Jaisinko maalle vesanto

Jäisinkö maalle? – monipaikkaisuus ja maallemuutto nosteessa

Tutkimusten mukaan noin miljoona suomalaista haaveilee maallemuutosta. Vesannon ja Leppävirran yhteistyönä toteuttama Maaseudun uudet asumisratkaisut (MASU)-hanke aikoo purkaa maallemuuton esteitä ja tunnistaa millä tavalla ja mistä tavoitamme maaseudun uudet asukkaat. Usein esteenä ovat ennemminkin mielikuvat esimerkiksi siitä, ettei maalta löydy töitä tai ettei palvelut ole riittävät. Varsinkin nyt etätöiden yleistyttyä kerta heitolla tänä keväänä, näkevät ihmiset tilanteen uudessa valossa ja myös tilaa ympärillä arvostetaan ihan uudella tavalla.

Jäisinkö maalle? -kampanja

Vesannolla aloitamme kesäasukkaiden parissa. MASU-hanke kiertää yhdessä rakennustarkastajan kanssa halukkaiden kesäasukkaiden mökkejä ja kakkosasuntoja ja antaa paikan päällä arvion tarvittavista muutostöistä ja niiden kustannuksista. Vesannolla pyritään kaikin tavoin auttamaan kesäasukkaiden jäämistä kuntaan ihan kokoaikaisesti nyt kun moni on jo koronakevään aikana tehnyt etätyötä ja viettänyt entistä enemmän aikaa maalla.

Hankkeen aikana pyritään myös kaivamaan esiin kaikki kylien "piilomyynnissä" olevat talot ja tilat, jotka syystä tai toisesta ovat jääneet tyhjilleen tai vajaakäytölle. Esim. perikunnille voisi olla hyvä ratkaisu vuokrata taloa tai tilaa ulkopuoliselle, jolloin rakennukset pysyisivät asuttuna ja hoidettuna. Näin tunnearvoa sisältävää suvun kotipaikkaa ei tarvitsisi myydä. Vuokralla asuminen voi olla myös muuttajalle helppo tapa ”kokeilla” maalla asumista. Juuri nämä vanhat tilat ja maalaistalot tuntuvat kiinnostavan ihmisiä ja Vesannolle valmistuva hirsikoulu on myös yksi lapsiperheitä puoleensa vetävä tekijä.

Edullinen asuminen ja helppo arki houkuttelevat

Asumisen edullisuus on yksi selkeä maalle houkutteleva tekijä. Leppäviralta saa uuden omakotitalon isolla rantatontilla samalla hinnalla kuin pääkaupunkiseudulta yksiön tai kaksion. Asumisen laatu ja mielekkyys voi siis olla ihan toisella asteella maaseudulla ja luontoharrastuksetkin odottavat kotioven takana.

Etätyötä tukemaan on suunnitteilla etätyötiloja, joissa nopeat nettiyhteydet, tarvittavat laitteet ja hiljaiset ”etäkokoustilat” tarjoavat mahdollisuuden laadukkaaseen työntekoon. Nämä yhteiskäyttötilat tarjoavat myös mahdollisuuden sosiaaliseen kanssakäymiseen, mikä on tärkeä osa ihmisen hyvinvointia. Monipaikkaisuus on myös monelle toivottu asumisen malli eivätkä ihmiset enää nykypäivänä halua lokeroida itseään tiukasti maalaiseksi tai kaupunkilaiseksi. Monipaikkaiset voitaisiin ottaa paremmin mukaan kylän elämään, koska he voivat olla rikas lisä esim. yhdistys- ja harrastustoimintaan ja edesauttavat kunnan elinvoimaisuutta käyttämällä paikallisia palveluita.

Hankkeen tarkoituksena on myös muodostaa selkeitä kohderyhmiä, kenelle kuntien ja kylien kannattaa suunnata markkinointia. Suunnitelmissa on määrittää yhdistäviä tekijöitä maallemuutosta unelmoivien ja muuttoa suunnittelevien joukosta ja muodostaa näistä kohderyhmiä, joille voidaan helposti suunnata kohdennettua mainontaa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Hankkeen aikana on tarkoitus myös jakaa runsaasti tunnelmakuvia ja tarinoita maalta eri kanavissa, mikä osaltaan luo nostetta maaseudun esilletuomiseen. Hankkeen nettisivutkin luotiin maallemuutto.fi -domainin alle ja tarkoituksena on jakaa laajasti tietoa ja vinkkejä heille, jotka ehkä juuri tälläkin hetkellä miettivät tuota kysymystä: Jäisinkö maalle?


Maaseudun uudet asumisratkaisut (MASU)-hanke on Vesannon ja Leppävirran kunnan yhteistyönä toteuttama hanke, jonka toteutusaika on 1.3.2020-28.2.2022. Sitä rahoittaa Kehittämisyhdistys Mansikka ry (Leader Mansikka) EU:n maaseuturahastosta 140 000 €:lla. Kuntien rahoitusosuus hankkeessa on 35 000€ eli kokonaisrahoitus on 175 000€.


Lisätietoja:

Jenni Lemettinen, projektipäällikkö

jenni.lemettinen@vesanto.fi

p. 044 282 5589

Hankkeen kotisivut: www.maallemuutto.fi

Facebook: https://www.facebook.com/masuhanke/

Instagram: https://www.instagram.com/masuhanke/

Muokkauspäivämäärä: Sep 4, 2020
Teksti: Jenni Lemettinen, joka on Maaseudun uudet asumisratkaisut (MASU)-hankkeen projektipäällikkö ja ääriesimerkki monipaikkaisuudesta. Hänellä on miehensä kanssa luomutila Keiteleellä, kaupunkiasunto Jyväskylässä ja työpaikka tämän hankkeen myötä Vesannolla ja Leppävirralla.

Tämä on karuselli, jossa on artikkeleita. Navigoi edellisen ja seuraavan painikkeen avulla.