Tomi Aho Lemmikkikoti I0 Z5540

Maaseuturahastosta iloa niin eläimille, omistajille kuin alan yrittäjillekin

Maaseuturahasto tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia kaikille, jotka ovat kiinnostuneita eläinten parissa harrastamisesta tai työskentelystä. Koska tällä viikolla vietetään eläinten viikkoa, halusimme nostaa esiin esimerkkejä siitä, millaisiin asioihin eläinten ystävät voivat hakea rahoitusta.

Koirille tilaa temmeltää ja tutustua, harrastaa ja harjoitella

Koirapuistot tarjoavat ihanan mahdollisuuden temmeltää koirakavereiden kanssa vapaasti ja turvallisesti sekä löytää uusia ystäviä niin karvakorvalle kuin omistajallekin. Maaseuturahastosta rahoitettuja koirapuistoja löytyy ympäri Suomea, esimerkiksi Ylivieskasta ja Kustavista. Ilmajoelle ensimmäinen koirapuisto on parhaillaan rakentumassa. Sastamalan Kiikoisiin avatussa maksullisessa koirapuistossa on viety homma vielä yhden askeleen pidemmälle: puistossa on muun muassa vetopaaluja, tunneleita, ramppeja, agilitypisteitä, rengas- ja hyppyesteitä ja uintimahdollisuus.

Koirapuistot tuovat alueelle positiivista pöhinää ja yhdistävät koiranomistajia entisestään. Näin on käynyt myös Kustavissa, jossa koirapuisto sai alkunsa vuonna 2016 kuntalaisten tehdessä aloitteen koirapuiston rakentamisesta. Ideasta innostuttiin heti, ja asiaa perustettiin ajamaan yhdistys, joka sai nimekseen Saariston Koirakamut. Koirapuisto valmistui vuonna 2018 talkoolaisten, yksityisten lahjoittajien ja Leader I samma båtin yhteistyöllä.

– Valmistumisensa jälkeen tämä on ollut kovassa käytössä. Täällä sekä koirat että omistajat saavat seuraa toinen toisistaan ja täällä on helppo sosiaalistaa pentujakin kohtaamaan muita koiria, yhdistyksen puheenjohtaja Sirpa Koskinen kertoo heinäkuisilla koiratreffeillä, joihin on saapunut paikalle koirineen myös Pia Backman, Eija Heikkilä ja Ulla Hörkkö.

Lue lisää Kustavin koirapuistosta.

Pia Backman, Sirpa Koskinen ja Eija Heikkilä koiratreffeillä 6. heinäkuuta.

Koirapuistot ovat saaneet viime vuosina rinnalleen vielä laajempia seikkailupaikkoja, koirametsiä. Leppälahdella sijaitseva noin kahden hehtaarin kokoinen aidattu koirametsä Rallatus on saanut investointitukea Leader JyväsRiiheltä. Kangasniemeltä löytyy puolestaan koirien kouluttamiseen tarkoitettu suuri koirakenttä, Koirakangas.

Sisälle suojaan kurjalta säältä

Koska Suomen säät ovat toisinaan armottomat, lemmikin kanssa harrastamiseen tarvitaan toisinaan myös kattoa ja seiniä. Maaseuturahaston tuella onkin rakennettu myös koiraurheiluhalleja. Esimerkiksi Kokkolassa sijaitsee hämmästyttävä koirien juoksuputki, jossa koiria voi ulkoiluttaa turvallisesti säässä kuin säässä. Putki on 81 metriä pitkä ja sen sisällä kulkeva rata 210 metriä. Putken päissä on suljetut, ympyränmuotoiset tilat, joista toiseen suunnitellaan agility-esteitä ja toiseen grillauspaikkaa.

- Olen kiitollinen siitä, että saimme ideaan rahoitusta Leader Aktion Österbottenilta. Tämä on maailman ensimmäinen juoksuputki ja olemme siitä ylpeitä. Nyt tämän paikan tarkoitus on ymmärretty, Eläinhoitola Kotipesä ry:n puheenjohtaja Pekka Puolimatka kertoo.

Tutustu juoksuputkeen aiemmin julkaisemamme artikkelin kautta.

Kokkolassa sijaitsevan eläinhoitola Kotipesän pihassa komeilee valtava luunmuotoinen rakennus todisteena siitä, että ainakin joskus kannattaa.

