Puhalletaan yhteen hiileen

Puhalletaan yhteen hiileen ravinnetehokkuuden ja maan kasvukunnon parantamisen puolesta

Kiertotalous on tulossa ryminällä myös maatalouteen. Moni viljelijä miettii, uskaltaisiko levittää pelloilleen kierrätyslannoitetta. Monet niistä ovat edullisuutensa takia houkuttelevia. Osalla on maaperää kalkitseva ominaisuus, toisten luvataan parantavan maan kasvukuntoa orgaanisen aineksen vuoksi. Mutta mitä niiden vaikutuksista oikeastaan tiedetään?

Kierrätysravinteiden käytön mahdollisuudet maaperän tai kasvualustan lannoitukseen ja kalkitukseen lisääntyvät tulevaisuudessa. Ravinteiden hintataso ja saatavuus sanelevat kasvintuotannon ja puutarhatalouden kannattavuutta. Niinpä kierrätysravinteiden käyttö voi olla järkevä vaihtoehto jopa erikoiskasvien viljelyssä. Ravinnerenki-hankkeessa tuotetulla aineistolla edistetään kiertotaloutta, arvioi maatalouden ympäristöasiantuntija Vuokko Mähönen Pohjois-Savon ELY-keskuksesta sekä hallituksen kiertotalouden kärkihankkeen kokeiluohjelmasta. Ravinnerengissä selvitetään myös hevostalouden pistekuormituksen minimointia ja sitäkin kannattaa seurata, Mähönen pohtii.

- Ravinnerengissä uskotaan yhteistyöhön. Hankkeessa pölytetään tietoa ristiin Luken ja SYKEn tutkijoiden, ProAgrioiden maatalousneuvojien, viranomaisten, viljelijöiden sekä ammattikorkeakoulun ja ammattiopiston opettajien ja opiskelijoiden kesken, kertoo projektipäällikkö Teija Rantala Savonia-ammattikorkeakoulusta.

Ravinnerengissä tuotetaan tietoa tietokortein, kuvin, videoin ja raportein liittyen mm. maan tiivistymiseen, varastoravinteisiin, täsmälannoitukseen ja järvibiomassojen hyödyntämiseen maataloudessa. Pellonpiennarpäivissä sukelletaan kasvuston alle juuristoon ja tuodaan esille maan kasvukunnon tehostamisen saloja asiantuntijoiden opastuksella. Hankkeessa käynnistyy pian viimeinen aktiivinen puolivuosikas, jonka aikana hankkeen aihepiireistä kiinnostuneiden kannattaa olla kuulolla tapahtumista ja tuloksista esim. Facebookin kautta.

Käy tutustumassa kierrätyslannoiteaineistoon ja muihin hankkeen hedelmiin Ravinnerengin sivulla.
Ravinnerenki-hankkeessa halutaan lisätä viljelijöiden ja asiantuntijoiden tietoisuutta kierrätyslannoitteiden vaihtoehdoista. Hankkeen sivuille on koottu aineisto, josta löytyy hankkeen toiminta-alueella (Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjala) saatavilla olevat kierrätyslannoitteet ja –maanparannusaineet ominaisuuksineen.

Aineistosta tietoa löytyy muun muassa ravinne- ja haitta-ainepitoisuuksista, levitysmenetelmistä ja käyttömääristä. Jatkossa aiheesta toteutetaan myös oma verkkosivusto, jossa avataan kierrätyslannoitteiden ja -maanparannusaineiden maailmaa monipuolisesti termeineen, lainsäädäntöineen ja tutkimustuloksineen. Parhaillaan hankkeessa on menossa viljelijäkokemusten kerääminen kierrätyslannoitteiden ja -maanparannusaineiden käytöstä.

Katso myös video, jossa pohjoissavolainen viljelijä Veli-Mikko Suihkonen kertoo kokemuksiaan peltotuhkan käytöstä Ravinnerengin seminaarissa.

Lisätietoja
Projektipäällikkö Teija Rantala, Ravinnerenki-hanke, Savonia-ammattikorkeakoulu, p. 044 785 5522, teija.rantala(a)savonia.fi
Maatalouden ympäristöasiantuntija, Vuokko Mhänen, Pohjois-Savon ELY-keskus, p. 0295 026 832, vuokko.mahonen(a)ely-keskus.fi

Muokkauspäivämäärä: Feb 17, 2020