Merikarvianlukko2

Merikarvian Lukko kunnosti vanhan pesiskentän

Kaveriporukka laittoi EU:n maaseuturahaston tuella Kuvaskankaan vanhan pesäpallokentän kuntoon ja ottaa nyt ohjat Merikarvian Lukossa.

Kentän kunnostus oli mahdollista, sillä projektille saatiin rahoitusta EU:n maaseuturahastosta. Leader Pohjois-Satakunta myönsi vajaan 10 000 euron hankkeeseen 50 prosentin tuen. Iso osa oman rahan osuudesta korvattiin talkootyöllä.

– Kun Kuvaskankaan ala-aste suljettiin 2009, loppui käyttö täysin ja kenttä metsittyi, kertoo puheenjohtajana aloittava Tuomas Lähteenmäki.

Nyt hiekkakenttä on raivattu, nurkkaan tehty rantalentopallokenttä ja päätyyn asennettu pesäpallon lyöntiverkot. Lisäksi varastokopin edustalle on rakennettu uusi katsomo. Kentästä on tulossa jälleen Merikarvian Lukon toiminnan keskus.

– Katsomo tehtiin täysin talkoilla, samoin rantalentopallokenttä ja metsän raivaus. Itse kentän teki merikarvialainen Koskilahti Ky. Kentän pohja oli hyvin säilynyt, suurempia tasoitustöitä ei tarvinnut tehdä, Tuomas Lähteenmäki kiittelee.

Merikarvian Lukossa tapahtuu vuodenvaihteessa sukupolvenvaihdos. Koko hallitus menee vaihtoon, ja urheiluseuran toimintaa alkaa vetää kaveripohjalta koottu joukko nuoria.

– Lukolla ei ole ollut viime vuosina oikeastaan mitään toimintaa. Vähän lentopalloa ja kokoukset. Isot muutokset ovat nyt edessä, Lähteenmäki vakuuttaa.

Alkusysäyksen vallanvaihdolle antoi kaveriporukan pesäpalloinnostus. Kuvaskankaalla Merikarvian Lukon vanhalla kentällä ”höntsäpesistä” pelaamassa käynyt Lähteenmäki ystävineen kyllästyi huonokuntoiseen kenttään.

Pesisporukan jahkaantuminen yhteen seuran kanssa oli sattumaa. Alkuun oltiin perustamassa omaa yhdistystä. Puskaradion kautta tieto kantautui Lukon toimijoiden korviin.

Seuran nykyinen puheenjohtaja Päivi Mäkinen on tyytyväinen, että juuri Kuvaskankaan kentästä tulee uusi pääpaikka.

– Tässä palataan juurille. Vaikka toiminta on hiipunut, Lukolla on kuitenkin hyvä rahapohja. On hienoa saada uutta nuorta väkeä, joka innoissaan alkaa vetää toimintaa. Luovutan ohjat heille mielelläni.

Erikoista on se, että suuren työn tehnyt porukka asuu nykyisin ympäri Satakuntaa. Veri vetää kuitenkin Merikarvialle.

– Kuvaskangas on pieni paikka. Täällä on metsästysseura, kylätalo ja sitten tämä kenttä. Saadaan eloa taas näillekin kulmille, kylällä kasvanut Lähteenmäki sanoo.

Haaveena tulevalla puheenjohtajalla on, että viiden vuoden kuluttua Merikarvian Lukko pelaisi pesäpalloa jossakin sarjassa. – Ja pärjäisikin vielä, Lähteenmäki naurahtaa.

Hän toivoo myös, että toiminta kasvaisi pikkuhiljaa toisen merikarvialaisseura Merikarvian Inton tasolle. Suunnitteilla on aloittaa myöhemmin myös junioritoimintaa.

– Kavereilla ja tutuilla on lapsia. On jo kyselty mahdollisuutta. Katsotaan, millaiseksi toiminta muodostuu, Noora Elonen sanoo.

Pesäpallon rinnalle päälajiksi nousee frisbeegolf, kun Lukko alkaa vetää toimintaa Kalpakan uudella radalla. Suunnitteilla on aloittaa viikkokisojen järjestäminen.

– Lukolla on ollut edustusjoukkue salibandyssä ja lentopallossa. Nämä lajit luonnollisesti myös mukana, Lähteenmäki lupaa.

Lähteenmäki ja Elonen ystävineen järjestivät heinäkuussa Kuvaskankaalla epävirallisen pesäpalloturnauksen jo kuudetta kertaa. Osallistujia oli noin sata ja katsojia toinen mokoma.

– Kyllä tämä ihmisiä kiinnostaa. Turnauksessa juttelemaan tuli monta aikoinaan Lukossa toiminutta urheilijaa. Oli hienoa saada kiitosta siitä, että vanha kenttä on taas kunnossa.

Muokkauspäivämäärä: Feb 17, 2020

Tämä on karuselli, jossa on artikkeleita. Navigoi edellisen ja seuraavan painikkeen avulla.