Soilcon 2

Soilcon Oy:n yrittäjäveljekset panostivat tutkimustyöhön

Soilcon Oy on Kauhavalla toimiva maanrakennukseen erikoistunut suunnittelu- ja asiantuntijatoimisto. Yrittäjinä ovat veljekset Jouni ja Petri Mäenpää, joille yrittäjyys on tullut verenperintönä. Heidän isänsä, Aulis Mäenpää, on toiminut maanrakennusyrittäjänä, mikä innosti Jounia ja Petriä perustamaan oman yrityksen.

Jo lapsuudessaan Soilcon Oy:n yrittäjät Jouni ja Petri Mäenpää ovat päässeet seuraamaan isän maanrakennustyötä kaivinkoneen penkiltä.

– Sittemmin olemme ajaneet paljon erilaisia koneita. Se auttaa nykyisessä suunnittelutyössä, kun osaa ottaa huomioon esimerkiksi sen, voiko esimerkiksi putkilinjan suunnitella jyrkkään rinteeseen siten, että suunnitelma on myös toteutuskelpoinen vai onko jokin muu tapa parempi, kertoo Jouni.

Jouni ja Petri olivat toimineet alalla pitkään ennen kuin he perustivat oman yrityksen.
– Olen ollut alan hommissa vuodesta 1996 ja yrittäjyys tuli sitten vähän niin kuin sisäänrakennettuna, sanoo Jouni.
– Vuodesta 1999 alkaen olin kesätyöntekijänä alalla ja valmistumisen jälkeen, vuodesta 2003, vakituisesti, kertoo Petri.

Soilcon Oy:n päätoimialat ovat kunnallistekniikan suunnittelu, vesihuollon linja- ja laitossuunnittelu, ympäristöselvitykset, geo- ja mittaustekniikan palvelut, pilaantuneiden maiden selvitykset, maalaboratorio sekä maa- ja pohjarakennuksen laadunvalvontaan liittyvät tehtävät.
– Asiakkaita ovat kunnat, rakennusliikkeet, teollisuuslaitokset ja yksityishenkilöt, joille tehdään maaperätutkimuksia ja suunnittelua, selvittää Petri.

Maaperäntutkimusvaunu tehosti tutkimustyötä

Leader-rahoitus mahdollisti Soilconin kehityksen kannalta tärkeän hankinnan.
– Uusi maaperäntutkimusvaunu on nykyistä monipuolisempi ja tehokkaampi. Uudessa vaunussa on paino- ja puristinheijari, siipi- ja tärykairaus sekä porakonekairausvarustus. Vaunulla pystyy asentamaan myös pohjavesiputkia ja ottamaan näytteitä. Sillä pystyy poraamaan muun muassa kallioon, valottaa Jouni.

– Maaperätutkimustoiminnan kehittäminen olisi tuskin onnistunut, jos emme olisi saaneet rahoitusta. Sen avulla pystyimme investoimaan uuteen laitteeseen, toteaa Petri.
Soilcon Oy on saanut myös aiemmin rahoitusta Leader Aisaparilta.
– Olemme tehneet ohjelmistoinvestointeja ja hankkineet mittalaitteita tuella. Leader-rahoitus on merkittävä apu pienelle yritykselle, sanoo Jouni.

Suoraan puhuminen on plussa

Soilcon Oy toimi jonkin aikaa nimellä HKM Infra Oy, joka muodostui silloisten yrittäjien sukunimien alkukirjaimista. Kahden yrittäjän jäätyä pois ja ulkomaalaisia toimijoita ajatellen yrityksen nimi vaihdettiin. Tällä hetkellä Soilcon Oy:ssä työskentelee yrittäjien itsensä lisäksi kolme työntekijää, ja kiireisinä aikoina enemmänkin.
– Meillä on jatkuva henkilöstöpula. Suurin syy on varmaan se, että tällä alueella ei ole yhdyskuntatekniikan koulutusta. Lähimmät koulutuspaikat ovat Tampereella, Oulussa ja Kuopiossa, pohtii Jouni.

Veljen kanssa yrityksen pyörittäminen tuo mukanaan monta plussaa.

– Yhteydenpito työasioista on helppoa, kun asutaankin lähekkäin. On myös hyvä, että toiselle voi sanoa suoraan, kun tunnetaan toisemme hyvin, Jouni kertoo.
– Kohtuuhyvin tässä pärjätään. Vaikka välillä sanaillaan, niin niitä ei jäädä märehtimään, naurahtaa Petri.
– Joo, aina ollaan voitu jatkaa siitä, mihin ollaan viimeksi jääty, lisää Jouni.

Muokkauspäivämäärä: Feb 17, 2020
Teksti: Marjukka Mäkinen
Kuvat: Marjukka Mäkinen

Tämä on karuselli, jossa on artikkeleita. Navigoi edellisen ja seuraavan painikkeen avulla.