Kaksi hymyilevää miestä seisoo ovisuussa.

Nopeus on valttia

Toimivilla tietoverkkoyhteyksillä on kiistaton merkitys maaseudun alueille ja asukkaille. Jämsän Länkipohjassa valokuituverkko vedettiin kylän keskustaan vuoden 2019 lopussa. Nopea valokuitu on myös markkinointikeino uusille asukkaille. Yhteisrakentamisen etuina ovat sähkömaakaapelin ja valokuidun saaminen valmiiksi yhtä aikaa.

Teleoperaattori ElmoNetin myyntijohtaja Jari Liski kertoo:

- Tunnen alueen aika hyvin ja tiesin, että valokuidun jatkaminen Ysitieltä Kurunpäästä tänne Länkipohjaan olisi aika vaivatonta. Rakentamisen matka Länkipohjan taajamassa oli vain kymmenisen kilometriä, joten ratkaisevaa olikin, saammeko liittymiä myytyä ennakkoon sen verran paljon, että rakentaminen kannattaa. Kustannuksissa kuidun hinta ei ole ratkaiseva, vaan kaivuutyön hinta.

Kyläläisille järjestettiin syksyllä 2018 asukasiltoja, joissa hankkeesta pääsi kysymään lisää. Länkipohjan seudun kyläyhdistyksen jäsen Antti Lähdesmäki muistelee:

- Ihmisiä askarrutti lähinnä kustannuskysymykset ja omien puhelinsopimusten kohtalo. Minulla oli tapana verrata valokuidun rakentamista vesiverkon rakentamiseen sotien jälkeen. Vaihtoehtoina oli silloinkin veden kantaminen jatkossakin sankoilla tai kunnollisen vesijohdon rakentaminen. Valokuituinvestointi on samalla investointi kiinteistöihin, mutta myös ekologinen teko. On oltava hereillä oikeaan aikaan.

Ennakkotilauksia saatiin riittävästi ja hankehakemus jätettiin ELY-keskukselle, jossa maaseutuasiantuntija Veli Koski

auttoi nopeasti hakemuksen täydennyksissä. Jo alusta asti suunnittelutyötä tehtiin sähköverkkoyhtiö Elenian kanssa yhteistyössä. Kun sähkökaapeleiden ja valokuidun suunnittelu tehdään yhtä aikaa, se säästää sekä aikaa että on kustannustehokasta.

- Rakennettava verkko mitoitettiin siten, että alueen kaikkien nykyisten kiinteistöjen on myös jälkeenpäin mahdollista liittyä kohtuullisin kustannuksin. Rakennusvaiheessa verkko mitoitettiin tietylle nopeudelle 1000Mbit/s, mutta nopeutta voi helposti ja nopeasti kasvattaa vaatimusten kasvaessa. ElmoNetin lupaus on, että valokuidun nopeudet riittävät nykyisiin ja tuleviin palveluihin ainakin seuraaviksi 50 vuodeksi, Jari Liski sanoo.

Liittymiä tilasivat niin yksityiset asukkaat, taloyhtiöt, Jämsän kaupunki kuin yhdistykset ja yritykset. Kylällä toimii mm. suuri, lähes sata henkilöä työllistävä, perävaunuja valmistava JYKI. Valokuitu toimii tällä hetkellä lähinnä Länkipohjan keskustassa, mutta suunnitteilla on jo verkon laajentaminen muualle kylälle.

Länkipohjan kylä on mukana Elävät kylät -hankkeessa Juokslahden ja Koskenpään kylien kanssa. Myös niihin on valmistumassa tai suunnitteilla valokuidun rakentamista. Etätyön tekemisen määrä on kylissä lisääntynyt huomattavasti. Kylissä selvitelläänkin mm. toimistohotellin perustamista.

- Itse harrastan soittamista bändissä ja olisihan se hienoa näin korona-aikana soitella bändin kanssa yhdessä myös etäyhteyksien päästä. Nopea verkkoyhteys mahdollistaa monia uudenlaisia tapoja olla yhteyksissä muihin, toteaa Antti Lähdesmäki.

Valokuituverkko parantaa yritystoiminnan kasvuedellytyksiä, synnyttää uusia yrityksiä ja työpaikkoja, vahvistaa etätyömahdollisuuksia sekä antaa mahdollisuuden kehittää uusia palvelumuotoja kylällä asuville ihmisille. Hankkeessa olivat mukana ElmoNet (ent. Pohjois-Hämeen Puhelin Oy), Länkipohjan kyläyhdistykset sekä Keski-Suomen ELY-keskus, joka tuki hanketta maaseuturahoituksella.

Pääkuva:
Antti Lähdesmäki ja Jari Liski katsastivat laitetilan. Tilaa uusille liittymille on yllin kyllin.


Muokkauspäivämäärä: Mar 2, 2021
Teksti: Virpi Heikkinen
Kuvat: Virpi Heikkinen

Tämä on karuselli, jossa on artikkeleita. Navigoi edellisen ja seuraavan painikkeen avulla.