Robottikerho2

Robottikerho yhdisti lapset ja aikuiset Kontiolahdella

Kulhon kyläkoululla Kontionlahden kunnassa teknologia kiinnostaa. Koulun vanhempainyhdistys onkin tehnyt pioneerityötä robottien kanssa.

Robottikerhotoiminnan laajentaminen Joensuun ympäristön kylissä -hankkeen tavoitteena oli kouluttaa nuorista ohjaajia lasten robottikerhoihin, hankkia tarvittavia välineitä ja levittää robottikerhotoimintaa muille kyläkouluille.

− Lasten ja aikuisten yhteisestä robottiharrastuksesta on kasvanut koko kylän yhteinen juttu, ja innostus robottien rakentamiseen ja ohjelmoimiseen on laajentunut naapurikyliinkin, iloitsee hankkeen vastuuhenkilö Janne Nivajärvi. Samalla on syntynyt luontevaa yhteistoimintaa Kontionlahden eri kylien välille. Hankkeen ansiosta toiminta levisi myös muihin kyläkouluihin ja myös Kontiolahden kunnan ulkopuolelle. Leader-hankkeessa hankituista välineistä on ollut toiminnassa iloa pitkäksi aikaa.

Hanke oli myös mukana Amaze Me Leader -tapahtumassa, jonka myötä solmittiin kontakteja muihin EU-maihin. Lisäksi hankkeen puitteissa tehtiin opintomatkat SM-robottikisoihin Espooseen ja Rovaniemelle, joissa tutustuttiin muiden koulujen oppilaisiin ja robottikerhotoimintaan. Hankkeen jälkeen Kulhon koulu on osallistunut joka vuosi valtakunnallisiin robottitapahtumiin, viimeisimpänä Oulun SM-kilpailuihin, joista tuomisina oli muun muassa Sumon yleisen sarjan mestaruus.



Nivajärvi kertoo, että kerhojen kautta tekniikan ala on tullut tutuksi useille nuorille – yhtä hyvin niin tytöille kuin pojille.

− Leikkimielisissä kisoissa moni oppilas on saanut huomaamatta esiintymiskokemusta ja itseluottamusta, joka kantaa pitkälle tulevaisuuteen. Hankerahoituksen ja vanhempainyhdistyksen vapaaehtoisten voimin kerho on voitu pitää maksuttomana ja näin kaikkien saavutettavissa.



Robotit ovat osoittautuneet käyttöä hyvin kestäviksi, ja niistä on iloa vielä pitkälle tulevaisuuteen. Kulhon koulun vanhempainyhdistys jatkaa robottikerhotoimintaa, ja sen lisäksi kaikki robotit ovat joka vuosi osallistuneet aktiivisten opettajien myötävaikutuksella myös koulun opetuskäyttöön.

Teknologiakerhojen tarkoituksena on tuoda lisää luovuutta ja innovatiivisuutta kouluun. Toki samalla halutaan pitää hauskaa. Toiminta on saanut tukea myös opetusministeriöstä.

Hankkeen jälkeen Kulhon koulu on osallistunut joka vuosi valtakunnallisiin robottitapahtumiin. Kilpailuista on niitetty myös menestystä.

Hankkeen toteuttaja: Kulhon koulun vanhempainyhdistys ry
Hankkeen rahoittaja: Joensuun Seudun Leader ry

Muokkauspäivämäärä: Feb 17, 2020
Teksti: Maria Markus
Kuvat: Jyrki Vesa

Tämä on karuselli, jossa on artikkeleita. Navigoi edellisen ja seuraavan painikkeen avulla.