Leipomon fiksut Jokioisten Leipa1 websize

Leipomon fiksut energiatoimet

Jokioisten Leipä Oy:ssa on monipuolisia energiaratkaisuja aurinkovoimasta maalämpöön. Tällä hetkellä panostetaan biokaasuun ja energiatehokkuutta parantaviin ratkaisuihin. Elintarvikealalla yrityksien energiainvestointien yhtenä ohjaajana on ilmaston muutoksen hillintä. Leipomopäällikkö Mikko Virtasen mukaan leipomon toiminnan laadukkuutta tukee panostus uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuteen.

Kestävä kehitys ja ekologisuus on ollut alusta alkaen Jokioisten Leipä Oy:n perheyrityksen yksi tärkeistä arvoista. Leipomo on satsannut vuosien varrella voimakkaasti tuoteturvallisuuteen ja nyt painopisteenä on panostaminen kestävään kehitykseen ja ekologisuuteen. Leipomopäällikkö Mikko Virtanen kertoo, että halu investoida uusiutuviin energiamuotoihin tulee myös siviilielämän arvomaailmasta. Vuonna 1983 alkunsa saanut perheyritys Jokioisten Leipä Oy sijaitsee nimensä mukaisesti Jokioisilla. Leivänkujalla tien molemmin puolin seisoo kaksi leipomorakennusta.

Panostaminen uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuteen on nähtävissä myös laajemmin elintarvikealalla. Sekä viimevuotisissa TEM toimialaraportissa “Elintärkeä, monimuotoinen elintarvikeala” että Jyväskylän ammattikorkeakoulun “Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2020” -selvityksessä nousi esiin energia-asioihin liittyvät toimet ilmastonmuutoksen hillinnän näkökulmasta.

Edistykselliset energiaratkaisut ja energiatehokkuuteen liittyvät toimet otetaan huomioon investoinneissa ja yrityksen toiminnan kehittämisessä. Elintarvikealan yritykset valitsevat edellä mainitun raportin ja selvityksen mukaan energiantuotantoon fossiilisten vaihtoehtojen sijaan aurinkoenergiaa, maalämpöä tai hakelämpöä. Näin on toimittu myös Jokioisten Leivässä.

Jäähdytystä maalämpöjärjestelmällä

Perjantai on perinteisesti lihapiirakanpaistopäivä ja leipomossa käy kova kuhina. Leipomotiloja lämmittää ja viilentää tarpeen mukaan maalämpöjärjestelmä. Leipomon pihalla on 15 maalämpökaivoa yhteissyvyydeltään yli 3 km. Virtanen kiittelee maalämpöjärjestelmää erityisesti jäähdytysmahdollisuudesta kesäisin, jota ilman useat uunit tekisivät leipomotiloista tukalan kuuman.

Aurinkovoimala osoittautui kannattavaksi

Toisen leipomon katto on aurinkopaneelien peitossa. Katolle on asennettu vähän yli 100 kw:n aurinkovoimala. ”Totta kai yritystä ohjaa kustannustietoisuus, tehokkuus ja tietenkin jonkun näköinen tavoitteellisuus, mutta aurinkovoimala oli mielenkiintoinen projekti kaiken kaikkiaan. Me uskomme, että se täyttää meidän arvoja ja tavoitteita”, kertoo Virtanen. Paneelit ovat tuottaneet sähköä katolla reilut kolme vuotta ja saadun datan perusteella voimala on osoittautunut myös taloudellisesti kannattavaksi. Voimalan takaisinmaksuaika tulee olemaan odotetun mukainen. Myös leipomon asiakkaat voivat tarkkailla paneelien tuottoa reaaliajassa kahvilassa sijaitsevalta näytöltä.

Leipomo kilpailutti kuusi eri alan toimijaa valitessaan voimalalle toimittajaa. Virtanen kertoo, että valintapäätös tehtiin halvimman hinnan sijaan sen perusteella, mistä yrityksestä saadaan paras kumppani. Valittu toimittaja auttoi leipomoa teknisen puolen kysymyksissä ja lupa-asioissa. Energiahankkeissa Virtasen mukaan tärkeintä on usein juuri sopivan kumppanin löytäminen. ”Vuorovaikutteinen yhteistyö vie projektin varmasti maaliin asti”, painottaa Virtanen.

