Digitalisaatiosta on tullut muotisana, jota toistetaan juhlapuhujapöntöissä ilman, että kuulijalle konkretisoituu, miten digitalisaatio muuttaa arkeani kuntalaisena tai työntekijänä. Digitalisaatio on valjastettu pelastamaan Suomen kansantalous sekä ratkaisemaan maaseudun autioituminen, työvoimapula ja pitkien välimatkojen dilemman. Digitalisaatio sopii lääkkeeksi kaikkeen.
Asiassa on vain kaksi pientä muttaa.
Digitalisaatio etenee vain kokeilukulttuurin kautta: kokeilut siilovat digimarkkinoiden sadoista tulokkaista jyvät. Samalla työntekijät saavat matalan kynnyksen konkreettisia kokemuksia siitä, mitä ne uudet digitaaliset työvälineet oikein ovat ja miten ne muuttavat työntekoani – tai asiakkaan saamaa kokemusta tarjoamastani palvelusta.
Puolitiehenkin jääneet digikokeilut vielä kehitteillä olevien laitteiden ja ohjelmien kanssa avaavat usein kunta- ja yritysorganisaatioiden silmiä. Ai tätäkö todella tarkoittaa työkalujen käyttäminen ajasta ja paikasta riippumatta? Näinkö otetaan asiakas vastaan videolla? Sainpa helposti vastauksen chatilla! Mitä palvelun sähköistäminen ja jakaminen tarkoittaa yrityksen ansaintalogiikan näkökulmasta?
Lyhytaikaisia kokeiluja rahoitetaan hankkeilla kuitenkin harvoin. Moni hanke on digikehittämisen näkökulmasta liian pitkäkestoinen ja kapeille kohderyhmille rajattu: kokeilukulttuurin luonteeseen kun kuuluu, että kokeilut ovat vain muutaman kuukauden mittaisia eikä pitkiä sopimuksia tehdä vakiinnuttamisvaiheen jälkeenkään. Tekniikan kehittyessä on varmistuttava, että toistaiseksi voimassa olevista sopimuksista voidaan tarvittaessa irrottautua, kilpailuttaa markkinoilla yleistyvä ja samalla halpeneva teknologia uudestaan tai päivittää sopimus kehittyneempään versioon. Digitaalinen aikakausi ei suosi pitkiä sopimuksia!
Rahoittajien tulisi uskaltaa rahoittaa riittävän avoimia, toimialariippumattomia digikehittämishankkeita, joiden suunnitteluvaiheessa ei vielä tiedetä, millaisia ratkaisuja sähköisten palvelujen tai liiketoimintojen kehittämiseen tarvitaan – ehkä ratkaisut kehittyvät vasta hankkeen myötä. Ehkä niitä ei hakuvaiheessa ole vielä olemassakaan.
Digitaalisen kehittämisen tulisi olla mahdollisuuksien mukaan aina kunta-, organisaatio- ja yritysten rajat ylittävää. Digitalisaatiota kun on se, että tekemistä ei rajoiteta maantieteellisten toiminta-alueiden sisälle vaan pyritään luomaan yhdessä uusia toimintatapoja, jotka hyödyttävät yhä useampaa ilman, että jokainen keksii oman pyöränsä – ja samalla vaikeuttaa digitalisaation edistymistä kehittämällä sirpalekranaatilla alueellisia ja ohjelmariippuvaisia toteutuksia.
Digitalisaation edistäminen on siis samalla myös yhteistyökulttuurin edistämistä: omien toiminta-alueiden ja toimialojen rajojen vartioimisen sijasta pitäisi uskaltaa kurkkia aitojen yli. Mitä me voisimme saavuttaa, jos tuottaisimme palveluja yhdessä? Myös tämänkaltaisten työelämävalmiuksien muuttamiseen tarvittaisiin rohkaisua, koulutusta ja keskustelufoorumeja: yhteistyötahot tarvitsevat parittajia, jotka käynnistävät poteroissaan lymyilevien instanssien keskustelut digikehittämisen mahdollisuuksista. Rajoja rikkova tuotteistaminen ja toimijoiden parittaminen pitäisi nähdä tukikelpoisena investointina!
Konkreettisten kokeilujen lisäksi tulisi rahoittaa neuvontaa. Suomen valtio ei ole antanut digineuvontaa kenenkään vastuulle. Neuvontaa ei kaipaa ainoastaan digikyvytön, vaan myös digikyvykkään osaamista pitää päivittää säännöllisesti: laitteet ja appsit muuttuvat sellaisella vauhdilla, että oma valveutuneisuus ei usein riitä kärryillä pysymiseen.
Digikehittäminen on kehittämistä riskillä: edellämenneiden jälkiä hangessa ei ole. Mikäli maaseutua halutaan aidosti tukea digitaalisen työnteon, yrittämisen ja edelläkävijyyden tyyssijana, on rahoittajankin otettava tukevampi etunoja ns. riskirahoitukseen ja maaseudun uuden markkina-arvon rakentamiseen. Millainen tapahtuma voisi olla esimerkiksi Country Slush?
Maaseudulla ja maaseutukunnilla kun voisi olla nykyistä näkyvämpi rooli niin pienoiskoossa tapahtuvien pilottien living labina ennen innovaatioiden siirtämistä suurempien kuntien käyttöönotettavaksi kuin innovaatiokeskuksina: uudet ratkaisut eivät synny siellä, jossa on haaleaa vettä ja perustyytyväisyys nykytilaan. Edelläkävijyys syntyy siellä, jossa on riittävästi tarpeita ja haasteita arjen uusien ratkaisujen syntymiseen - maalla!
Teksti: Minna Jaakkola - Kirjoittaja on viestintäpäällikkö Kehitysyhtiö SavoGrowssa – työpäivät kuluvat Palvelu tulevaisuuteen: eMaaseutu -hankkeen parissa, joka edistää digitalisaatiota Pohjois-Savossa mahdollistamalla digikokeiluja kunnissa ja yrityksissä. Pulssiaan Jaakkola kohottaa puhumalla ja kirjoittamalla maaseudun ja sen edelläkävijäpotentiaalin puolesta keskittämiseen keskittyneessä yhteiskunnassamme.
