IMG 20210827 100057

Lohiapaja panostaa digitaalisuuteen

Tehdyillä investoinneilla parannetaan asiakaspalvelukokemusta sekä tehostetaan töiden tekemistä. Ruutuvihkoa ei enää tarvita, kun asiakkaiden tilaukset löytyvät sähköisestä asiakasrekisteristä.

Lohiapaja on perheyritys, jonka tuotantotilat ja tehtaanmyymälä sijaitsee Rovaniemen Vikajärvellä. Yrittäjinä toimivat Pekka ja Mikko Riskilä. Kaikki vakituiset työntekijätkin ovat löytyneet perhepiiristä.

- Sesonkiaikoina meillä on auttamassa sesonkityöntekijöiden lisäksi mahdollisuuksien mukaan Lapin koulutuskeskus Redun opiskelijoita, jotka voivat samalla suorittaa täällä työharjoittelunsa ja tehdä näyttönsä, kertoo Mikko Riskilä.

Lohiapajalla valmistetaan asiakkaiden lihoista muun muassa säilykkeitä, makkaroita ja leikkeleitä. Saapuvan raaka-aineen laatu voi vaihdella eri syiden takia, mutta pääsääntöisesti Lohiapajalle tuodut lihat ovat laadukkaita.

- Metsästäjät ovat fiksuja ja osaavat myös itse kertoa, millaisia lopputuotteita mistäkin osasta voi tehdä, toteaa Mikko.

Kuvassa Lohiapajan yrittäjä seisoo tehtaanmyymälän ovella.
Lohiapajan tehtaanmyymälä löytyy noin 25 kilometriä Rovaniemen keskustasta, Vikajärven kylästä.

Eniten Lohiapajalle tuodaan jalostettavaksi hirvenlihaa, toinen suosittu jalosteliha on poro. Suosituimpia tilaustuotteita ovat puolestaan erilaiset kylmäsavutuotteet sekä säilykkeet.

- Esimerkiksi kylmäsavumakkaran teossa kesti aluksi kauan, kun haimme oikeanlaista reseptiikkaa, mutta nyt se kuuluu suosituimpiin tuotteisiimme.

- Tuotekehitys onkin tämän työn parhaita puolia – tykkään niistä vastuista ja riskeistä, joita tämä työ sisältää, alun perin isänsä apuriksi Lohiapajalle tullut Mikko kertoo.

Kylmäsavun lisäksi lämminsavun kysyntä kasvaa hiljalleen.

- Meillä on nyt uusi tuote, lämminsavukalaleike, joka on saanut hyvän palautteen! Tällaisia tuotteita ei juurikaan markettien hyllyiltä löydy.

Mikon mukaan kalaleikkeet ovat todella hyviä tuotteita, sillä ne tuovat kalan ruokaympyrään hektisen arkielämän keskelle. Sama pätee myös muihin leikkeleisiin.

Kuumin sesonkiaika on jo alkanut tämän vuoden osalta, sillä hirvenmetsästys on täydessä käynnissä. Monet siivoavat pakastimesta pois edellisvuoden lihoja.

- Käytännössä syyskuulta aina juhannukselle saakka on kiireistä, Pekka Riskilä kertoo.

Suuri osa asiakkaista haluaa valmiit tuotteet joulupöytään. Tällöin Mikon ja Pekan mukaan kannattaa olla hyvissä ajoin liikenteessä.

- Syyskuussa on hyvä tuoda lihat tänne – esimerkiksi kylmäsavuprosessi vie 4–6 viikkoa, muistuttavat Riskilät.

Ruutuvihkosta sähköiseen asiakasrekisteriin

Lohiapaja on kehittänyt useaan otteeseen toimintaansa maaseuturahaston tuella.

- Vuonna 2007 ensimmäisen kerran ajauduimme ProAgrian avustamana maaseuturahaston tukien pariin, kun teimme tehtaaseen ensimmäisen laajennuksen.

Vuonna 2019 tukea haettiin Lapin ELY-keskukselta yrityksen pullonkaulan eli pakkaamon toiminnan tehostamiseen hankkimalla sinne uusi ratapakkauskone.

- Pakkaustoiminta on toden totta tehostunut. Kustannuksia säästyy, kun pakkauksessa säästyneellä ajalla voidaan tehdä muita töitä. Samalla turha muovijäte on vähentynyt huomattavasti.

Kuva Lohiapajan ratapakkauskoneesta, jossa pakataan parhaillaan leikkeleitä..
Ratapakkauskone on tehostanut työntekoa Lohiapajalla.

Vuonna 2020 puolestaan alettiin maaseuturahaston tuella digitalisoida tehdasta ja tehostaa jalostustoimintaa.

