Kyla traktori lapset

Näin virkistät kylätoimintaa – 5 vinkkiä Vuolenkosken kylältä

Vuolenkosken kyläaktiivit Kymenlaaksosta keräsivät parhaat vinkkinsä siitä, mitä tehdä omalla kylällä laajentaakseen ajattelua, kehittääkseen yhteisöllisyyttä ja erityisesti saadakseen jotain aikaan.

1. Julkaiskaa kylälehteä.

Kylälehti antaa kasvoille nimet ja kertoo, kuka mitäkin yhteisössä tekee.

2. Työllistämispalvelu yhdistää työt ja tekijät.

Yhdistys voi pyrkiä työllistämään paikallisia työttömiä tai nuoria osa-aikaisesti tai keikkaluonteisesti myymällä työpalveluita paikallisille ihmisille ja yrityksille.

3. Järjestäkää kesätori tai tapahtumien sarja.

Mielenkiintoisessa tapahtumassa riittää kävijöitä ja yhdistykselle tuloja.

4. Haastakaa toisenne toteuttamaan jotain ”liian” suurta.

Kysykää rahoitusta vaikkapa alueen Leader-ryhmästä. Rahoitusmahdollisuuksia pieniin suuriin hankkeisiin.

5. Tiedottakaa itsenne Suomen kartalle.

Kertokaa näkyvästi ja isosti, kun onnistutte tai keksitte jotain kivaa. Hankkiutukaa tunnetuksi jostain tai ihan kaikesta mitä teette. Olkaa Suomen kuumin, pienin tai erikoisin, kuuluisa eukonkantokisoista, pussailusta, traktoreista, rallikisoista, teatterista, koulusta, kanoista tai sijainnista.


Lisää vinkkejä

Muokkauspäivämäärä: Feb 17, 2020
Teksti: Vuolenkosken vinkit kokosi Tuuli Jansson Leader Ravakasta