Kaavin sirkus 1000

Sirkus Muikun meininki vetää puoleensa - aikuisiakin

Kuopio ei ole ainut paikka Pohjois-Savossa, missä järjestetään trendikästä sirkustoimintaa. Sirkus Muikku sai alkunsa Kaavilla jo yhdeksän vuotta sitten. Kyseessä ei ole harrastelijoiden puuhastelu, vaan sirkustoimintaan on panostettu myös Kaavin kunnan taholta. Syksyllä 2016 valmistuneen koulun liikuntasali on suunniteltu myös sirkustoimintaan soveltuvaksi.


-Aikoinaan kävi onnellisesti niin, että Opetushallitus oli palauttamassa kouluille kerhotoimintaan liittyvää rahoitusta ja aluksi toimimme muutaman vuoden ala-asteen harrastuskerhona, Timo Hatakka kertoo toiminnan historiasta.
Kaavin Nuorisosirkusyhdistys perustetiin sen jälkeen, kun vanhimmat alakoululaisista menivät yläkouluun ja nähtävissä oli, että kysyntää sirkustoiminnalle oli.

Uudet temput motivoivat nuoria

Sirkus Muikku elää murrosvaihetta ja uutta on kehitteillä toiminnan kiinnostavuuden ja jatkuvuuden takaamiseksi.

-Meillä on nyt isot tilat, missä harjoitella. Olemme toimineet niin, että vanhemmat sirkuslaiset kantavat vastuuta ja opettavat nuorempia itseni lisäksi. Jossakin kohtaa kuitenkin omat taidot loppuvat ja nuoret eivät motivoidu saman kertaamisesta. Erityisesti n. 11-13 –vuotiaat tytöt ovat todella nopeita oppimaan. Jotta motivaatio säilyy, tarvitaan uusia temppuja, ohjaajana toimiva Hatakka kertoo.

-Saimme jokin aika sitten yksityisen lahjoituksen, jonka turvin pystyimme lähtemään miettimään kehittämishanketta, Hatakka valottaa toisen onnenkantamoisen taustaa.


Kalakukko ry on ollut rahoittamassa uutta trampoliinia ja ilmavolttirataa. Ilmavolttirata on käytännössä ilmapatja, jonka avulla jo hieman kehittyneemmät voivat harjoitella esimerkiksi voltteja, koska se helpottaa ponnistamista ja vähentää loukkaantumisriskiä.


Kehittämistä Itä-Suomi yhteistyössä

Vaikka sirkustoiminta vaatii paljon välineitä, ovat pääpainona kuitenkin taidot ja niiden opettamisen taito. Joensuun Seudun Leader ja Kalakukko ry ovat yhdessä rahoittaneet Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakuntarajojen yli tapahtuvaa yhteistyötä sirkustoiminnan kehittämiseksi.

- Sirkus on sellainen laji, että ensin on osattava itse, jotta voi opettaa toista. Jotta meillä on tasokasta sirkustoimintaa, tarvitaan myös tasokasta opetusta. Meidän kannalta tärkeää on, että saamme sirkuskouluopettajan ja pystymme järjestämään työpajoja paitsi ohjaustoiminalle myös harjoittelemaan muuta sirkukseen liittyvää toimintaa kuten ääni- ja valotekniikkaa, Hatakka kertoo.
Nykyisellään Sirkus Muikun toiminnassa on mukana yli 60 harrastajaa. Kaavin lisäksi Juankoskelta, Riistavedeltä ja Tuusniemeltä on nuoria mukana toiminnassa. Kysyntää sirkustoiminnalle on myös paitsi lasten ja nuorten keskuudessa myös aikuisten.


-Yhteistyössä halutaan käynnistää uutta toimintaa 1-4 paikkakunnalle ja myös aikuisille suunnattua sirkustoimintaa monipuolistetaan, Hatakka sanoo.

Syksyllä mukaan toimintaan

Syksyisin aloittavat uudet ryhmät aloittavat heti koulujen alettua ja tervetulleita ovat kaikki yli 7-vuotiaat toiminnasta kiinnostuneet. Sirkus on lähtökohtaisesti yhteisöllistä toimintaa. Kaikkea tehdään yhdessä pyramideista lähtien ja harrastus on monipuolinen. Epäröiville Timo antaa seuraavan neuvon:
- Vaikkei olisi urheilullinenkaan, on sirkustoiminnassa paljon sellaista, mitä voi tehdä. Taikatemppujen tekeminen ei vaadi akrobatiaa. Vähän vantterampikroppainen voi olla vaikkapa pyramidin alamiehenä, mikä on itse asiassa vaativampaa kuin ylhäällä oleminen. Uskon, että sirkustoiminta vetää puoleensa hyvän meiningin vuoksi, yhteisöllisyyden ja yhdessä hengailun takia, Timo kertoo.

Muokkauspäivämäärä: Feb 17, 2020
Teksti: Hannakaisa Markkanen
Kuvat: Akseli Muraja

Tämä on karuselli, jossa on artikkeleita. Navigoi edellisen ja seuraavan painikkeen avulla.