Maaseudun ja kaupunkien yhteisölähtöiseen kehittämiseen ideoita Irlannista

Suomalaiset kaupunki- ja maaseutukehittäjät tutustuivat Irlannin paikalliseen kehittämiseen opintomatkalla huhtikuun alussa. Kahden tiiviin päivän aikana 28 osallistujaa eri puolilta Suomea paikalliselta, alueelliselta ja valtakunnan tasolta verkostoituivat ja inspiroituivat myös toinen toistensa tekemisistä.

Irlanti on ainoa EU-maa, jossa Leader-tyyppistä alhaalta ylös lähtevää kaupunkikehittämistä on tehty rinnan maaseutu-Leaderin kanssa jo yli 20 vuoden ajan. Opintomatkan isännöinyt Irish Local Development Network (www.ildn.ie) toimii maan 49:n kaupunki- ja maaseututoimintaryhmän yhteisenä kattojärjestönä.

Kunnan rooli suppea - paikalliset toimintaryhmät tuottavat täydentäviä palveluita

Paikalliset toimintaryhmät ovat Irlannissa kehittämisyhtiöitä, Local Development Companies. Ne tuottavat yhteistyössä eri toimijoiden kanssa monia sellaisia palveluita, jotka kunta on perinteisesti hoitanut Suomessa: neuvolaa, työllistämistä, sosiaalipalveluita, kouluruokailua, maahanmuuttajien kotouttamista, vanhusten palveluita, jne. Irlannin malliin tutustuminen oli kiinnostavaa myös Suomen Tulevaisuuden kunta -hankkeen näkökulmasta.

Ryhmät toteuttavat monia valtion ja EU:n ohjelmia paikallistasolla ja niiden rahoitus koostuu monista julkisista ja yksityisistä lähteistä, mm. ESR-ohjelmasta, kansallisista kehittämisohjelmista ja säätiöistä.

St Munchins Community Enterprise Centre

Tutustumassa St Munchins Community Enterprise Centreen Limerickissä.

Helsingin kaupunginsihteeri Anja Vallittu oli yksi opintomatkan aktiivisista kaupunkiedustajista.
– Helsingissä mietitään parhaillaan organisaatiouudistusta, jossa myös kaupunkilaisten osallistaminen toteutetaan uudella tavalla. Haen tältä matkalta ajatuksia tähän työhön, Anja luonnehti motiiviaan Irlannin matkalle.

Paikallishallinnon uudistus: ”ihmiset edellä” - vai uusia hallintohäkkyröitä ilman sisältöä?

Irlanti vahvistaa paikallishallinnon roolia palvelujen järjestäjänä vuonna 2012 lanseeratulla politiikkaohjelmalla Putting People First - Action Programme for Effective Local Government.

Reformilaki astui voimaan 2014. Paikallisten viranomaisten määrää vähennettiin ja perustettiin uudet paikallisyhteisöjen kehittämiskomiteat. Nämä 31 Local Community Development Committeeta laativat kuusivuotiset kehittämissuunnitelmat ja toteuttavat niitä yhdessä kumppaneiden kanssa.

Muutos on ulottunut myös Leader-ryhmien rooliin - ne toteuttavat maaseudun paikallista kehittämistä nyt uusien komiteoiden kumppaneina. Organisatorinen uudistus on aiheuttanut paljon keskustelua Irlannin Leader-toimijoiden keskuudessa. Osa pelkää, että Leader-toiminnasta tulee paikallishallinnon käsikassara ja autonomia menetetään.

Vierailuilla kuulimme, että paikallisten kehittämiskomiteoiden toiminta on vielä kaukana yhteisölähtöisyydestä ja alhaalta ylöspäin lähtevästä toiminnasta. Toistaiseksi on keskitytty sen miettimiseen, kenen komiteassa pitäisi istua, eikä puhuttu siitä, mitä sen tulisi tehdä.

Talouskriisi vienyt paikalliskehittämisenkin tuloshakuisempaan ja lyhytjännitteisempään suuntaan

Pohjois-Dublinissa toimivan kehittämisyhtiön Northside Partnershipin työntekijät kertoivat paikallishallintouudistuksen ja toimintatapojen muutoksen vieneen paljon voimavaroja ja lisänneen epävarmuutta. Irish Local Development Networkin puheenjohtaja Marie Price Bolger totesi talouskriisin vieneen paikalliskehittämistä entistä tuloshakuisempaan, indikaattorikeskeisempään ja lyhytjännitteisempään suuntaan, ja toivoi alkaneen talouskasvun mahdollistavan paluun juurille ja asukaslähtöiseen ohjelmasuunnitteluun ja -toteutukseen.

Uusi Social Inclusion and Community Activation Programme (SICAP) on Northside Partnershipin perustoiminnan rahoittaja. Kuulemamme henkilöt kritisoivat SICAPia siitä, että se on hyvin valtiovetoista eivätkä paikallisyhteisöjen edustajat ole mukana päätöksentekoprosessissa.

Irlannin kahdeksan vuotta sitten romahtanut talous on elpymässä kovaa vauhtia, mutta epätasaisesti. Paikallisilla kehittämisyhtiöillä on merkittävä rooli pitkäaikaistyöttömien työllistäjinä ja työttömyydestä ja köyhyydestä aiheutuvien monien ongelmien ratkaisijana. Sosiaalinen yrittäjyys on Irlannissa vahvaa ja osa laajaa julkisen ja yksityisen sektorin väliin jäävää toimintakenttää.

Leader-tyyppinen kaupunkikehittäminen etenee Suomessa

Matkalla tutustuttiin useaan paikalliseen kehittämisyhtiöön ja konkreettiseen toimintaan Dublinissa, Limerickissä ja Irlannin kauneimmassa kylässä Adaressa.

virkistysalue ja leikkikenttä Manor Fields Adaren kylässä

Leader-hankkeena toteutettu virkistysalue ja leikkikenttä Manor Fields Adaren kylässä.

Matkan järjesti Maaseutupolitiikan neuvoston alaisuudessa toimiva yhteisölähtöisen paikallisen kehittämisen työryhmä, jonka tehtäviin kuuluu myös kaupunkien paikalliskehittämisen edistäminen. Suomessa on käynnistynyt jo useita kaupunkien paikalliskehittämisen kokeiluja Leader-tyyppisesti .

Liitteet:

Matkaraportti
Irlanti_matkaraportti (2).pdf
LeaderCLLD-esite-DIGI.pdf

Matkan esitykset ja muut materiaarit:
Finnish delegation April 2016
Finnish Delegation Itinerary 4th to 5th April 2016
Finnish Local Government Delegation
ILDN Finland Visit 5-4-16
NSP_Presentation to Visiting Deligation from Finland April 2016

Lisätietoja:

Laura Jänis, puh. 0295 162 090, laura.janis@mmm.fi
Petri Rinne, puh. 040 555 3232, petri.rinne@kylatoiminta.fi
Juha-Matti Markkola, puh. 040 5599 412, juha-matti.markkola@maaseutu.fi

Muokkauspäivämäärä: Feb 17, 2020