Knokkon001

Knokkon tuo nokkosen iholle

Usko tai älä, mutta Vihdissä nokkosesta ja kuituhampusta valmistuu ekologisia, hengittäviä ja miellyttäviä tekstiilejä kuten kankaita ja vuodevaatteita.

Nokkonen on ikivanha kuitukasvi, jonka silkkimäiset kuidut kelpasivat kuninkaallisille vaatteiksi ja lakanoiksi. Karkeammat kuidut hyödynnettiin säkkeihin ja kalastusverkkoihin. Se että tuotteita saatettiin purkaa ja tehdä uudelleen toiseksi tuotteeksi, kertoo siitä, että kuitu oli todella arvossa pidetty. Nokkonen ja kuituhamppu kasvavat hyvin vähällä vedellä, ilman kasvinsuojelu- ja torjuntaaineita.


Sanna Kuoppamäki-Luomansuu perusti yrityksen Knokkon Textiles Company Oy:n kesäkuussa 2019. Pääasialliset tuotteet ovat kankaita ja lankoja. Lankoja on kahta erilaista, toisessa on nokkosta ja luomupuuvillaa ja toisessa on nokkosta, kuituhamppua ja luomupuuvillaa. Myynnissä olevat kankaat on valmistettu näistä langoista.

-Valikoimassa on myös muutamia valmistuotteita, kuten esimerkiksi pyyheliinoja ja vuodevaatteita. Näiden tehtävänä on enemmänkin houkutella kuluttajia tutustumaan kankaaseen ja materiaaliin, Kuoppamäki-Luomansuu kertoo.

Yrityksellä on oma verkkokauppa, jonka kautta on myyntiä sekä yrityksille että kuluttajille. Jälleenmyyjiä on tällä hetkellä kaksi ja yksi ostaa kankaita ja valmistaa tuotteita myyntiin.

Lankarullia
Verkkokaupan valikoimaan kuuluu muun muassa lankaa sekä yritys- että yksityisasiakkaille.

Nokkosen ja hampun ominaisuudet

Nokkosessa on silkin ja pellavan ominaisuuksia, silkin ylellisyys ja himmeä kiilto sekä pellavan käytännöllisyys. Materiaalia voi käyttää vaatteissa myös arkikäytössä.

-Nokkonen on hengittävin kaikista kasvikuiduista koska sen ydinkuitu on huokoinen, siinä on käytännössä pienen pieniä reikiä. Kaikki kasvikuidut ovat onttoja, mutta nokkosen huokoinen ydinkuitu tekee sen, että materiaalina se hengittää huomattavasti paremmin kuin esimerkiksi pellava, Kuoppamäki-Luomansuu kertoo.

Nokkoskangas on miellyttävän lämmin päällä ja huomattavasti taipuisampi kuin pellava, se että on puuvillaa seassa myös vaikuttaa. Nokkonen, sekä kuituhamppu, jota Kuoppamäki-Luomansuu myös käyttää tuotteissaan kuidutetaan mekaanisella menetelmällä. Nokkosta ja hamppua ei lioteta ollenkaan, vaan ne leikataan pellolla ja jätetään joksikin aikaa pellolle kypsymään.

Kuoppamäki-Luomansuu kertoo, että sekä nokkonen että hamppu tuntuvat yllättävän samanlaisilta langassa tai kankaassa eikä ero silminnähdenkään ole suuri.

Toiveena suomalainen tuotanto

Nokkonen ja kuituhamppu viljellään Saksassa ja luomupuuvilla Turkissa. Saksassa kuidut yhdistetään ja kehrätään langaksi. Jatkojalostus tapahtuu Suomessa ja kankaat valmistetaan alihankintana Suomessa. Tarvittaessa kutomo voi valmistaa suuren määrän kangasta. Valmistuotteet ommellaan Vihdissä.

-Toistaiseksi raaka-aineita ei ole saatavissa Suomesta, mutta toiveena ja tavoitteena on, että saisi kerättyä kiinnostuneita niin että saataisiin suomalainen tuotanto käyntiin.

Tällä hetkellä kuidutusmenetelmä millä nokkonen ja kuituhamppu kuidutetaan Saksassa, on ainoa maailmassa millä pystyy saamaan varsista irti korkealaatuisimmat kuidut, niin sanotut ydinkuidut. Menetelmällä saa poistettua päistäreet, niin sanotut roskat eli ylimääräiset aineet pois varresta.

Menetelmä on vasta aika hiljattain kehitetty, ja siinä menee vielä hetki ennen kuin Suomeenkin saadaan vastaavia laitteistoja. Suomessa viljellään kyllä nokkosta mutta lähinnä lehtiä käytetään ravintotarkoituksiin.