- Aiemmin meillä kirjattiin asiakkaiden tilaukset yksityiskohtineen ruutuvihkoon. Aloimme jo ratapakkauskoneen investoinnin aikana pohtia, että ei tämä näin voi jatkua, muistelee Mikko.

Sähköisen asiakasrekisterin rakentajaksi valikoitui niin ikään paikallinen yritys Sohova. Nyt asiakkaiden tilaukset sekä tilaushistoria löytyvät tietokannasta mistä päin maailmaa tahansa, eikä ruutuvihkoa enää tarvita.

Digitaaliseen tuotantoketjuun kuuluu asiakasrekisterin lisäksi järjestelmän kanssa keskusteleva lämminsavu-uuni, jonka hankinta katettiin samalla tuella. Tuotantoketju on nyt digitalisoitu aina lämminsavu-uunille saakka.

- Uusi asiakasjärjestelmä osaa kertoa meille, missä asiakkaan lihat kulloinkin menevät, ja me sitten voimme kertoa asiakkaalle, että lihasi ovat tällä hetkellä lämminsavu-uunissa. Näin voimme palvella asiakkaita paremmin, sanoo Mikko.

Tehdyt investoinnit ovat keventäneet Riskilöiden työtaakkaa. Vielä digitalisointi ei yllä laskutukseen asti, mutta jatkossa tämäkin osa ketjusta toimii digitaalisesti.

- Nyt, kun meillä on sähköinen asiakasrekisteri, on mahdollista digitalisoida koko tuotanto, minkä aiomme tehdä omalla kustannuksella.

Pitkän tähtäimen suunnitelmiin kuuluu myös asiakasrekisterin myyminen eteenpäin. Samanlainen järjestelmä voisi olla käytössä rahtipalvaamoilla ympäri Suomen.

Kuva, jossa henkilö esittelee lämminsavu-uunia.
Uusi lämminsavu-uuni keskustelee sujuvasti digitaalisen asiakasjärjestelmän kanssa. Järjestelmä osaa kertoa, missä asiakkaan lihat kulloinkin menevät.

Mukana kehittämässä paikallista yhteistyötä

Lohiapajalle paikallisuus on tärkeä arvo. Lohiapaja on ollut mukana Rovaniemen REKO-lähiruokarenkaassa sen perustamisesta lähtien. Jokaiseen jakoon ei ehdi osallistua, mutta Mikolle ja Pekalle oli selvää, että he haluavat olla mukana laittamassa alulle kuluttajille suunnattua lähiruokarengasta.

- Ajatus taustalla on erittäin hyvä – lähiruokaa suoraan tuottajalta kuluttajalle ilman välikäsiä. Hyvä homma, että REKO-toiminta on kasvanut Rovaniemellä ja jakelut ovat siirtyneet kaupungin keskustaan; näin useammalla kaupunkilaisella on mahdollisuus osallistua niihin autotta.

Tehtaanmyymälän ikkunasta löytyvät myös tarrat, jotka osoittavat yrityksen kuuluvan Likiliikkeeseen.

- Likiliikkeessäkin on oltu mukana sen perustamisesta lähtien.

Kuvassa lohiapajan tuotteita.
Lohiapaja on mukana REKO-lähiruokarenkaassa ja Likiliikkeessä.

Poikkeuksellinen maailmantilanne viimeisen puolentoista vuoden aikana ei ole juurikaan vaikuttanut Lohiapajan toimintaan, ei ainakaan negatiivisesti.

- Kriisin alettua ihmiset menivät metsään. Metsästys oli yhä ”sallittu” harrastus, joten meille tulevan lihan määrä pysyi samana, sanoo Mikko.

- Suurkeittiöt eivät ottaneet tuotteitamme vastaan, samoin myynti hotelleihin ja ravintoloihin notkahti, mutta on onneksi palautumassa hiljalleen.

Pääpaino Lohiapajan tulevaisuudessa tulee olemaan digitalisuuden kehittämisessä, mutta Riskilöitä kiinnostaa myös kalapuolen laajentaminen.

- 15 vuotta on nyt panostettu lihajalosteisiin, joten mieli tekisi keskittyä kalatuotteisiin. Siihen tarvitsisi tosin uusia uunejakin.

Mahdollista siis on, että Lohiapajan tuotantotilat tulevat laajenemaan. Ennen suurempia laajennuksia on hyvä pysähtyä hetkeksi edellisten hankkeiden jäljiltä vetämään hieman henkeä.

Muokkauspäivämäärä: Oct 13, 2021
Teksti: Johanna Asiala
Kuvat: Johanna Asiala

Tämä on karuselli, jossa on artikkeleita. Navigoi edellisen ja seuraavan painikkeen avulla.