“No farms – no food” lukee kiuruveteläisen Kaisa Huttusen hupparin selässä. Hän ryhtyi kotitilansa jatkajaksi parikymppisenä.
Kaisa Huttunen vietti välivuotta lukiosta, kun vanhemmat alkoivat puhua sukupolvenvaihdoksesta. Aittomäen tilalla Kiuruvedellä oli sillä hetkellä viljelyksessä noin 25 hehtaaria maata ja 12 lehmää parsinavetassa.
– Vanhemmat alkoi puhua, että tehdään sukupolvenvaihdos, laitetaan lehmät pois ja otat pellot haltuun. Niillä hehtaareilla ei olisi ollut kuitenkaan mitään järkeä alkaa kallista harrastusta pyörittämään. Lehmät oli se minun juttu, ja sanoin että lehmät jää. Ja siitä lähtien olen maitoa tuottanut, Huttunen hymyilee.
Nyt tilalla on 46 lehmää vuonna 2014 valmistuneessa pihattonavetassa.
Sukupolvenvaihdoksen jälkeen Huttunen viljeli peltoja perinteisesti parin vuoden ajan, mutta pian luomutuotanto alkoi kiinnostaa.
– 2005–2006 alettiin siirtyä peltojen osalta luomuun, ja siitä lähtien ollaan luomussa viljelty. Lisäksi meillä on noin hehtaarin perinnebiotooppialue, jota hoidetaan laiduntaen. Pysyy perinteinen maisema yllä metsälaitumella.
Kokonaisuus peittyy hälinään?
Maidontuottajana ja viljelijänä Huttunen sanoo näkevänsä ympäristö- ja ilmastokeskustelun usein yhteen asiaan keskittyvänä. Kokonaisuus tahtoo hukkua huutoon.
– Usein siinä keskitytään pelkästään esimerkiksi hiilipäästöihin tai johonkin muuhun yksittäiseen asiaan. Se kokonaisuus, mikä suomalaisella tuotannolla on – eettisyys, antibioottivapaus ja puhtaus – tahtoo unohtua, Huttunen sanoo.
Hänen mukaansa viljelijät ovat hyvinkin kiinnostuneita ympäristöasioista, ja toimivat myös luonnon armoilla.
– Siitäkin syystä meitä kovasti kiinnostaa, miten tässä pärjätään ja minkälaisilla kasvivalinnoilla tulevaisuudessa pärjää, Huttunen sanoo.
– Esimerkiksi nyt on kaks kuivaa kesää ollu tässä peräkkäin. Tarvitaan tutkimusta ja tuotekehitystä siihen, että minkälaiset kasvit kasvaa ja millä pärjätään tulevaisuudessa, jos kesät on jatkossa tällaisia. Ja toisaalta, nehän saattavat olla myös hyvin märkiäkin.
Huttusen mukaan tilanteen seurantaan ja siihen reagoimiseen tarvitaan monia ammattilaisia ja asiantuntijoita yhteistyöhön. Tarvitaan dataa, joka on vertailukelpoista.
– Luonnonvarakeskus ja muut ovat erittäin tärkeässä roolissa siinäkin, jotta saadaan suomalaisesta ruuasta vertailukelpoiset tiedot suhteessa vaikkapa siihen ulkomailla tuotettuun. Ei ole ollenkaan sama se maissiruokittu nauta kuin nurmella ruokittu, Huttunen miettii.
Laatua, ei määrää
Tulevaisuudessa Huttunen näkee paljon mahdollisuuksia, mutta myös haasteita.
– Esimerkiksi Kiinassa väestö ostaa yhä parempaa ruokaa ja on kiinnostunut turvallisesta ruuasta. Markkina on suuri, vaikka toki sinne pyrkii moni muukin. Sitten toisaalta esimerkiksi Irlannissa maidontuotanto nousee Suomen vuosituotannon verran. Kyllähän se huolestuttaa, että mikä se lopputulema sitten on, hän pohtii.
– Tässä kilpailussa Suomi ei voi määrällä pärjätä, vaan on löydettävä ne laatutietoiset ostajat, ja osata myydä se tuote.
Palapelissä on paikkansa myös kuluttajalla. Huttusen hupparin selässä on teksti “No farms – no food”. Jos tilat eivät tuota, ruoka loppuu. Ja kääntäen, jos kuluttajat eivät kuluta kotimaista ruokaa, sen tuotanto loppuu.
Siksi Huttusen suositus on selvä: osta suomalaista.
– Suomalaisen ruuan tunnistaa Joutsen-lipusta. Se kannattaa siitä maitopurkista, juustosta, lihapaketista ja kananmunista katsoa, että se löytyy. Silloin tukee suomalaista tuotantoa, ja se ostettava ruoka on varmasti suomalaista. Se on helppo ja nopea löytää, ei tartte pikkupränttiä tutkia.
Tutustu viljelijöihin
