Haahninmaki

Häähninmäestä rakennettiin yhdessä liikuttava retkeilykohde

Konneveden ja Hankasalmen rajoilla Sirkkamäen kylällä sijaitsee Häähninmäki, jonne on rakentunut vuosien saatossa talkootyön ja Leader-rahoituksen ansiosta suosittu luonto- ja ulkoilukohde.

Upeissa maisemissa sijaitseva Häähninmäki on vanha hämäläisten eränkäyntialueiden rajapiste. Mäen laella sijaitsee vuonna 1878 pystytetty historiallisesti merkittävä isojaon aikainen rajapyykki.

Lähimaastossa on yhteensä 35 kilometriä polkuverkostoa jalkaisin tai vaikkapa maastopyörällä liikuttavaksi. Polkuja pidetään kuljettavassa kunnossa myös talvisin. Alueella järjestetään erilaisia ulkoilu- ja liikuntatapahtumia. Yöpyminen Häähnintuvassa on maksutonta, mutta kävijä saa jättää vapaaehtoisen tukimaksun paikan ylläpitoa varten. Kävijämäärät ovat olleet jatkuvasti kasvussa, mikä tarkoittaa suurta määrää talkootyötä ympäri vuoden.

Häähninmäen autiotupa rakennettiin Leader-hankkeena. Samalla tehtiin myös liiteri ja wc-rakennus. Mökin valaistus hoidetaan kestävän kehityksen mukaisesti aurinkopaneelin avulla ja lämmitys kamiinalla. Myöhemmin alueen saavutettavuutta parannettiin lisäämällä opasteita ja kunnostamalla parkkipaikkaa. Lisäksi olemassa olevia rakenteita ja polkuverkostoa parannettiin. Häähninmäelle johtavan Läheahontien historiaa tuotiin esille pystyttämällä 50-luvulla otettuja ilmakuvia maastoon. Viimeisimpänä mäelle rakennetaan näkötorni, jonka huipulle sijoitetaan maja yöpymistä varten.

Yhteistyöllä yhteiseksi hyväksi

Hankkeita ovat toteuttaneet Hankasalmen Latu ja Polku, Sirkkamäen Kyläyhdistys ja Hankasalmen Kameraseura. Yhdistysten intressit kohtaavat sopivasti Häähninmäellä, ja yhteistyössä vastuuta on saatu jaettua useammalle taholle. Häähnintuvan toiminnasta huolehtii nykyään tupatoimikunta, jossa on edustus kaikista kolmesta yhdistyksestä.

Ihmisten kiinnostus kohteeseen on saatu herätettyä aktiivisella tiedottamisella alueen tapahtumista ja toiminnasta esimerkiksi Facebookissa. Lisänäkyvyyttä ovat tuoneet retkipaikka.fi ja visitjyvaskyla.fi -sivustot.

- Meillä on ollut ilo huomata, että ihmiset löytävät nykyisin Häähninmäelle kauempaakin, toteaa Pekka Rossi, alueen aktiivitoimija, joka itsekin kulkee kamera kourassa poluilla ja tekee kuvatusta materiaalista esittelyvideoita vaikkapa internetiin kaikkien katsottavaksi.

Yhteistyöllä ja vapaaehtoistyöllä Häähninmäen ympärille on onnistuttu luomaan kiinnostava ja upea retkeilykohde. Visioita alueen kehittämiseen aktiivisilla tekijöillä riittää pitkälle tulevaisuuteenkin.

- Vaatii melkoista arjen älykkyyttä saada aikaan tällainen paikka keskelle korpea ja hiljaisuutta, ja sitten vielä tuoda se ihmisten tietoisuuteen niin, että kävijöitä tulee jatkuvasti pitkienkin matkojen takaa, summaa Maaseutukehitys ry:n talouspäällikkö Anja Kauppinen.

Häähninmäen kehittämiseen on myönnetty maaseuturahoitusta Leader Maaseutukehitykseltä.

Muokkauspäivämäärä: Jun 22, 2020
Teksti: Tiina Seppälä
Kuvat: Mikko Lemmetti

Tämä on karuselli, jossa on artikkeleita. Navigoi edellisen ja seuraavan painikkeen avulla.