Forssasta löytyvä Palvelukoirayhdistys puolestaan on saanut rahoitusta sisähallin tekonurmimaton ja agilityesteiden rakentamiseen sekä ulkokentän olosuhteiden parantamiseen muun muassa valaistuksen, parkkipaikkojen ja aitojen suhteen. Tukea on myöntänyt Leader-ryhmä LounaPlussa ry. Kihniössä koiraharrastajat aloittivat agilitytoiminnan hankerahoituksen voimin.

Sievistä löytyvä Koiraurheilukeskus Sieväkin on varmasti monen koiraharrastajan unelma: 200 neliön treenitilassa ja hyvien välineiden äärellä kelpaa harrastaa. Tukea hallin rakentamiseen on saatu Rieska-Leaderilta.

Lisää mahdollisuuksia hevosharrastamiseen

Myös hevosharrastajat ovat löytäneet maaseuturahaston mahdollisuudet. Rahoitusta on saatu esimerkiksi eläinten lääkintään ja huoltoon sekä harrastamiseen liittyvien tilojen rakentamiseen.

Esimerkiksi Keski-Suomessa on rahoitettu raviratoja ja harjoituskenttiä. Tutustu esimerkiksi Hiirolan harjoitusradan ratsastuskenttään tai Hankasalmen ravirataan, jotka ovat saaneet rahoitusta Leader Maaseutukehitykseltä ja Leader JyväsRiiheltä.

Huittisista löytyvä este- ja kenttäratsastukseen erikoistunut hevosalan yritys MYH Horses puolestaan sai yritystukea Leader Joutsenten reitiltä maneesin rakentamiseen. Eristetyn maneesin ansiosta valmennuksia voidaan tarjota läpi vuoden säässä kuin säässä.

– Maneesi on välttämättömyys Suomen oloissa, jos tätä haluaa tehdä ammattimaisesti. Se takaa hevosten ja ratsastajien turvallisuuden. Varsinkin esteitä hyppiessä pitää olla kunnon valaistus, ulkokentän valaistus ei tahdo riittää enää pimeinä iltoina. Maneesin pohja on myös parempi hevosille, Maija Yli-Huhtala sanoo.

Lue lisää Huittisilla sijaitsevasta maneesista.

Maneesia käyttää parhaimpana päivänä nelisenkymmentä ratsastajaa. Myös ulkopuoliset voivat ostaa maneesikortteja, joilla voi tulla omalla hevosella harjoittelemaan.

Keski-Pohjanmaalta löytyy laajempi hevosiin keskittyvä hanke: Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä ja Kaustisen Seudun Raviseura Ry ovat saivat rahoituksen Keski-Pohjanmaan hevosalan kehittämishankkeelle, joka on koonnut yhteen kaikki alueen hevosalan toimijat. Hevosten Keski-Pohjanmaa -hankkeen tavoitteena on lisätä tietämystä hevosalan laajuudesta ja nykytilasta Keski-Pohjanmaalla sekä alan mahdollisuuksista tulevaisuudessa. Tavoitteena on tiivistää alueen hevosalan toimijoiden, eri sidosryhmien ja muiden elinkeinoalojen yhteistyötä ja aktivoida alan toimijoita yhteiseen tulevaisuuden kehittämiseen.

Tutustu Hevosten Keski-Pohjanmaa -hankkeeseen täällä.

Mustasaaressa sijaitseva Stall rideaway -ratsastuskeskus päätti puolestaan hakea tukea vesikävelymaton hintaan.

- Haaveilin alusta alkaen vesikävelymatosta, mutta se tuntui aluksi liian suurelta investoinnilta. Vuoden paikkaa pyöritettyäni huomasin kuitenkin, että tulijoita riitti ja investointi alkoi tuntua mahdolliselta. Aktion Österbottenin tuki merkitsee meille paljon, siitä tuli jonkinlainen turva. Iso investointi oli vähemmän pelottava, omistaja Anna Tujulin kehuu Leader-tuen avulla hankittua investointia.

Lue lisää ratsastuskeskuksen vesikävelymattoinvestoinnista.

Vesikävelymatolla voidaan kuntouttaa hevosia ja tämä antaa erinomaisen voimatreenin esimerkiksi ravureille. Vastaavaa laitetta ei toistaiseksi ole Pohjanmaalla.

Työskentely eläinten parissa mahdolliseksi yritystukien avulla

Maaseuturahasto tarjoaa myös mahdollisuuksia hypätä yrittäjyyteen eläinten parissa.

