Arviointi: Leader-ryhmät toimivat paikallisen kehittämisen moottorina ja lisäävät yhteenkuuluvuuden tunnetta

Leader-ryhmät kehittävät maaseutualueita paikallis- ja yhteisölähtöisesti. Arvioinnin perusteella Leader-ryhmät toimivat maaseudun kehittämisessä mahdollistajina, aluekehittäjinä ja neuvojina sekä alustana ja kanavana osallistua paikalliseen kehittämiseen.

Leader-työn lisäarvo syntyy sekä toimintatavasta että käytännön työstä Leader-ryhmissä. Leader-toimintatapa vahvistaa paikallisten ihmisten ja yhteisöjen omistajuutta oman alueensa kehittämisestä. Leader-ryhmät luovat sosiaalista pääomaa, liimaa, joka verkottaa toimijoita.

Leader-toimintatavassa vastuuta annetaan paikallisille kehittäjille. Paikallinen vastuutus ilmenee muun muassa siten, että Leader-ryhmille annetaan vapaus ja vastuu laatia paikallinen strategia ja toteuttaa sitä sekä valikoida pieniä ja paikallisia yrityksiä ja hankkeita rahoitettavaksi. Arvioinnin perusteella paikallisten kehittämisstrategioiden laatiminen ja toteuttaminen osallistavasti ja yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa aktivoivat ja kanavoivat resursseja alueen kehittämiseen.

Leader-toimintatavalla tarkoitetaan yhteisölähtöisen paikallisen kehittämisen periaatteiden ja hallintomallin muodostamaa kokonaisuutta.Näitä periaatteita ovat alueperusteisuus, alhaalta ylös, paikallinen kumppanuus, monialaisuus, innovatiivisuus, alueiden välinen ja kansainvälinen yhteistyö sekä verkostoituminen.

Tulevaisuudessa Leader-toimintatapaa tulee vahvistaa muun muassa kehittämällä hallintomallia

Leader-toiminnan paikallislähtöisyyttä arvostetaan. Erityisesti pienissä kunnissa ja harvaan asutuilla alueilla Leader-toiminnalla on suuri merkitys, sen nähdään olevan jopa elinehto. Arvioinnin suositusten ytimessä ovat Leader-periaatteiden vahvistaminen ja hallintomallin rohkea kehittäminen. Leader-ryhmien innovatiivisuuden lisääminen vaatii sekä verkottumista että verkottamista. Leader-ryhmien yhdistyksenä toimimista tulee vahvistaa. Hallinnon tulee tukea Leader-ryhmien roolia paikallisen kehityksen moottorina. Maa- ja metsätalousministeriön, Ruokaviraston, ELY-keskusten ja Leader-ryhmien rooleja ja vastuita tulee selkeyttää.

Valmistunut Leader-arviointi on osa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014–2020 arviointia. Aineistoa kerättiin laajasti Leader-ketjun sisältä ja ulkopuolelta. Arviointi toteutettiin aikavälillä marraskuu 2018–joulukuu 2019. Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI arvioi Leader-toimintatapaa yhdessä Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin kanssa.

Leader-toiminta lyhyesti:

Leader-toiminta on maaseudun yhteisölähtöistä paikallista kehittämistä. Leader-toimin­taan on varattu Maaseutuohjelmassa ohjelmakaudella 2014–2020 yhteensä 300 miljoonaa euroa julkista rahoi­tusta. Lisäksi Leader kokoaa merkittävän määrän yksityistä rahoitusta ja talkootyötä. Leader-ryhmillä on käytössään maaseutuohjelman hanke- ja yritysrahoitusta sekä myös vain Lea­derille ominainen rahoitusmuoto teemahanke.

Leader-arviointi ja monet muut arvioinnit löytyvät arvioinnit-sivulta.

Lisätiedot:

Muokkauspäivämäärä: Feb 17, 2020