Öljyn tilalle biokaasu

Kiertotalous on leipomon toiminnassa vahvasti läsnä. Leipomon jätejakeesta valmistetaan biokaasua läheisellä biokaasulaitoksella. Toisen leipomon, joka keskittyy erityisesti leivän leivontaan, öljykäyttöiset uunit on tarkoituksena muuttaa biokaasukäyttöisiksi. Leipomon pihalle on valettu laatta, josta kulkee biokaasuputki suoraan leipomon sisälle. Projekti on vielä vaiheessa ja viivästynyt suunnittelusta aikataulusta. ”Me olemme törmänneet meistä riippumattomiin haasteisiin, ja sitä kautta tämä projekti on viivästynyt. Se on ollut meille takaisku yrityksenä, mutta haluan uskoa, että meillä on toimivat biokaasu-uunit vuoden 2021 aikana” Virtanen pohtii.

Leipomon kuljetuskalustoon kuuluu biokaasulla kulkeva kuorma-auto ja henkilöauto. Virtanen visioi, että tulevaisuudessa leipomon omalla tontilla voisi olla biokaasun jakeluasema: ”Ne on niitä tulevaisuuden haaveita ne.”

Energiatehokkuus leipomossa

Seuraavaksi leipomo on panostamassa energiatehokkuuteen. Vienti ja ekologisuus 2020 -projektin nimissä leipomo tähtää viennin aloittamiseen ja sen lisäksi energiatehokkuutta lisääviin toimenpiteisiin. Leipomon rasvapaistolaitteet ollaan uusimassa energiatehokkaammiksi. Yrityksen molemmat leipomorakennukset ovat alle kymmenen vuotta vanhoja. Vuonna 2013 valmistui toinen leipomorakennuksista vanhan palaneen tilalle ja vähän myöhemmin leipomoon on tehty myös lisäsiipi. Muutamaa vuotta myöhemmin rakennettiin viereiselle tontille toinen leipomorakennus. Leipomot ovat alunalkaenkin modernit ja niiden suunnittelussa on huomioitu energiatehokkuus, mutta kehitettävää löytyy siitä huolimatta. Vienti ja ekologisuus 2020 -projektin myötä leipomon pakkasvarastoja tullaan rakentamaan uudella tavalla ja kylmäilmavirtausta porrastetaan.

Lisäksi Jokioisten Leivällä on ollut käynnissä yhteistyöprojekti paikallisen Hämeen ammattikorkeakoulun HAMKin kanssa, jonka yhtenä osana on materiaalitehokkuuskatselmus leipomolle. Korona muutti alkuperäisiä suunnitelmia ja nyt katselmus on tarkoitus tehdä tämän vuoden aikana.

Laskiaispulliin pursotetaan täytteeksi hilloa

70 % yrityksistä aikoo panostaa energian säästämiseen

Energiatehokkuuden huomioiminen näkyy myös laajemmin elintarvikealan yrityksissä. Toimialaraportin ja toimintaympäristöselvityksen mukaan elintarvikealan yrityksien uusissa laitehankinnoissa huomioidaan esimerkiksi pakastamon koneiden ympäristöystävällisyys sekä kunnossapidon merkitys. Elintarviketeollisuudessa energiatehokkuustoimet liittyvät usein tuotannon lämmitys- ja jäädytysprosesseihin. Lämpöä otetaan talteen ja käytetään uudelleen esimerkiksi käyttöveden lämmitykseen. Tehostamistoimenpiteet voivat liittyä tuotantolaitoksissa myös esimerkiksi valaistuksen, nosto-ovien toiminnan tai hanojen virtaaman uudelleensäätöihin.

