Harri moisio 800

Radio Rockin Harri Moisio tietää, miksi kanat munivat

Radio Rockin aamujuontaja Harri Moisio toteaa usein ja luontevasti, että hänestä elinvoimainen maaseutu on koko Suomelle merkityksellinen asia. Vaikka hän on ja haluaa olla kaupunkilainen, hänellä on läheinen suhde maaseutuun. Hänen molemmat vanhempansa ovat kotoisin maatiloilta, äidin kotitila on suvun kesäpaikkana Paimiossa, ja Piikkiössä isän kotitilaa viljelee hänen pikkuserkkunsa.

Tunnen todella harvoja ihmisiä, jotka sanovat, että elinvoimaisella maaseudulla on heille merkitystä ja että he pitävät tärkeänä, että koko Suomi pysyy asuttuna. Erittäin harvoin tätä pääsee kuulemaan kaupungissa, mutta Harri Moision kanssa keskustellessa asia käy hyvin selväksi. Hän ei edes epäröi sanoa tätä radiossa, vaikka palautettakin hän siitä saa.

Moisiolle maaseudun elinvoimaisuus merkitsee myös koko Suomen elinvoimaisuutta ja hän näkee, että ilman maaseutua ei olisi kaupunkeja ja päinvastoin. Eikö väittelyä kuitenkin voisi käydä myös enemmän pilke silmäkulmassa, kysyy Harri. Kaupungithan ovat syntyneet maataloustuotteiden kauppapaikkojen ympärille. Se on asia, joka on jo monelta unohtunut.

Myös ruoan alkuperä on hämärtynyt monille kaupunkilaisille. Aivan fiksuilta, kouluja käyneiltä ihmisiltä puuttuu perustietoja ruuan tuotannosta, Moisio toteaa ja kertoo esimerkin siitä, kuinka hän yritti kaverilleen selittää, miten kananmunat syntyvät.
-Lehtijutussa kerrottiin Peter Fryckmanin hankkineen viisi kanaa Kulosaaressa, ja artikkelissa hän puntaroi kukon hankkimista. Tuttavani ihmetteli, että miten Peter saattoi kerätä munia joka aamu, vaikka kukon hankintaa vasta harkittiin. Miten ihmeessä munia voi tulla ilman kukkoa? Yritin sitten parhaani mukaan selittää kaverilleni, että tosiaan, kana munii, vaikka kukkoa ei olekaan.

Tuntematta toisen osapuolen arkea ja elämänpiiriä, on helppo uskoa klikkiotsikoita ja seurata julkista keskustelua vaikka siitä, että kaupungit ylläpitävät maaseutua tai että maataloustuet vääristävät tuotantoa. Kaupunkilaisten suhde maaseutuun ei enää ole yhtä läheinen kuin ennen, ja Harrinkin tekisi mieli väittää, että ennen kaikki oli paremmin. Ainakin vuonna 1995 Sauli Niinistö puolusti metsänomistajia kysymällä, pitääkö kaikkien puiden kuivua pystyyn tupajumien suojelemiseksi, muistutti Harri.

Mitä muuta kannustavaa Harri Moisiolla oli sanottavana Hyvinvointipäivässä? Lue artikkeli tai tutustu tallenteeseen. (Juttu jatkuu videon jälkeen.)

Ai niin, mitenkäs se munajuttu nyt menikään? Kana tuottaa munasoluja koko aikuisen elämänsä ajan. Munasolut tulevat säännöllisesti ulos kuoressa myös ilman hedelmöittymistä. Tiput taas voivat kehittyä vain munasoluista, jotka ovat hedelmöittyneet ja joita on haudottu n. 3 viikkoa. Kaupan kananmunia ei ole haudottu, joten niistä ei voi kehittyä tipuja.

30.11.2017

Muokkauspäivämäärä: Feb 17, 2020
Teksti: Ammi Malkamäki, Uusi maaseutu -viestintähanke