Kyroda

Viskitislaamo suuntaa isoin askelin tulevaisuuteen - Kyrö Distillery investoi kolminkertaistaakseen tuotantonsa

Kyrö Distillery Companylla on kaksi selkeää visiota toiminnassaan, joita tavoitellaan vuoteen 2022 mennessä. Ensimmäinen niistä on olla maailman tunnetuin ruistislaamo. Toinen on se, että Isonkyrön vanhassa meijerissä sijaitsevasta tislaamon vierailukeskuksesta tulee Suomen arvostetuin nähtävyys.

- Tämä visio on ollut meillä 3 - 4 vuotta, alussa sen saavuttaminen näytti helpommalta, mutta ruis on nouseva trendi ja kilpailijoita tulee lisää. Viime vuonna olimme Suomen suurin viskinvalmistaja ja nyt menemme haastamaan muun muassa jenkit. Tehtävä ei ole helppo, jos se sitä olisi, ei se olisi haaste, tislaamojohtaja Miko Heinilä toteaa.

Jotta näihin tavoitteisiin päästäisiin, rakennetaan tämän vuoden aikana uusi viskitislaamo tuotannon kasvattamiseksi. Tätä varten on haettu rahoitusta Pohjanmaan ELY-keskukselta ensin investoinnin toteutettavuustutkimukseen ja sitten itse investointiin.

Rye Rye Oy haki tukea selvittääkseen, miten viskitislaamon alue saadaan kehitettyä niin tuotantoa kuin vierailijoita palvelevaksi kokonaisuudeksi. Lisäksi uutta viskitislaamoa varten tarvittiin monenlaisia selvityksiä.

- Halusimme saada kolmelta arkkitehtitoimistolta suunnitelman alueelle, jotta meidän brändi näkyy kaikessa ympäristössä. Tuki myös auttoi tässä kasvunvaiheessa tekemään rauhassa hyvät suunnitelmat rahoituskierrosta varten, Heinilä kertoo.

Toteuttajaksi valittiin Avanto-arkkitehdit, joka on monelle tuttu Helsingissä toimivan saunakompleksi Löylyn suunnittelusta.

Jo näitä hankkeita aiemmin on Pohjanmaan ELY-keskuksen myöntämä tuki vienyt yritystä eteenpäin. Hankkeilla on muun muassa eriytetty ginin ja viskin valmistus, parannettu sisäistä logistiikkaa ja laajennettu tuotantotiloja.

Heinilä sanoo, että eniten rohkeutta vaatineet päätökset tehtiin aivan alussa, kun tislaamoa varten otettiin lainaa ja Heinilä panttasi oman talonsa ja Mikko Koskinen vanhempiensa talon. Kaikki oli täysin epävarmaa, mutta ginin menestyminen kansainvälisessä kilpailussa toi varmuutta. Samaa rohkeutta tarvitaan taas, kun tekeillä on tislaamon kallein yksittäinen investointi.

- Yleensä meillä on ollut selkeä näkemys seuraavasta etapista, mutta nyt tehdään niin iso loikka, ettei kukaan osaa sanoa varmuudella, mihin se vie. Kaikki apu on siis tarpeen, että voimme yhdessä tehdä suomalaisen rukiin tarinaa. Jos tässä onnistutaan, hyötyy siitä myös niin Isonkyrön kunta kuin koko yhteiskuntakin, sanoo Heinilä ja viittaa verotuloihin ja työpaikkojen määrään. Aluksi yritys pystyi palkkaamaan yhden perustajista, nyt työntekijöitä on noin 40.

Näkymät ovat toki hyvät. Ruisviskin suosio on kasvanut ja myyntiä on jo noin 30 maassa. Maailmalla ei ole montaa tislaamoa, joka keskittyy vain rukiiseen. Suomalaisen ruis on aromikkaampaa kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa kasvava. Lisäksi luonnon ja viljelytavan puhtaus ovat kilpailuetu. Kaiken tämän lisäksi tarjolla on tarina niin yrityksen syntymisestä saunassa kuin paikkakunnan historiaan liittyvät, tuotteisiin liitetyt tarinat.

Tähän mennessä viskiä on ollut saatavilla pieniä eriä, mutta tavoite on lähivuosien aikana saada tuotetta markkinoille kysynnän mukaan. Uusi tislaamo nostaa kapasiteetin 330 000 litraan vuodessa.

Vierailukeskuksessa kävi viime vuonna 14 000 vierasta, eli noin kolme kertaa kunnan asukasmäärän verran. Fasiliteetit eivät riitä kilpailemaan satoja tuhansia vierailijoita vastaanottavien kohteiden kanssa, siksi Kyrön Matkailun Edistämiskeskuksessa satsataan laatuun.

- Tavoitteena on luoda jokaiselle kävijälle mahdollisimman henkilökohtainen kokemus, jossa hinta ja laatu kohtaavat. Sama päämäärä meillä on kaikkien tuotteiden kanssa, Heinilä tiivistää.

Kurkkaa myös videolta, millaisia kokemuksia Kyrö Distilleryssä on yritysrahoituksen hakemisesta. Oliko vastassa jäykkää byrokratiaa vai apua ja sujuvaa yhteistyötä.

Muokkauspäivämäärä: Feb 17, 2020
Teksti: Kirsi Tikkanen, Lyhde II -hanke
Kuvat: Kirsi Tikkanen, Lyhde II -hanke

Tämä on karuselli, jossa on artikkeleita. Navigoi edellisen ja seuraavan painikkeen avulla.