Energiatehokkuutta kehittämällä vähennetään alan ilmastovaikutuksia sekä lisätään kustannustehokkuutta. Toimintaympäristöselvitykseen vastanneista yrityksistä 70 prosenttia aikoo panostaa energian säästämiseen tulevaisuudessa. Elintarviketeollisuusliiton hallinnoima energiatehokkuuden sopimusjärjestelmä kannustaakin yrityksiä vapaaehtoisiin toimiin ja sitoutumaan energiatehokkuussopimuksiin.

Energiatehokkuussopimukset ovat Suomessa tärkeä keino edistää energiatehokkuutta vapaaehtoisesti. Sopimusjärjestelmällä vastataan energiatehokkuusdirektiivissä asetettuihin kansallisiin tavoitteisiin. Elintarviketeollisuudella on oma sopimusjärjestelmänsä, jota Elintarviketeollisuusliitto hallinnoi.

Elintarvikeala suunnannäyttäjänä

Jokioisten Leipä ei ole erityisemmin viestinyt yrityksensä uusiutuvan energian ja kestävän kehityksen toimista. Syynä on, että leipomo ei ole tietoisesti halunnut rakentaa brändiään tähän suuntaan, vaan uskoo, että asiakkaat, jotka ovat ekologisista toimista kiinnostuneita löytävät tiedon. Asiakastyytyväisyysmittareissa kestävän kehityksen ja ekologisuuden ponnistelut ovat olleet kuitenkin selkeästi nähtävissä positiivisena kehityksenä. Virtanen kertoo, että leipomon tavoitteena on kasvu, kuten tähänkin saakka, ja toimet, joita he ovat tehneet, tukevat kasvu-uraa. Hän ei kuitenkaan koe, että kestävillä energiatoimilla olisi saavutettu merkittävää kilpailuetua. Tärkeimpänä eteenpäin vievänä asiana Virtanen pitää leipomon toiminnan laadukkuutta.

Virtanen ajattelee, että elintarvikealan tulee olla yhtenä suunnannäyttäjänä ja pioneerina kestävän kehityksen saralla. ”Me olemme osa tätä toimittajaketjua alkaen sieltä pellosta pöytään saakka, niin kyllä se on yksi meidän tehtävistämme toteuttaa toiminta mahdollisimman vastuullisesti ja fiksusti” Virtanen kiteyttää.

Maaseudun energiayrittäjyys- ja Ruokasektorin koordinaatiohankkeet ovat tuottaneet yhteistyössä Leipomon fiksut energiatoimet -videon. Molempien valtakunnallisten hankkeiden tavoitteena on alan kehittäjien ja pk-yritysten keskinäisen yhteistyön lisääminen ja viestinnän kautta levittää tietoa uusista ja ajankohtaisista alan kuulumisista. www.energiayrittäjyys.fi www.aitojamakuja.fi



Pääkuva: Mikko Virtanen painottaa energiainvestointien toimittajaa valitessa enemmän toimivaa kumppanuutta kuin halpaa hintaa.

Jokioisten Leipä Oy - perustettu 1983 -

konsernirakenne - 120 työntekijää - 17 milj. liikevaihto

ENERGIARATKAISUT

Aurinkopaneelit, noin 100 kw

Maalämpökaivot, 15 kpl, yhteissyvyys noin 3 km

TULEVAT SUUNNITELMAT

Biokaasukäyttöiset uunit

Energiatehokkuuden parantaminen laiteinvestoinneilla ja kylmäilmavirtauksen porrastamisella

Materiaalitehokkuuskatselmus

Muokkauspäivämäärä: Mar 15, 2021
Teksti: Iida Hollmén, Maaseudun energiayrittäjyys-hankkeen työntekijä, Bioenergia ry
Kuvat: Iida Hollmén, Video: Iida Hollmén, tuotettu yhteistyössä Maaseudun energiayrittäjyys - ja Ruokasektorin koordinaatiohankkeen kanssa

Tämä on karuselli, jossa on artikkeleita. Navigoi edellisen ja seuraavan painikkeen avulla.