Nanna2 Niiranen

Kipinää ja Säpinää – rahoitusta nuorten ideoille ja unelmille

Kun uskoo itseensä, pääsee pitkälle

Kipinärahat ovat Leader Länsi-Saimaan ja Säpinäsataset Leader Pohjois-Kymen kasvun nuorten omaehtoiseen toimintaan suunnattua rahoitusta. Rahoitus mahdollistaa nuorten omien ideoiden toteuttamisen ja kehittämisen. Sitä myönnetään yhteisöllisiin ja yleishyödyllisiin projekteihin, sekä yritystoiminnan käynnistämiseen ja kehittämiseen.

Kaakkoissuomalaiset nuoret ovat ottaneet vaikuttavin ottein kopin rahoitusmahdollisuuksista. Monipuolisten projektien ja laaja-alaisen yritystoiminnan tulokset ovat upeita.

Säpinäsataset johdattelivat Kouvolan seudulla toimivan Nanna Rauoksen rakentamaan itselleen kesätyön ja oman yrityksen. Hänen yrityksensä FunSport Nanna vuokraa SUP-lautoja.

- Hain rahaa suppailun opetukseen, se oli silloin vielä tosi uusi laji, Rauos kertoo.

Säpinäsatasilla Rauos sai hankittua SUP-laudat, joiden avulla hän järjesti ensimmäisenä kesänään kaikille halukkaille kahden viikon ajan ilmaista suppailun kokeilua ja opetusta lajin pariin.

- Kun siitä projektista jäi minulle laudat, niin sen pohjalta tuli seuraavana kesänä idea, että voisiko tästä tehdä jotenkin yritystoimintaa. Sitten perustin oman yrityksen ja siitä lähtien olen vuokrannut SUP-lautoja, Rauos muistelee tyytyväisenä.

Kuva, jossa on Nanna Rauos ja SUP-lauta.
Nanna Rauos perusti SUP-lautoja vuokraavan yritysten Säpinäsatasten tuella.

Tavoitteena ammatti

Lappeenrantalainen rock-yhtye Aston Kalmari valmistelee jo kovaa vauhtia uuden julkaisun äänityksiä. Bändillä on ollut kiihtyvä vauhti päällä heti ensimmäisen levynsä ilmestymisestä lähtien. Levyn tekemiseen yhtye haki ja sai Kipinärahaa. Debyyttilevyä on striimattu pian jo huimat 300 000 kertaa ja keikkoja on vedetty ympäri Suomen.

- Se levy on ollut meille ponnahduslauta monessa asiassa, kitaristi Samu Pellikka pohtii.

Yrittäjämäinen ote ja tavoitteellisuus näkyy ja kuuluu Aston Kalmarin toiminnassa.

- Ollaan katsottu aina pari askelta eteenpäin ja tehty asioita suunnitelmallisesti. Alusta asti on ollut tavoitteena, että tehdään ammatiksemme tätä joskus, laulaja-kitaristi Aleksi Arola kertoo.

Olipa yritys- tai projekti-idea sitten minkälainen tahansa, on bändillä heittää omien kokemustensa pohjalta hyvä yleispätevä vinkki rahoituksen hakemiseen.

- Kannattaa olla projektisuunnitelma, oikeasti funtsii mitä on tekemässä ja mikä on tavoite, Pellikka vinkkaa.

Kuva Aston Kalmari -yhtyeen neljästä jäsenestä keltaista seinää vasten.
Lappeenrantalainen rock-yhtye Aston Kalmari sai Kipinärahaa uuden levyn tekemiseen.

Haluatko kuulla lisää Kipinärahoista ja Säpinäsatasista? Tutustu videolla:

Muokkauspäivämäärä: Mar 8, 2022
Teksti: Henri Niiranen, KaakonKantri
Kuvat: Henri Niiranen, KaakonKantri

Tämä on karuselli, jossa on artikkeleita. Navigoi edellisen ja seuraavan painikkeen avulla.