Heavy center 1

Heavy Center Hirvaskangas – raskaan liikenteen palvelukeskus nelostiellä

Maaseudun investointituella rakennettiin raskaan kaluston huoltokorjaamo ja palvelukeskus Äänekosken Hirvaskankaalle. Paikka avattiin alkuvuodesta 2021 ja on lyhyessä ajassa vakuuttanut asiakkaat. Vain taivas on rajana paikan kehittämiseen, toteaa toimitusjohtaja.

Yhtiön toimitusjohtaja Tommi Salon mukaan palvelukeskuksen sijoittuminen vilkkaan rekkaväylän ja suositun taukopaikan tuntumaan on ollut hankkeessa kantavana ideana. Nelostiellä kulkee Hirvaskankaan kohdalla vuorokaudessa lähes 2000 rekkaa ja raskaita ajoneuvoja liikkuu muutenkin runsaasti.

Raskaan kaluston korjaamossa, moderneissa tiloissa huolletaan ja korjataan paketti-, linja- ja kuorma-autoja, sekä työkoneita. Saman katon alta löytyvät myös pesukatu, katsastuspalvelut, rengaspalvelut, automyynti. Keskuksen toimijat tekevät tiivistä yhteistyötä toistensa kanssa.

– Haluamme tarjota asiakkaille mahdollisimman virkistävän ja viihtyisän korjaamokokemuksen. Normaalien odotustilojen lisäksi tilojen yhteydessä sijaitsevat nimittäin sauna, suihkut ja lepohuoneet, jotka ovat asiakkaiden käytössä korjaamovierailuiden aikana, Salo kertoo.

Salo sanoo maaseuturahaston investointituen olleen hyvin tärkeä liiketoiminnan alulle. Korjaamon laitehankinnat ovat arvokkaita, joten investointituen osuus laitteiden hankinnoissa on ollut merkittävä.

Tontilla on rakennuslupaa lisärakentamiseen ja toiminnan kehittämiseen. Tilat voidaan jopa kolminkertaistaa, jos tarvetta ilmenee.

– Kyllä tulevaisuus näyttää todella hyvältä, me tullaan kehittämään tätä liiketoimintaa. Meillä on paljon ajatuksia ja ideoita tähän paikalle. Tämä sijainti on niin valtavan hyvä, että tässä on vain taivas rajana!

Hankkeen maaseuturahoitus tuli Keski-Suomen ELY-keskukselta.

Katso myös video:


Lisätietoa: www.heavycenter.fi

Muokkauspäivämäärä: Jun 20, 2022
Teksti: Virpi Heikkinen
Kuvat: Virpi Heikkinen

Tämä on karuselli, jossa on artikkeleita. Navigoi edellisen ja seuraavan painikkeen avulla.