-Jos Suomesta löytyisi henkilöitä, jotka pystyisivät rahoittamaan ja antamaan tietotaitoaan, sekä sopimusviljelijöitä, jotka rohkeasti lähtisivät kokeilemaan kuitutuotantoa, niin olisin kiinnostunut lähtemään mukaan. Kuitunokkosen pitää olla korkea ja pitkävartinen ja siinä menee jonkin aikaa ennen kuin saadaan peltoja, jotka tuottavat riittävästi kuitua, mutta se on mahdollista.

Kankaita jakkaralla
Pientuotteiden ja lankojen ohella on myynnissä nokkos-puuvilla sekä nokkos-hamppupuuvillakankaita sekä yritys- että yksityisasiakkaille.

Yrityksen perustamistuella potkua verkkokauppaan ja viestintään

Kuoppamäki-Luomansuu haki yrityksen perustamistukea hyvissä ajoin ELY-keskukselta ennen kuin hän perusti yrityksen. Hakemuksen hän teki netin kautta ja totesi että hakemuksen tekemiseen meni aika pitkään.

-Kysymysten avulla pääsi tosi tarkkaan paneutumaan omaan yritykseen ja varmistamaan että on oikeasti kannattavaa liiketoimintaa. Hakemuksessa oli paljon hyviä kysymyksiä, ja tärkeää on myös rajata omaa toimintaa, ettei lähde tekemään kaikenlaista, toteaa Kuoppamäki-Luomansuu.

Kuoppamäki-Luomansuulla on kaupallinen tausta ja on tehnyt hakemuksia työn puolesta, mutta sanoo ymmärtävänsä, että jos ei ole aiempaa kokemusta niin voi kokea sen hieman hankalaksi. Mutta hänen mielestänsä on hyvä, että joutuu miettimään yrityksen asiat läpikotaisin, koska voikin havaita, että jokin minkä oli ajatellut ei toimikaan.

-Sain palautetta, että liikesuunnitelmassa ei tarvitse mennä niin pieniin yksityiskohtiin. Riittää, että esimerkiksi kirjoittaa tilaavansa verkkokaupan joltain suomalaiselta palveluntarjoajalta ja hinnan suurin piirtein. Hankalinta on ehkä etukäteen miettiä, miten koko tukirahan käyttää, koska se pitää miettiä kahden, kolmenkin vuoden päähän, Kuoppamäki-Luomansuu kertoo.

Yrittäjälle oli kuitenkin selvää, minne tukiraha laitatetaan tulevaisuudessa, koska hän tavoittelee kansainvälisyyttä. Verkkokauppa piti käännättää englanniksi, koska kaupan sivujen pitää olla englannin ja suomen kielellä. Hän budjetoi myös valmiiksi someviestintää ja markkinointia varten, koska ymmärsi niiden tärkeyden. Ulkopuolisen avulla hän laati suunnitelman siitä, miten viestitään eri kanavissa ja miten tuote tuodaan esille, kun on uusi materiaali kyseessä.

Skandinavian alueelle tunnettuutta

-Verkkokaupassani on myös yrityskauppa ja etsin innolla yritysasiakkaita, jotka olisivat kiinnostuneita ompelemaan kankaista vaatemalliston. Minulla ei ole tarkoituksena tehdä omia vaatemallistoja ja pysyttelen omissa tuotteissani yksinkertaisissa, jotka toimivat ”maistiaisina” esittelemään materiaaleja. Minulla on muutama oma tuote, jotka tietenkin ovat tärkeitä mutta en halua vaatteilla ja monimutkaisimmilla ompeluilla kilpailla minun asiakkaitteni kanssa.

Tällä hetkellä Kuoppamäki-Luomansuu etsii sopivia yhteistyökumppaneita, joiden kanssa voisi toteuttaa nokkospuuvillaisen huivin ja painopeiton ja saada tuotteet myyntiin.

Kuoppamäki-Luomansuun toiveena on saada Skandinavian alueelle tunnettuutta, ja hänellä on tarkoituksena ELY-keskuksen tuella käydä messuilla Tanskassa ja Ruotsissa esittelemässä tuotteita. Britanniassa on asiakas joka tilaa pääasiassa lankoja, vaikka hän ei sinnepäin ole markkinoinutkaan

- Olisi myös kiva nähdä linnanjuhlissa, että siellä olisi joku pukeutunet tällaiseen eettiseen ja ekologiseen luomukseen, Kuoppamäki-Luomansuu toteaa.

Pääkuvassa: Sanna Kuoppamäki-Luomansuu perusti yrityksen Knokkon Textiles Company Oy:n ajatuksena tuoda markkinoille tekstiilituotteita, joissa on käytetty puuvillan ohella osa ekologista, Saksassa viljeltyä isonokkosta ja hamppua.

Muokkauspäivämäärä: Nov 6, 2020
Teksti: Annika Söderholm-Emas
Kuvat: Knokkon Textiles Company Oy

Tämä on karuselli, jossa on artikkeleita. Navigoi edellisen ja seuraavan painikkeen avulla.