Kuluttaja tekee kaupassa ilmaston ja ympäristön kannalta tärkeitä valintoja. Viljelijä taas tekee niiden perusteella omia ratkaisujaan pellolla. Yhdessä näistä syntyy maatalous, jossa on siis kyse kuluttajan ja viljelijän kumppanuudesta.
Niina Mayer pitää miehensä Philippin kanssa luomukarjatilaa Lempäälässä. Heidän tavoitteenaan on tuotantotapa, joka tekee hyvää luonnolle, eläimille ja ihmiselle. Maataloutta on paljon parjattu ilmastonmuutoksen aiheuttajana, mutta Niina Mayerin mukaan siellä piilevät myös ratkaisun avaimet.
- Haluamme jakaa tietoa muillekin siitä, tietoa siitä, mitä luomukarjatilalla tehdään ja miten parjattu lehmä voi olla ratkaisemassa ilmastoasioita. Nurmiin perustuvalla tuotannolla on mahdollisuus sitoa paljon hiiltä maaperään, Mayer toteaa.
Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Juha-Matti Katajajuuri tutkii ruokajärjestelmän kestävyyttä, ja muun muassa ruokien ja yksittäisten tuotteiden hiilijalanjälkiä. Usein näkee kotimaisen ruuantuotannon ongelmaksi nostettavan sen, että tuotantokausi on niin lyhyt. Katajajuuren mukaan kasvihuoneet ovat menossa yhä enemmän kohti ympärivuotista tuotantoa myös Suomessa.
- Uusilla ratkaisuilla päästään Suomessa talvellakin jopa parempiin satoihin kuin Etelä-Euroopassa, Katajajuuri kertoo.
Samaan aikaan kasvihuonetomaattiemme keskimääräinen hiilijalanjälki on saatu puolitettua.
– Tätä on edistänyt esimerkiksi uusiutuvan energian käyttö kasvihuoneiden lämmönlähteenä. Yksittäiset tilat pääsevät samalle hiilijalanjäljen tasolle kuin esimerkiksi Almeriassa. Muiden kestävyystekijöiden osalta kotimainen tuotanto peittoaa tuon tuonnin mennen tullen.
Katajajuuren tutkimuksissa on löytynyt erityispiirre suomalaisessa ruoantuotannossa. Runsaiden vesivarojen takia Suomella on merkittävä etu kaikissa elintarvikkeissa. Suomessa kasvatetun tomaatin vesijalanjälki on 90 kertaa pienempi kuin Espanjassa.
Sademetsäalueen naudalla suurin hiilijalanjälki
Ruoantuotannon yhteydessä nousevat usein esiin negatiivisina vaikutuksina vesistöjen rehevöityminen ja kasvihuonepäästöt. Näihin on Suomessa pyritty vaikuttamaan tukijärjestelmien kautta, lisäksi useat viljelijät ovat tehneet omia ympäristöystävällisempiä ratkaisujaan. Esimerkiksi Niina ja Philip Mayerin tilalla ajatellaan, että kun luonto voi hyvin, talouskin voi paremmin.
- Puhe ruuantuoantonnosta on usein liian yksinkertaista, vaikka kyseessä on monimutkainen systeemi. Kestävässä ruoantuotannossa viljellään myös nurmea. Maata kuohkeuttamassa meillä kasvaa puna- ja valkoapila. Kun on nurmea ja apiloita, on myös järkevää, että mukana on märehtijä, lehmä tai lammas, joka voi hyödyntää ihmisravinnoksi kelpaamatonta nurmea.
Mayer on huolissaan monimuotoisuuden heikkenemisestä. Eläinten laiduntamisella ja nurmea viljelemällä tuetaan maatalousympäristön monimuotoisuutta. Lanta houkuttelee hyönteisiä, jotka tuovat mukanaan lintuja, mikä tuo lisää elonkirjoa.
Kun puhutaan lihantuotannosta, Juha-Matti Katajajuuri toteaa, että suomalaisen ja tuontinaudanlihan hiilijalanjälkien välille ei ole saatu merkittävää eroa, mutta kotimaisessa on silti puolensa.
- Suomessa iso osa naudanlihasta kasvatetaan lypsykarjavasikasta. Kun lypsylehmät hyödynnetään lihana, niin keskimäärin naudanlihan hiilijälkemme on pienempi kuin globaalisti. Sademetsäalueella laiduntanut ja siellä soijaa syövä nauta aiheuttaa kaikkein suurimman hiilijalanjäljen.
Katajajuuri huomauttaa, että kun lannoitus mukautetaan maantuottokykyyn, ei synny ylimääräistä ravinnekuormaa. Uusilla tekniikoilla pystytään karjanlannasta erottelemaan typpi- ja fosforilannoitejakeita, jolloin ravinteita pystytään kierrättämään myös tilan ulkopuolella.
– Nurmen viljely ja säilörehuntuotanto on meidän haastavissa viljelyolosuhteissamme yksi keskeinen tuotantomuoto, jonka naudat sitten hyödyntävät. Lisäksi laiduntamisella saavutetaan suuri hyöty monimuotoisuuden kannalta.
Luomuviljelijänä Niina Mayer liputtaa luonnonmukaisen alkutuotannon puolesta.
– Kun ei käytetä kemiallisia lannoitteita, ei aiheuteta kemikaalikuormaa esimerkiksi pohjaveteen.
Luontoa ei saisi pitää itsestäänselvyytenä, Mayer toteaa
