Inarin skeittiparkki kuva Verena Kortelainen

Skeittiparkki rakennettiin hanketuella Inariin nuorten toiveesta

Inarin kirkonkylällä vietettiin syyskuussa skeittiparkin avajaisia. Kunnan hyvinvointikoordinaattori Verena Kortelainen sekä kyläyhdistyksen edustaja Jaana Seipiharju ehtivät sitä ennen kertoa hankkeen taustoista.

Hankkeita haettaessa puhutaan usein asiakaslähtöisyydestä, aidosta tarpeesta sekä alhaalta ylöspäin -periaatteesta. Nämä kaikki toteutuivat Inarin kunnan Inarin skeittiparkki -hankkeessa.

- Idea hankkeeseen tuli alun perin nuorisovaltuustolta kunnan osallistuvassa budjetoinnissa vuonna 2019, mutta silloin se ei vielä edennyt toteutukseen. Vuoden 2020 osallistuvassa budjetoinnissa Inarin kirkonkylän skeittiparkkia ehdotettiin uudelleen, ja silloin se voitti äänestyksen, taustoittaa Verena Kortelainen, joka on ollut kirjoittamassa hanketta yhdessä kunnan vapaa-ajansihteeri Mervi Urpilaisen kanssa.

Ajatusta lähdettiin työstämään hankkeeksi kunnan vapaa-ajantoimen, teknisen puolen sekä Inarin kirkonkylän kyläyhdistyksen kesken. Pian huomattiin, ettei skeittiparkkia varten osallistuvassa budjetissa saatu 10 000 euroa tulisi riittämään parkin rakennuttamiseen.

- Huomasimme, että tarvitsemme paljon lisätukea, jotta hanke saadaan maaliin. Tukea haettiin Leader Pohjoisin Lappi ry:ltä, kertoo Verena.

Kuva Inarin skeittiparkin avajaisista.
Inarin skeittiparkin avajaiset keräsi paljon väkeä. Kuva: Jaana Seipiharju.

Vajaan 40 000 € kokonaisrahoitus koostui lopulta Leader-tuesta, osallistuvan budjetoinnin rahoituksesta sekä yksityisestä rahoituksesta, joka saatiin lahjoituksina paikallisilta yrityksiltä.

Kyläyhdistyksen puolesta hanketta eteenpäin vienyt Jaana Seipiharju kertoo, että mutkia matkan varrelle ovat aiheuttaneet erityisesti korona ja hankkeen budjetti.

- Maansiirtotöiden hinta-arvio meinasi kaataa koko suunnitelman, mutta kaikesta on selvitty. Yritykset lähtivät lopulta, koronasta huolimatta, tosi hienosti mukaan hankkeeseen, mistä iso kiitos niille!

- Saimme hyvin tukea myös Leaderilta hankesuunnitelman muokkaamiseen ja lisäideoita omarahoitusosuuden kasvattamiseen, kiittelee Verena.

Kuva, jossa ovat Jaana Seipiharju ja Verena Kortelainen.
Kuvassa kyläyhdistyksen puolesta hanketta eteenpäin vienyt Jaana Seipiharju ja Inarin kunnan hyvinvointikoordinaattori Verena Kortelainen. Kuva: Johanna_Asiala.

Kauan odotettu ja paljon toivottu harrastuspaikka

Säänkestävä, teräselementeistä rakennettu Inarin skeittiparkki on nyt valmis ja avattu käyttöön. Kauan odotettu ja paljon toivottu uusia harrastuspaikka löytyy nyt aivan koulun lähellä.

- Sekä Ivalosta että Inarista löytyy paljon innokkaita skeittaajia, jotka ovat odottaneet uutta skeittiparkkia, kertoo Ivalon nuorisovaltuuston puheenjohtaja Melina Törmänen.

- Aina, kun olemme kyselleet nuorten ideoita ja toiveita kunnan kehittämisestä, on esille noussut skeittiparkit ja niiden välineet.

Skeittiparkin yhteyteen on esitetty toiveita myös kesäkioskista, mutta Leader-hankesuunnitelman budjettiin se ei kuitenkaan mahtunut.

- K-kauppiaamme innostui kioski-ideasta ja lupasi toimittaa pientä myytävää sinne, mikäli kioski joskus parkin yhteyteen hankitaan, kertoo Jaana.

- Joku hengailupaikka olisi hyvä saada, vaikkapa katos sateen varalle. Myös valaistus voi tulla ajankohtaiseksi.

Skeittiparkin asfalttipohjaa on Jaanan ja Verenan mukaan helppo hyödyntää jatkossa muihinkin tarpeisiin, esimerkiksi koripallokentän pohjana. Skeittiparkin vierestä löytyy myös leikkikenttä perheen nuoremmille, joten tekemistä riittää kaikenikäisille nuorille.

Kuva Inarin skeittiparkista. Kuvassa paljon lapsia skuuttaamassa.
Skeittiparkit ovat nousseet Inarissa jo pitkään esiin, kun nuorilta on kysytty toiveita. Kuva: Jaana Seipiharju.
Muokkauspäivämäärä: Apr 8, 2022
Teksti: Johanna Asiala

Tämä on karuselli, jossa on artikkeleita. Navigoi edellisen ja seuraavan painikkeen avulla.