KRANNIN TILA LAUREA PROJEKTIRYHM

Krannin tila & kauramylly on hyödyntänyt ahkerasti hankkeiden tarjontaa ja yhteistyömahdollisuuksia

Nurmijärvellä sijaitsevalla Krannin tilalla viljellään yrittäjäpariskunta Anne Lukanan ja Olli Lukkarisen toimesta nykyään luomuna perinteisiä suomalaisia viljelyskasveja, eli kauraa, vehnää, ohraa, ruista ja hernettä. Viljelyn lisäksi tila on kasvattanut toimintaansa voimakkaasti jatkojalostuksen suuntaan.

Tilan toiminta onkin jaettu kahtia niin, että tilan isännän Lukkarisen nimen alla on maatalousyritys ja viljelystoiminta, kun taas viljatuotteiden jatkojalostus on Lukanan sarkaa. Yrityksellä on paikallinen työllistävä vaikutus ja yhteistyötä tehdään myös naapurista löytyvän Huunan tilan kanssa, josta Krannin tila ostaa raaka-aineita jatkojalostukseen.

Asiantuntija-apua, ilmaisia palveluita ja mahdollisuus verkostoitua samanmielisten toimijoiden kanssa

Lukana kokee, että omalla yrittäjäpolulla on ollut mukana paljon hyvää asiantuntija-apua eri organisaatioiden ja hankkeiden toimesta, osan kanssa aivan alusta alkaen. Näitä toimijoita ovat esimerkiksi Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Keuke, ProAgria Etelä-Suomen HYMY-hanke ja EMO Leader.

- Olemme saaneet pääsääntöisesti ilmaisia palveluita ja apua esimerkiksi starttirahahakemusten ja jatkorahahakemusten tekoon sekä päässeet osallistumaan ilmaisiin yrittäjäkoulutuksiin, Lukana kertoo.

Krannin tila aloitti myös siirtymän luomuun vuonna 2018, johon saatiin asiantuntija-apua luomusuunnitelman laatimiseen sekä luomujalostuksen ja pakkaamon suunnitteluun.

Neuvonnan lisäksi Lukana nostaa hanketoiminnassa tärkeänä osa-alueena hankkeiden tarjoaman verkostoitumisen mahdollisuuden. Laurea-ammattikorkeakoulun Lähiruokaa Uudeltamaalta -hanke ja Kasvu Openin Yrityskasvu-ohjelman Keski-Uudenmaan Kasvupolku sekä Keuken Tutka-hanke antoivat hyvät mahdollisuudet tutustua samanmielisiin toimijoihin, oman liiketoiminnan kehittämisen ohessa.

”Hankkeissa on paljon kiinni siitä, mitä niihin itse annat”

Tilan yritystoiminnan kehittämisessä erittäin tärkeä rooli on ollut oppilaitosyhteistyöllä. Näistä pisimpään käynnissä on ollut Yrityslabra-hanke Laurea-ammattikorkeakoulun kanssa

- Meillä on ollut kunnia osallistua tähän mukaan jo kaksi kertaa. Osallistuminen maksaa aivan näennäisen hinnan siitä, että tämä opiskelijaryhmä on keskittynyt meidän yritykseemme yhden päivän viikossa usean kuukauden ajan, Lukana kertoo tyytyväisenä.

Projekteissa opiskelijat tekivät muun muassa konkreettista tuotesuunnittelua, eli raaka-aine- ja tuotepakkauskartoituksia ja kilpailutusta, kehittivät tilan kesäkahvilatoimintaa ja tilavierailukonseptia sekä tekivät asiakastarpeisiin liittyen laajan asiakaskyselyn. Lukana pohtii opiskelijaprojektien onnistumiseen vaikuttaneen sen, että hän itse osallistui todella aktiivisesti mukaan.

- Koen että näissä opiskelijaprojekteissa, ja hankkeissa muutenkin, on paljon kiinni siitä mitä niihin itse annat. Hyvän hyödyn saat antamalla myös itse paljon, Lukana toteaa.

Hankkeista saatavaa hyötyäkin on monenlaista. Maa- ja metsätalousministeriön Läheltä parempaa -hankkeessa muutama vuosi sitten keskityttiin nostamaan suomalaisen ruoan arvostusta kuluttajien keskuudessa, ja mukana ollut Krannin tila ja kymmenkunta muuta tilaa sai siitä erinomaista imagohyötyä ja mediahuomiota.

Ruoantuottajien ja ruokayrittäjien kannattaakin huomioida kentän monipuolisuus ja löytää itselle sopivat mahdollisuudet sekä osallistua hankkeisiin mukaan.

- Osa yrityksistä ei kenties halua enempää, mutta mikäli oma toiminta on yhtään kasvuhakuista ja yrittäjällä on toive yrityksen olevan jossain muussa pisteessä viiden tai kymmenen vuoden päästä, kannattaa avoimin mielin lähteä mukaan hankkeisiin yrityksen koosta riippumatta, Lukana vinkkaa.

Juttu on tiivistelmä Aitoja makuja -verkkolehdessä ilmestyneestä ”Hanketoiminnasta monipuolista apua Krannin tilan & kauramyllyn kasvulle” -artikkelista. Lue koko juttu täältä.

Muokkauspäivämäärä: Jun 16, 2022
Teksti: Ellinoora Havaste
Kuvat: Anne Lukana