Virtuaalilla monimuotoisuutta ja eläinten hyvinvointia

”Kun emme voineet viedä vieraita sikalaan, veimme sikalan Finlandiataloon.” Tämän Taina Vesannon ajatuksen voimin syntyivät EU-puheenjohtajuuskautta varten tehdyt virtuaalivideot. Videoissa tuodaan esille maaseutuohjelman toimia eläinten hyvinvointiin ja ympäristötoimiin liittyen.

Kohteet videoihin valikoituivat melko helposti. Monimuotoisuus- ja ympäristötoimet ovat keskiössä Mietoistenlahden ulkoilualueella, ja eläinten hyvinvointitoimet huomioidaan tarkasti Ollikkalan sikatilalla. Sikaloissa vierailua on rajoitettu muun muassa afrikkalaisen sikaruton tartuntavaaran vuoksi.

Mietoistenlahdella viihtyvät sekä ihmiset että eläimet. Alueelle on tehty esteetön lintulava sekä alueen polkuja on kunnostettu EU:n maaseuturahaston turvin. Merenrantaniityllä kesäisin vaeltavat naudat lisäävät alueen monimuotoisuutta - laiduntavat eläimet antavat tilaa kasveille kasvaa. Ollikkalan videolla kerrotaan eläinten hyvinvoinnista, joten esimerkiksi pikkupossun saparo vilahtelee videolla tiuhaan.

Ainutkertaisia aluevaltauksia

Videoita kuvattiin muutamana päivän helmikuussa sekä kesäkuussa. Ollikkalan tilan videossa esiintyy ja puhuu tilan Veera Ollikkala yhdessä isänsä Jarin kanssa, ja kuvaukset sekä nauhoitukset tehtiin sikalassa oikean äänimaailman saamiseksi.

”Itse pääsin kuvausten yhteydessä ensi kertaa vierailemaan sikalassa, mikä lisäsi käsitystäni ruuan tuotannosta ja maatalousyrittämisestä. Ruovikosta kertovan videon tuottamisessa koin olevani omassa elementissäni, koska erityisesti luonnossa ja maastossa tapahtuva työskentely on osaamisalaani.”, kertoo videoiden kuvaaja ja tekijä Mika Viitanen 360teekki-yrityksestä.

Mietoistenlahden videon lintutorneissa tähyilevät videoiden kuvaaja Mika Viitanen, maa- ja metsätalousministeriön Eeva Loikkanen sekä Meri Kiikkala, nautatilan isäntä Jyrki Ankelo sekä paikalle sattunut lintubongari.

”Oli mahtavaa nähdä käytännössä, miten vapaa ryhmäporsitus toimii tilalla. Videoiden avulla myös moni muu pääsee näkemään tämän! ”, toteaa erityisasiantuntija Eeva Loikkanen.

360-laseja on mahdollista lainata. Videot löytyvät Youtubesta - retki sikalaan tai kosteikkoon on klikkauksen päässä!

Muokkauspäivämäärä: Feb 17, 2020