IMG 1566

Pohjanmaan Akatemiassa ollaan rohkeasti pinkkejä – Yhdistys haluaa parantaa tyttöjalkapallon asemaa

Pohjanmaan Jalkapalloakatemian pilottihankkeessa ei kilpailla kaupunkia vastaan, vaan yhdistetään voimat ja pelaajat tulevat kaupungista maaseudulle treeneihin. Näin turvataan laadukas harrastaminen myös pienellä paikkakunnalla. Lisäksi halutaan lisätä tyttöjen tasa-arvoa jalkapallossa.

Kello lähenee puolta kolmea perjantai-iltapäivällä ja Laihian POP-Areenan ovi käy tiuhaan. Paikalle saapuu 10–12-vuotiaita tyttöjä eri puolilta Kyrönmaata ja Vaasasta saakka. Pian kaivetaan pallot ja nappikset esille, kun Pohjanmaan Jalkapalloakatemian treenit alkavat. Paikalla ei kuitenkaan valmentajajoukon lisäksi juuri muita vanhempia näy, sillä akatemianpilottikokeiluun kuuluu seurojen välisen yhteistyön lisäksi se, että pelaajat kuljetetaan treeneihin.

– Illat tahtovat olla perheillä tukossa, joten nyt kokeilemme harrastustoimintaa heti koulun jälkeen ja kuljetusta, jotta vanhempien ei tarvitse siitä huolehtia, hankkeen vetäjä Mika Filander kertoo.

Pohjanmaan Jalkapalloakatemia ry on perustettu, jotta Laihialla olisi korkeatasoista toimintaa niin, että lasten olisi mahdollista harrastaa jalkapalloa kotiseudullaan nuoreksi asti.

– Yleensä jossain vaiheessa isommat seurat imevät pelaajia täältä, mutta nyt yhteistyötä tehdään vaasalaisen FC Sport Vaasan kanssa ja sieltä tullaan yhteisiin treeneihin Laihialle.

Kuvassa kaksi aikuista miestä ja neljä futisasuista tyttöä, joiden edessä on jalkapalloja.
Mika Filander ja Annika Leminen valmentavat 10 - 12-vuotiaita kyrönmaalaisia ja vaasalaisia tyttöjä Laihian POP-Areenalla. Kuvassa Hilda Pollari, Vanessa Hagelberg,

Kolmen tytön isänä Filander on myös nähnyt, että tyttöjalkapalloa täytyy kehittää ja nostaa esille.

– Tyttöfutista on sorsittu, pojat on tulleet ensin ja tytöt on saaneet sen, mitä jää jäljelle. Haluamme parantaa lajin tasapuolisuutta. Meillä on rohkeasti pinkit peliasut, mutta emme sido tyttöjä muottiin vaan täällä saa antaa mennä.

Yhteistyökumppaniksi valikoitui FC Sport Vaasa, sillä seura kehittää aktiivisesti tyttöjalkapalloa ja yhteistyötä on tehty aiemminkin.

– Tässä tulee kaikille myös sosiaalista pääomaa, kun tutustutaan muihinkin kuin oman alueen pelaajiin. Täällä pienellä paikkakunnalla toisensa tunnetaan hyvin, joten lisää myös erilaisuuden ymmärrystä pelata muiden kanssa, Filander perustelee.

Toiminnan pitkänajan tavoite on kunnianhimoinen, tästä joukosta joku pelaa helmareissa eli Suomen naisten jalkapallomaajoukkueessa vuonna 2030. Vaikka harva päätyy ammattipelaajaksi, antaa akatemia monipuolisen liikunnallisen pohjan tyttöjen elämään.

– Totta kai olen realisti ja ammattipelaajaksi pääseminen on kova juttu. Mutta jokainen saa tästä hyvät eväät tulevaisuuteen. Jalkapallon lisäksi hyödynnämme myös muita lajeja, kuten painia, voimistelua ja yleisurheilua. Tarkoitus on myös järjestää ammattilaisen vetämät potkutreenit, jotka hankeraha mahdollistaa, Filander kiittelee ja viittaa Yhyres ry:n myöntämään Leader-tukeen.

Vaikka toiminta on tavoitteellista ja korkeatasoista, on Filanderin mielestä tärkeintä jalkapallon synnyttämä sosiaalinen yhteys ja se, että yhdessä tehdään työtä onnistumisien eteen.

– Matka on tärkein, täällä saa myös epäonnistua, sillä ilman sitä ei voi kehittyä. Tässä hankkeessa tytöt tulevat ensimmäisenä.

Myös FC Sportin valmentaja Jani Kujanpää on tyytyväinen, että tyttöjalkapalloon on saatu Leader-tukea ja se auttaa osaltaan toteuttamaan pitkään toiveissa ollutta yhteistyötä.

– Tämä on loistava juttu. Sillä ei ole merkitystä, että kuljemmeko me Laihialle vai he tänne, tie on yhtä lyhyt tai pitkä molempiin suuntiin.

Kuvassa rivi futisasuissa olevia tyttöjä.
Yhteiset peliasut sitovat eri seuroista tulleita tyttöjä. Jalkapallon lisäksi tärkeää ovat uudet ystävyyssuhteet, jotka kantavat elämässä pitkälle.
Muokkauspäivämäärä: Apr 8, 2022

Tämä on karuselli, jossa on artikkeleita. Navigoi edellisen ja seuraavan painikkeen avulla.