Juh2005

Paikalliset ihmiset ja EU-rahastot kaupunkien ja kylien kehittämisen moottoreina

Yhteisölähtöisen paikallisen kehittämisen innovaatioleirillä suunniteltiin, miten kaupunkeja ja kyliä kannattaa kehittää EU-rahastojen ja paikallisten yhteisöjen voimin.

Sastamalan Ellivuoressa 2.-3.10. järjestetylle leirille kokoontui 50 paikalliskehittäjää ja asiantuntijaa eri puolilta Suomea. Leirillä pohdittiin, miten eri EU-rahastot ja ohjelmat parhaiten tukisivat yhteisöjen tarpeita kaikkialla Suomessa.

Leirillä sovittiin konkreettisista askelmerkeistä. Valtakunnallisella tasolla keskustelu jatkuu kaupunki- ja maaseutupolitiikan yhteisessä työryhmässä ja leirin ajatuksia hyödynnetään uuden EU-ohjelmakauden valmistelussa.

– Yhteisöissä piilee valtava voima sekä upeita mahdollisuuksia. Meistä jokainen voi edistää yhteisöjen hyvinvointia omalla paikallamme. Keskiössä kunnioitus, vanhojen tulkintojen haasto, dialogi ja aito halu ymmärtää toisia, toteaa leirille osallistunut Olli Toivonen Lahden kaupungilta.

Yhteisölähtöisen paikallisen kehittämisen ytimessä on ajatus siitä, että paikalliset itse tietävät, mitä heidän aluettaan tulisi kehittää. Euroopan Unionissa yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen eli CLLD, Community-Led Local Development, tarkoittaa toimintatapaa, jossa valta ja vastuu kehittämistoimista on paikallisilla.

Tämä menetelmä on maaseudulla jo tuttua Leader-toimintaa. Nyt toimintatapaa pyritään jalkauttamaan myös kaupunkeihin.

Leiriä valmisteltiin kesästä lähtien käymällä keskustelua avoimella verkkoalustalla ja sosiaalisessa mediassa. Aihepiiriin tutustuttiin kahdella virtuaalileirillä, joilla yhteisöllisyyden muutoksista alustivat kaupunkiaktivismin tutkija Pasi Mäenpää ja tulevaisuusmuotoilija Elisa Lukin.

Tulevaisuusprosessissa koottu materiaali on avoimesti tutustuttavissa verkossa.

Leirin järjesti kaupunki- ja maaseutupolitiikan yhteinen yhteisölähtöinen paikallisen kehittämisen työryhmä yhteistyössä maaseutuverkoston, Sastamalan kaupungin ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Työtä fasilitoivat Seija Kiiskilä Futures Garden Oy:stä, Tiina Häkkinen 10times Oy:stä ja Pauliina Mäkelä Kinda Oy:stä.

Lisätietoja:

  • Työmarkkinaneuvos Jarmo Palm, työ- ja elinkeinoministeriö, etunimi.sukunimi@tem.fi, p. 02950 48064
  • Maaseutuylitarkastaja Laura Jänis, maa- ja metsätalousministeriö, etunimi,sukunimi@mmm.fi, p. 02951 62090
Muokkauspäivämäärä: Feb 17, 2020
Teksti: Laura Jänis toimii maa- ja metsätalousministeriön maseutuylitarkastajana.