Maatalouden ympäristökorvausjärjestelmän taustalla on ajatus, että viljelijälle maksetaan korvausta ympäristötoimien aiheuttamista kustannuksista ja mahdollisesta sadonmenetyksestä. Luonnonvarakeskuksen (Luke) taloustutkijat Antti Miettinen ja Kauko Koikkalainen muistuttavat, että pitkällä aikavälillä tarkasteltuna monet lohkokohtaiset ympäristötoimet parantavat pellon kasvukuntoa ja hyödyttävät siten myös viljelijöitä.
– Esimerkiksi typensitojakasveilla on välitön linkki mineraalilannoitteena annettavan typen vähentämiseen, ja se tuo kustannussäästöjä, Miettinen havainnollistaa.
Koikkalainen huomauttaa, että myös satokasvin jälkeen viljeltävä kerääjäkasvi voi vähentää typpilannoituksen tarvetta seuraavana vuonna, joskaan sen taloudellinen merkitys ei ole suuri. Vesiensuojelun kannalta kerääjäkasvit ovat kuitenkin tärkeitä.
– Tilatasolla hyötyjä saadaan myös siitä, että ympäristötoimet katkaisevat yksipuolista viljelyä. Ne vähentävät pellon tautipainetta ja pienentävät sadonmenetysten riskiä. Lisäksi säästetään torjunta-ainepanoksissa, Koikkalainen jatkaa.
Hyvät olot mikrobeille
Erikoistutkija Hannu Känkänen Lukesta katsoo, että viherlannoitusnurmien ja kerääjäkasvien tukeminen on tarpeellista.
– Hyöty ympäristötoimista tulee vähitellen, jos yksipuolinen viljanviljely monipuolistuu. Lyhyellä aikavälillä tukea tarvitaan esimerkiksi siemenkustannusten kattamiseen, hän perustelee.
Yksipuolisen viljelyn katkaiseminen edistää myös maaperän mikrobiston eli pieneliöstön hyvinvointia. Känkänen toteaa, että esimerkiksi apilan juuristo pitää maan elävänä ja mikrobit vireinä syksyllä vielä pitkään, kun vilja on jo puitu.
– Monipuolinen viljely edistää monimuotoista mikrobistoa, joka muun muassa suojaa kasvitaudeilta, hän syventää.
Känkänen huomauttaa, että mikrobien roolista maan kasvukunnon ylläpitäjinä ymmärretään vasta pieni murto-osa. Tutkimustiedon karttuessa niiden merkitys näyttää korostuvan.
Juuristo muokkaa maata
Viherlannoitusnurmet ja kerääjäkasvit muokkaavat maaperää myös juuristonsa avulla. Mitä pitempään syksyllä kasvit saavat kasvaa pellolla, sitä syvemmälle ja laajemmalle niiden juuret menevät maahan. Känkäsen mukaan juuristovaikutus on todella tärkeä.
– Esimerkiksi monivuotisen sinimailasen juuristo alkaa paalumaisena ja tekee maahan kanavia, joita pitkin myös hentojuuriset kasvit etenevät helpommin. Heinillä on runsaasti haaroittuva juuristo, joka kuohkeuttaa maata omalla tavallaan. Viljelykasvit saavat vettä ja ravinteita hyvin, kun maa on kuohkeaa ja siinä on erilaisia juurikanavia, hän tarkentaa.
Sateisina syksyinä juuristovaikutus näkyy myös siinä, että pellon kantavuus on parempi.
– Märkänä syksynä voi välttyä renkaan urilta pellossa, jos viljalla on hyvä aluskasvi, Känkänen konkretisoi.
Markkinat maksamaan?
Koikkalainen ja Miettinen toteavat, että lohkokohtaisten ympäristötoimien tuottamia suoria taloudellisia hyötyjä on vaikea arvioida, sillä peltolohkojen olosuhteet vaihtelevat paljon. Käytännössä hyötyä voi mitata arvioimalla biologisen typensidonnan taloudellista arvoa.
– Ympäristötoimista saatava korvaus on tilalle tarpeen, koska toimet yleensä pienentävät satokasvien viljelyalaa. Keskimääräisillä hinnoilla laskettuna viherlannoitus ja maanparannuskasvien viljely on pitkällä aikavälillä taloudellisempi vaihtoehto lohkoilla, joilla sato jää alle 3 500 kilon hehtaarilta, Koikkalainen arvioi.
Vuonna 2023 alkavalla uudella CAP-kaudella viherlannoitusnurmet ovat osa ns. ekojärjestelmää, ja niitä koskeva sopimus uusitaan vuoden välein. Kerääjäkasvit ja maanparannuskasvit kuuluvat jatkossakin ympäristökorvausjärjestelmään, ja sitoumus on viisivuotinen.
Elintarvikkeiden markkinahinnoissa tilan tekemät ympäristötoimet eivät näy, paitsi luomutuotannon osalta. Tutkijat arvelevat, että tulevaisuudessa tilanne voi olla toinen.
– Jos iso elintarvikeyritys tai kaupparyhmä tekee tuottajien kanssa sopimuksia, ne voivat määrittää tuotannolle ehtoja myös ympäristönäkökulmasta ja viestiä tästä kuluttajille, Miettinen sanoo.
Teksti: Minna Nurro
Kuva: Hannu Känkänen