Yritystukia on myönnetty esimerkiksi eläinhoitoloille. Yrittäjä Sanna Palojärvi perusti Eläinhoitola LapinTassun kotitilalleen Kemijärven Hanhikoskelle pari vuotta sitten. Osittain Leader-tuella rahoitettu remontti valmistui kesällä 2019. Lisäksi LapinTassuun hankittiin Leader-tuella häkkielementtejä.

– Ajatus yrityksen perustamiseen lähti siitä, että pihapiirissä olevassa vanhassa navetassa oli hyvin tilaa, jota hyötykäyttää. Olen aina tykännyt eläimistä ja minulla on ollut omia koiria. Sitten suoritin eläintenhoitajan ammattitutkinnon Kajaanissa ja perustin yrityksen, kertaa Sanna yrityksensä historiaa.

Tutustu Eläinhoitola LapinTassun tarinaan täällä.

Rahoitusta ovat saaneet myös koulutuspalvelusyrittäjät, muun muassa Tinttimaisterin koirakoulu Ilmajoelta ja koirakoulutuspalveluja tarjoava Veikari.

Veikarin tarinaan voit tutustua paremmin aiemmin julkaisemamme jutun kautta.

Sevil ja Lasse perustivat oman Veikari-yrityksen ja rakennuttivat koiraurheiluhallin Jokikylissä sijaitsevalle tontilleen.

Lähiruokaa ja hyvinvointia lemmikeille

Myös koiranruokaa valmistavat yritykset ovat saaneet investointitukea maaseuturahastosta. Esimerkiksi luonnollista raakaruokaa Ikaalisissa valmistava Kennelpakaste Oy on saanut tukea toimintansa kehittämiseen sekä Leader Pohjois-Satakunnalta että ELY-keskukselta.

Loimaalla puolestaan sijaitsee varsinainen lemmikkiruokakeskittymä, sillä Varsinais-Suomen ELY-keskus on myöntänyt maaseuturahastosta tukea peräti kolmelle eläinruokatehtaalle: Rovio Pet Foods tekee lemmikeille kotimaisia Werraton-nappuloita lähitilojen raaka-aineista ja Dagsmark Petfood alkaa valmistaa kissoille ja koirille kotimaista märkäruokaa. Aristo Oy puolestaan keskittyy koirien kotimaisiin puruluihin ja herkkuihin.

Yrityksille on myönnetty maaseuturahastosta tukea niin tehtaiden perustamiseen, laajentamiseen kuin laiteinvestointeihin. Tuet ovat olleet 30–35 prosentin luokkaa hankkeiden kokonaiskustannuksista, joita on tullut yhteensä lähes seitsemän miljoonaa euroa.

Lue lisää Loimaan erikoisesta lemmikkiruokakeskittymästä.

Aristolla käynnissä oleva pentubuumi ja samaan aikaan etenevä lähiruokainnostus näkyvät kotimaisten hirvien ja peurojen nahasta valmistettujen puruluiden kysynnässä. Kuva: Aristo Oy.

Maaseuturahaston avulla on kehitetty myös alueiden eläinlääkäripalveluita. Esimerkiksi Siuntion eläinlääkärit Länsi-Uudellamaalla saaneet ovat investointitukea röntgenlaitteiston hankkimiseen Leader-ryhmä Pomovästiltä. Hankittu röntgenlaitteisto on parantanut diagnostiikkaa ja siten nopeuttanut hoitopäätösten tekemistä. Leader-ryhmä Veej'jakaja on puolestaan myöntänyt tukea koirien ja kissojen hammashoitopalvelujen kehittämiseen Etelä-Savossa.

Elämyksiä ja uusia keksintöjä eläinten ystävien iloksi

Myös kotieläinpihat voivat saada rahoitusta. Esimerkiksi Kalajoella sijaitseva kotieläinpiha HuliVili sai rahoitusta Rieska-Leaderilta.

Perinteisten kotieläintilojen lisäksi tukea on myönnetty myös paimenlomatoimintaan: Lapin paimenlomien konsepti on kehitetty maaseuturahastosta rahoitetussa Avoimet miljööt ja aidot elämykset -hankkeessa. Rahoituksen hankkeelle on myöntänyt Lapin ELY-keskus.

– Paimenlomat soveltuvat kaikenikäisille maaseutumatkailusta ja eläintenhoidosta kiinnostuneille elämysmatkailijoille. Toivomme mukaan niin lapsiperheitä, kaveriporukoita kuin yksittäisiä asiakkaitakin, Leader Pohjoisin Lappi ry:n kehittämispäällikkö Annika Kostamo sanoo. Paimenlomista voit lukea lisää täältä.

