Yleisessa saunassa

Yleisessä saunassa Saimaan rannalla

Komeat maisemat mykistävät Valkamanrannan saunalle tulijat. Suuren Saimaan tyrskyt vellovat matalaan hiekkarantaan. - Meidän saunamme erottuu muista erityisesti hulppean maiseman takia. Harvassa paikassa pääsee saunomaan hiekkarannalla näin suuren selän ääressä. Saunaamme on kehuttu myös siisteydestä ja tilavista pesuhuoneista sekä siitä, että sähkökiukaista huolimatta löylyt ovat todella hyvät, kehuu Valkamanrannan Saunaseuran puheenjohtaja Tom Reinikainen.

Lappeenrannan Korvenkylässä sijaitsevalle uimarannalle sauna rakennettiin 1980-luvulla Joutsenon kunnan toimesta. Joutsenon liityttyä Lappeenrantaan korvenkyläläiset äkämystyivät, kun kaupunki uhkasi myydä saunan kesämökkitontiksi.

- Kapinointimme sai kaupungin pyörtämään päätöksensä. Lopulta kaupunki suostui vuokraamaan saunan ja uimarannan Valkamanrannan saunaseuralle ylläpitoa vastaan, muistelee Reinikainen.

Ensimmäisenä kesänä 2015 saunaseuralaiset siivosivat rakennukset, karsivat rannan puskat ja hankkivat keinut ja penkit. Samalla kävi selväksi, että saunaa ja huoltorakennusta on kunnostettava.
- Sana kiersi, että EU:lta voi saada rahaa, mutta se on tosi vaikeaa. Rohkaistuin soittamaan Leader Länsi-Saimaan Tiina Sirppiniemelle, joka kannusti tekemään hakemuksen ja opasti meidät alkuun. Hankesuunnitelman teossa ei mennyt kauan ja sähköisistä kaavakkeistakin selvisimme, nauraa hankevastaava Teemu Kaskinen.

Saunaseura sai saunan remontointiin maaseuturahaston tukea Leader Länsi-Saimaan kautta. Ensimmäisenä saunaseuran aktiivit uusivat vesiputkistot ja hankkivat tehokkaamman pumpun. Kahvila-huoltorakennuksen kylkeen valmistui tänä keväänä iso terassi saunakauden avajaisiksi.
- Työlistalla on keittiön ja vessojen kunnostus sekä saunan vesikaton ja lattian uusiminen. Viimeisenä uusimme kahvilan takan ja savupiipun. Remontti valmistuu ensi keväänä. Onneksi talkooporukka on hyvä, iloitsee Kaskinen.

Valkamanrannan sauna lämpiää kesällä 2018 kolme kertaa viikossa, tiistaisin, perjantaisin ja sunnuntaisin. Muina päivinä saunaa voi vuokrata yksityiseen käyttöön.
- Keskimäärin saunojia käy 30-50 henkilöä päivässä. Loppukesää kohden saunojien määrä aina nousee. Saunaan on aina mahtunut, vaikka parhaimpina päivinä saunojien pitää etenkin naisten puolella vuorotella löylyissä, myhäilee Kaskinen.

Saunonnan jälkeen Valkamanrannassa voi kahvitella ja paistaa makkaraa rannalle sytytetyssä nuotiossa. Saunan lämmittävät ja saunojia palvelevat saunaseuran aktiivit vuoropäivin talkoilla.

Teksti ja kuvat: Terhi Ojanen, sisällöntuottaja, KaakonKantri

Pääkuvassa: Korvenkyläläinen Sampo Kaskinen käy poikansa Unton kanssa säännöllisesti uimassa ja saunassa Valkamanrannassa. Kuva on otettu kesällä 2016.

11.6.2018

Juttu on kirjoitettu ja julkaistu alunperin kesällä 2017 tiedotushanke Kaakonkantrin kotisivuilla.

Muokkauspäivämäärä: Feb 17, 2020
Teksti: Terhi Ojanen, sisällöntuottaja, KaakonKantri
Kuvat: Terhi Ojanen, sisällöntuottaja, KaakonKantri

Tämä on karuselli, jossa on artikkeleita. Navigoi edellisen ja seuraavan painikkeen avulla.