Iitinvoimakyla

Liikunnan ilosanoma kotiin kannettuna

Iitin voimakylät ja etsivä liikuntatyö on Sääskjärven kyläyhdistyksen hallinnoima hanke, joka tarjoaa matalan kynnyksen liikunta-aktiviteetteja eri puolilla.

Erityisesti haja-asutusalueiden ikääntyvää väestöä herättelevä hanke on saanut Leader-rahoitusta Pohjois-Kymen Kasvun kautta. – Menemme ihan konkreettisesti ihmisten ovien taakse – tulemme vaikka kotiin antamaan jumppaohjeita, Voimakylien hankekoordinaattori Tanja Rautavirta kertoo.

Voimakylät tekevät yhteistyötä muun muassa Iitin kunnan liikuntatoimen sekä alueen urheiluseurojen kanssa. Rautavirta uskoo, että juuri yhteistyö on yksi syy siihen, että asukkaat ovat innolla lähteneet mukaan tapahtumiin ja tempauksiin.– Täällä kylillähän on voimaa, kun vaan rohkeasti lähtee kyselemään ja tekemään, hän muistuttaa.

Tuhti tietopaketti tarjolla

Iitissä, Sääskjärven puukoululla Kilojen keräys –kampanjan tilaisuudessa parikymmentä osallistujaa saa tuhdin tietopaketin terveellisen ruokavalion vaikutuksista kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tiedon lisäksi laihduttaja tai elämäntaparemontoija tarvitsee myös ripauksen armollisuutta itseään kohtaan.

– Kannattaa pyrkiä siihen, että syö yleensä hyvin. Repsahduksia voi tulla, mutta ei elämä siihen kaadu. Ruoasta pitää saada myös nauttia, muistuttaa Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaisten ruoka- ja yritysasiantuntija Hannele Veteli.

Kilojen keräys -kampanja on yksi Iitin voimakylät ja etsivä liikuntatyö -hankkeen lukuisista aktiviteeteista, joita se järjestää eri puolilla kuntaa. Toiminta käynnistyi viime keväänä ryminällä, kun hankkeen lanseeraustapahtuma, Unelmien liikuntapäivä Kausalan Ravilinnassa veti paikalle noin 500 osallistujaa. Se on varsin paljon 6900 asukkaan Iitissä.
Kesäkuun viimeisenä päivänä järjestetty Sääskjärven ympäripyöräily sai sekin iittiläiset liikkeelle.

– Ajattelin, että jos 50 ihmistä saadaan paikalle, mutta meillä olikin sitten yli sata nimeä listassa. Vanhimmat olivat yli 80-vuotiaita ja nuorimmat alakouluikäisiä. Oli mahtavaa katsoa sitä pyöräilijöiden letkaa, kun se vaan jatkui ja jatkui, Tanja Rautavirta kuvailee.

Tervetullutta toimintaa

Mutta palataanpa vielä takaisin Sääskjärven puukoululle, jossa Taina Auvinen, Leena Viitala ja Kirsti Auvinen ovat kuuntelemassa Hannele Vetelin ravintoneuvoja.

– Osallistuin kesällä Voimakylien pyöräilytapahtumaan ja päätin lähteä seuraamaan myös tätä luentoa. Projekti on tervetullut. Tässä on toimintaa kaiken ikäisille, Taina Auvinen sanoo.

Leena Viitala puolestaan on ensimmäistä kertaa hankkeen tilaisuudessa.– Olen Jokuen kylästä. Kausalan tilaisuuden ajankohta ei sopinut minulle, joten tulin tänne Sääskjärvelle, hän kertoo.

Kirsi Auvinen innostui ravintoluennosta nimenomaan siksi, että se on lähellä kotia. – Silloin tulee paremmin lähdettyä. On tuttu paikka ja tapaa tuttuja ihmisiä, hän hymyilee.

Muokkauspäivämäärä: Feb 17, 2020
Teksti: Saija Räty
Kuvat: Saija Räty

Tämä on karuselli, jossa on artikkeleita. Navigoi edellisen ja seuraavan painikkeen avulla.