Kuormalava 1000

Kuormalava – kiertotaloutta puhtaimmillaan

Lava on monelle välttämätön ja jokapäiväinen työkalu, mutta ei kuitenkaan liiketoiminnan kovaa ydintä. Itäuusmaalaisessa yrityksessä on toisin.

Kuormalavakeskuksen operatiivinen johtaja Dani Ryynänen on kuormalavamies jo toisessa polvessa.

– Isäni Pekka aloitti liiketoiminnan jo vuonna 1983 omassa autotallissaan. Tuolloin hän teki erikoismittaisia lavoja itse parikymmentä kappaletta viikossa. Ajat ovat siitä muuttuneet, ja nyt käsittelemme jo yli 1000 lavaa päivässä.

Vaatimattoman alun jälkeen kiertotalouden edelläkävijä teki hallin autotallinsa viereen saadakseen lisää tilaa laajenevalle bisnekselle. Vuonna 2008 tehtiin halliin 1500 m2 laajennus, mutta uusin ja merkittävin kehitysaskel on muutto 6000 m2 tiloihin viime vuonna. Tähän kehitysloikkaan Kuormalavakeskus sai tukea maaseuturahastolta.

– Uudet tilat ovat mahdollistaneet volyymin vahvan kasvun. Kolminkertaistimme liike-vaihtomme viime vuonna ja tavoittelemme tänä vuonna tuplaamista, Dani Ryynänen kaavailee.

Uudet tilat ovat mahdollistaneet volyymin vahvan kasvun

Ryynäsen mukaan liikeidea on silti pysynyt yksinkertaisena.

– Jonnekin kertyy liikaa lavoja ja jossain niitä taas on liian vähän. Haemme lavat, lajittelemme ne eri laatuluokkiin, huollamme tarvittaessa ja toimitamme jälleen asiakkaalle. Tämä on palvelubisnestä, hän määrittelee.

Kuormalavoja käyttävät esimerkiksi keskusliikkeet, elintarvikeyritykset ja konepajat, mutta myös lentoliikenne. Itse lava on asiakkaille toisarvoinen, arvokasta sen sijaan on se, mitä lavan päällä on.

– Usein lavan arvon huomaa vasta kun se on rikki tai puuttuu kokonaan, Ryynänen kiteyttää.

Kiertotaloutta jo ennen kiertotaloutta

Isä-Ryynänen ryhtyi keräämään käytettyjä lavoja jo 80-luvulla, koska huomasi niille olevan kysyntää. Tämä johti nopeasti siihen, ettei hän tehnyt enää lainkaan uusia lavoja.

– Isä harrasti kiertotaloutta jo ennen termin syntyä, Ryynänen nauraa.

Kierrossa on yhä 1980-luvulla valmistettuja lavoja. Lavat pysyvät kunnossa pitkään, kun niitä huolletaan ja korjataan. Lavan käyttöikä riippuu lavan tyypistä ja käytöstä.

– Ainoastaan erittäin rikkinäiset kertalavat ja jotkut erikoismittaiset lavat menevät hakkeeksi. Sen sijaan tavalliset EUR- ja FIN-lavat päätyvät polttoon vain harvoin. Yleensä ne voidaan korjata ja käyttää yhä uudelleen ja uudelleen.

Uuden lavan hinta on noin 20 euroa, mutta kierrätetty maksaa vain kolmanneksen siitä.

– Yritykset panostavat nykyisin kierrätykseen ja seuraavat kulutustaan entistä tarkemmin, Dani Ryynänen kiittelee.

Muokkauspäivämäärä: Feb 17, 2020

Tämä on karuselli, jossa on artikkeleita. Navigoi edellisen ja seuraavan painikkeen avulla.