taina Vesanto maa- ja metsätalousministeriöstä selventää.
Uudet puheenjohtajat pääsevät mukaan monipuolisiin projekteihin
Vuosina 2015–2016 työryhmien teemoina ovat olleet nuoret, innovaatiot, yrittäjyys ja elinkeinot sekä ympäristö ja ilmasto.
– Oma puheenjohtajan pestini alkoi hyvän verkoston kokoamisella. Työryhmään haluttiin mukaan käytännönläheisiä, monialaisia ja tekeviä ihmisiä, maaseudun vaikuttajatyyppejä, nuoret-teemaan keskittyvän työryhmän puheenjohtajana kaudella 2015–2016 toimiva Heidi Siivonen kertoo.
Nuorisotyöryhmän tehtävänä on ollut varmistaa, että maaseudun nuorten ääni kuuluu maaseudun kehittämisohjelmissa ja verkostotoimissa. Siivonen on vetänyt työryhmää Hämeenlinnan Seudun 4H-yhdistyksessä kehityspäällikkönä toimimisen ohella.
– Varsinaisia kokouksia olemme muun yhteydenpidon ohella pitäneet vain muutamia, sillä ryhmän fokus on ollut tekemisessä ja näkymisessä. Eniten olemme saaneet aikaiseksi toimimalla omalla persoonalla ja tekemällä päätöksiä rohkeasti, erilaisia ja uusia avauksia suosien. Työryhmän toiminta on siis ollut hyvin puheenjohtajansa näköistä, Siivonen toteaa.
Työryhmä on muun muassa toteuttanut erilaisia tapahtumia, seminaareja ja kilpailuja sekä viestinyt aktiivisesti teemaansa liittyvistä asioista.
– Olen muun muassa pitänyt teemaan liittyviä asioita esillä niin sosiaalisessa mediassa kuin lehti- ja verkkojulkaisuissa.
Työryhmän lanseeraaman nuorisotoiminnan palvelupaketin avulla on toteutettu koulutuksia ja tapahtumia, joissa nuoret ovat päässeet tutustumaan yrittäjyyteen ja yritystoimintaan. Myös tapahtumissa mukanaolo ja niiden järjestäminen on ollut tärkeä osa nuorisotyöryhmän toimintaa.
– Työryhmämme on mukana muun muassa valtakunnallisen Osta tilalta -päivän järjestelyissä. Syksyllä on luvassa myös innovatiivisiin maaseutuyrityksiin ja niiden sparraukseen liittyvä kasvupolku Karhunpesä. Ja juuri tällä hetkellä olen Oripäässä kertomassa maaseutuohjelman mahdollisuuksista Okra-messuilla, Siivonen kertoo tuoreimmista kuulumisistaan.
Siivonen ennustaakin tuleville puheenjohtajille monipuolisia projekteja sisältävää työsarkaa ja oivaa mahdollisuutta päästä vaikuttamaan maaseudun kehittämisen suuntaan.
– Mikäli valittuihin teemoihin vaikuttamiseen liittyy innokkuutta, kannattaa ehdottomasti hakea mukaan.
Katso lisätiedot puheenjohtajahausta. Esityksiä puheenjohtajiksi otetaan vastaan 31.8.2016 saakka sähköpostitse osoitteeseen: ohjelma@mmm.fi
Heidi Siivonen työn touhussa Okra-messuilla tarkastelemassa työryhmän järjestämän #munmaaseutu -kuvakisan saldoa.
Lisätietoa maa- ja metsätalousministeriöstä:
maatalousneuvos Taina Vesanto, p. 02951 62405
maaseutuylitarkastaja Marianne Selkäinaho, p. 02951 62218
etunimi.sukunimi@mmm.fi