Vihreä kasvu -työryhmä etsii ja tuo uusia näkökulmia maaseudun kestävään kilpailukykyyn

Ruokajärjestelmämme on murroksessa. Maataloudelta odotetaan ratkaisuja ilmastopäästöjen vähentämiseksi sekä monimuotoisuuden ylläpitämiseksi ja luontokadon ehkäisemiseksi. Ilmasto- ja ympäristöasiat ovat näkyvästi esillä globaaleilla ja kansallisilla pöydillä ja suunnitelmissa.

Vihreä kasvu on maataloudelle ja maaseudulle mahdollisuus, joka parhaimmillaan mahdollistaa kannattavan elinkeinon ja ilmasto- ja ympäristöviisaat ratkaisut. On tärkeää nostaa esiin innovatiivisia tutkimushankkeita ja kokeiluja, joita eri puolella Suomea jo tehdään. Millaisia muutoksia esimerkiksi viljelytavoissa tarvitaan ja mitä voidaan jo nyt toteuttaa? Miten maan kasvukunnosta huolehditaan entistä paremmin? Pienetkin kokeilujen idut voivat onnistuessaan johtaa hyvien käytäntöjen ja ilmastoviisaiden ratkaisujen leviämiseen.

Kestävässä ruuantuotannossa ja maaseudun yritystoiminnassa huomioidaan ilmasto- ja ympäristökestävyyden lisäksi ruuantuotannon sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden näkökulmat. Ruuantuotannon jatkuvuuden näkökulmasta maatalouden on oltava kannattavaa. Ruuantuotanto ja hiilensidonta eivät sulje toisiaan pois. Ilmastoviisaat ratkaisut ja toimenpiteet voivat auttaa parantamaan myös tuottavuutta ja kannattavuutta.

Ruokajärjestelmän murros näkyy myös kysynnän ja kulutuksen muutoksena. Kestävät ja vastuulliset tuotantotavat ja ruokavalinnat kiinnostavat kuluttajia yhä enemmän. Jotta kuluttajat voivat tehdä omien arvojensa mukaisia valintoja, on tärkeää tuoda näkyvästi ja ymmärrettävässä muodossa esille, millaisia maatalouden kestävyyttä ja vastuullisuutta parantavia toimenpiteitä maaseudun yrityksissä tehdään. Näiden esille nostaminen on koko ruokaketjun yhteinen tehtävä; miten kestävyyttä edistävät ratkaisut luovat lisäarvoa Suomessa tuotetulle ruualle. Samalla tämä lisää koko alan arvostusta.

Vihr€ä kasvu on Maaseutuverkoston Vihreä kasvu -teemaryhmän tuottama kokonaisuus, jonka kautta haluamme nostaa esiin käytännön esimerkkejä, mitä voidaan tehdä maatalouden kestävien ratkaisujen ja kannattavuuden sekä muutoskestävyyden lisäämiseksi.

Teksti: Timo Junnila, yrittäjä, Vihreä Kasvu -teemaryhmän koordinaattori ja Sari Forsman-Hugg, tutkimusjohtaja, PTT

Muokkauspäivämäärä: Nov 19, 2021