Maaseudun Kasvupolun kiitorata toi uskoa ja uusia ajatuksia

Maaseudun Kasvupolun ensimmäinen KasvuOpen-kiitoratapäivä keräsi Espoon Innopoliin 16 yrityksen edustajat ja saman verran osaamistaan jakamaan tulleita mylläreitä. Osa yrityksistä oli vasta alkutaipaleella, osa jo matkaa taittanut, mutta yhteistä kaikille oli iso into mennä eteenpäin.

Kasvu Open

Heti oli selvää, että helpolla ei yrityksiä kiitoratapäivässä päästetä. Samantien aamutuimaan yritysten edustajat nousivat vuoroperään eteen ja pitivät kolmen minuutin pitchaukset eli esittelyt siitä, mistä heidän yritystoiminnassaan on kyse, mikä on sen suunta ja mitä kaipaavat.

”Me halutaan tehdä asiat toisin kuin alalla on aina tehty”

”Me haluamme kumppaneita, jotka ovat halukkaita yhdessä meidän kanssa tekemään tästä hienon tarinan – se on vasta alussa”

”Oletteko tosissanne? Sitä meiltä kysyttiin paljon, kun kerroimme, mitä aiomme tehdä. Olimme me.”

Mehukas

Mehukas-yrityksen Petra Sippola pitchaus-vuorossa.

KasvuOpen-kiitoratapäivissä on kolme pelisääntöä: avoimuus, luotettavuus ja rakentava ote. Rakentavalla otteella tarkoitetaan sitä, että on valmis ottamaan oppeja ja toisenlaisia ajatuksia ja ideoita vastaan. Pelin henki on tämä: mitä avoimempi uskallat olla, sitä enemmän saat KasvuOpenista irti.

45 minuuttia sopii mylläykseen

Jokainen yrittäjä pääsi viettämään yhden myllärin kanssa 45 minuuttia. Se kuulostaa vähältä, ehtiikö siinä muuta kuin esitellä itsensä?

- Se on testattu juuri hyväksi ajaksi. On kokeiltu tuntia ja on kokeiltu puolta tuntia ja tämä on se paras, kertoi Kasvun Roihun Janne Roiha.

Roihan mukaan toki paljon on kiinni myös siitä, miten hyvin yrittäjä on tehnyt ennakkotehtävänsä: toimittanut mylläreille pyydettyjä materiaaleja yrityksestään. Maaseudun kasvupolun yrittäjät olivat läksynsä tehneet kuulemma harvinaisenkin hyvin.

Ensimmäisessä kiitoratapäivässä jokainen yrittäjä tapasi neljä mylläriä, toisessa kiitoratapäivässä sparraustuokioita on myös neljä. Mylläysten jälkeen ryhmät kokoontuivat yhteen summaamaan, mitkä olivat päivän suurimmat opit.

”Pitää uskaltaa päästää irti vanhasta, se vaatii rohkeutta.”

”Kyllä minä tarvitsin sellaista persuuksiin potkimista.”

"Kävi selväksi, että nyt pitää tehdä iso päätös. Se on vaan tehtävä."

"Maailma on aika pieni paikka, suomalaiselta maaseudulta voi päästä vaikka kuinka pitkälle"

Kasvu Open

Sparrausten jälkeen kokoonnuttiin ryhmittäin miettimään, mikä oli päivän parasta antia.

Mehukas Saikkonen & Sippola –yrityksen toinen yrittäjistä, Petra Sippola, oli päivän antiin tyytyväinen. Jopa positiivisesti yllättynyt.

- Parasta oli, kun katsottiin ihan lukuja: tämä on tämä kuukausi ja tässä toinen. Mylläri sai hoksaamaan, että olemme tehneet ihan oikeita asioita ja tämä on hyvä juttu, johon kannattaa panostaa, Sippola iloitsi.

Myös Jarutec-yrityksen Janne Rutaselle päivässä parasta oli se, että uusien ideoiden lisäksi sai vahvistusta ja rohkaisua vankoilta ammattilaisilta omille ajatuksilleen. Jarutec Oy on suunnitellut kevyesti liikennöidyille yhteyksille kuten vakinaisesti asuttuihin saariin ja vapaa-ajan kohteisiin miehittämättömän lautan, automaattilossin.

Kasvupolun semifinaali Farmari-näyttelyssä

Maaseutuverkosto on mukana mahdollistamassa Maaseudun Kasvupolkua, joka järjestetään ensimmäistä kertaa osana Suomen suurinta yritysten kasvun sparrausohjelmaa, Kasvu Openia. Yrityksille maksuttomalle Maaseudun Kasvupolulle valittiin 16 kasvupotentiaalisinta yritystä 45 hakijan joukosta.

Toinen Maaseudun Kasvupolun kiitoratapäivistä pidetään 15.maaliskuuta. Semifinaalia juhlistetaan Farmari-näyttelyn yhteydessä 16. kesäkuuta Seinäjoella.

Lue lisää:
Maaseudun Kasvupolun finalistit valittu (Maaseutu.fi)
Maaseudun Kasvupolku (Kasvuopen.fi)

Muokkauspäivämäärä: Feb 17, 2020