Lampaiden lisäksi Lapin paimenlomilla vieraileva pääsee näkemään kanoja, kaneja, viiriäisiä ja islanninlammaskoiria. Kuva: Esko Räty.

Leader-ryhmät ovat myös myöntäneet investointitukea siihen, että yritysten tiloja on muutettu Green Care -toimintaan sopiviksi. Jos et vielä ole kuullut Green Care -konseptista, voit tutustua siihen täällä.

Susanna Hakala-Virkkalan perustama Alitalon tila tarjoaa eläinavusteisia Green Care -palveluja, muun muassa työtoimintaa erityisryhmille. Kohderyhmänä ovat mielenterveyskuntoutujat ja kehitysvammaiset. Hakala-Virkkalalla oli takanaan kymmenen vuoden kokemus työskentelystä mielenterveyskuntoutujien parissa. Päivätöistä kotiutuessa Hakala-Virkkalaa odotti päivittäin eläinlauma, johon kuuluu muun muassa hevosia, kissoja, koiria, kaneja ja lampaita.

– Jossain vaiheessa heräsi ajatus, voisiko rakkaan eläinharrastuksen ja hoitotyön yhdistää, hän kertoo.

Leader-ryhmä Pirityiset myöntämän tuen avulla tilat muutettiin Green Care -toimintaan sopiviksi: kunnostettiin maatilarakennusta, parannettiin tonttia, rakennettiin sosiaalitilat ja eläinsuojat, sekä kunnostettiin piha-alue esteettömän ja helpon vuorovaikutuksen mahdollistavaksi ympäristöksi.

Tutustu paremmin Alitalon tilan tarinaan.

Viikilän hevostila on saanut rahoitusta Leader Pohjois-Satakunnalta Green care -toiminnan käynnistämiseen. Tilalla läsnä ovat luonto- ja eläinavusteisuus sekä mielen, kehon harjoitteet ja läheisyyden harjoitteet.

Green Care -toiminnassa on mukana myös Södra Vallgrunissa sijaitsevalla Aava Kertun Kotitila. Siellä vierailee niin päiväkotilapsia, kehitysvammaisia, mielenterveyskuntoutujia kuin vanhuksia. Nyt kuitenkin viedään eläimet asiakkaiden luo.

– Sesonkiaikaa meillä on kesä, silloin tila on kaikille avoinna. Keväisin ja syksyisin pyrimme saamaan tänne ryhmiä ja tekemään näitä eläinvierailuita niiden luo, joiden liikkuminen kauas ei onnistu, Salmi kertoo.

Aava Kertun kotitila on yksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan Leader-ryhmien rahoittaman Luona-hankkeen toimintaan osallistuneista yrityksistä. Hankkeen tavoitteena on aktivoida alueen yrittäjiä kehittämään luonnon hyvinvointivaikutuksiin perustuvaa Green Care -toimintaa.

Lue lisää Aava Kertun tilan toiminnasta.

Aava Kertun kotitilan tallia on juuri remontoitu. Siellä asustavat muun muassa Mustikka- ja Mansikka-kanit. Kuva: Kirsi Tikkanen.

Viimeisimpänä mutta ei suinkaan vähäisimpänä nostamme esiin suomalaisen harvinaisuuden: Niinisalon Ratsastajat ylläpitää ainutlaatuista perinnetykkivaljakkoa. Koko maailmassa on vain muutamassa maassa vastaavanlaista toimintaa. Yhdistys haluaa välittää oppia nuoremmille sukupolville. Tässä tukena on Leader Pohjois-Satakunnan myöntämä rahoitus.

Tykkivaljakon hevoset ja miehet ovat varsinaisia filmitähtiä, sillä he ovat olleet mukana yli 20 elokuvassa, esimerkiksi Tuntemattoman sotilaan ja Täällä Pohjantähden alla -elokuvien uusimmissa versioissa. Tykkivaljakko myös esiintyy näytösluontoisesti erilaisissa armeijan ja maanpuolustusjärjestöjen tilaisuuksissa. Valjakon voi tilata myös muihin tapahtumiin, ja se onkin esiintynyt monenlaisissa juhlallisuuksissa ympäri Suomen.

Lue lisää perinnetykkivaljakosta täältä.

Muokkauspäivämäärä: Dec 9, 2021