Rajaa ylittavaa yhteistyota nuorisovoimin 2

Rajat ylittävää yhteistyötä nuorisovoimin: ”Ollaan tällainen pieni kansainvälinen perhe”

Leader Ravakan Youth Board in Leader -hankkeen nuorisoleiri keräsi yhteen noin kolmisenkymmentä nuorta Ravakan alueelta, Pohjois-Pohjanmaalta sekä Skotlannin Ylämailta. Jo vuoden jatkuneen yhteistyön tavoitteena on parantaa nuorten vaikuttamismahdollisuuksia paikallisesti, mutta myös Euroopan tasolla.

12. elokuuta vietettiin kansainvälistä nuorison päivää. Leader Ravakan nuorisotyöryhmän nuoret juhlistivat merkkipäivää yhdessä kansainvälisten hankekumppanien kanssa Lehtoniemen leirikeskuksessa Laitilassa.

Nuoret ovat työskennelleet yhdessä jo pitkälti yli vuoden. Yhdessä he ovat pohtineet mahdollisuuksia vaikuttaa omalla alueellaan ja Euroopan laajuisesti. Viime vuonna suomalaiset nuoret olivat mukana kirjoittamassa ja julkaisemassa Europarc-nuorisomanifestia, jossa esiteltiin nuorten toiveita ja ajatuksia maaseudulla elämiseen liittyen.

Leiriläisiä yhteiskuvassa.

Yhdessä tekeminen ja yhdistävistä asioista keskusteleminen ovat paitsi valaneet uskoa tulevaan ja luoneet energisen yhteishengen, myös synnyttäneet useita uusia ystävyyssuhteita.

”Ollaan tällainen pieni kansainvälinen perhe, jossa autamme toisiamme kehittymään monella eri elämän osa-alueella,” kertoo 17-vuotias uusikaupunkilainen Elli Lahikainen.

”Parhainta on uusien ystävien lisäksi se, että on saanut mahdollisuuden vaikuttaa omaan ympäristöönsä ja itseään kiinnostaviin asioihin,” lisää 18-vuotias Vilma Taipale Laitilasta.

Laitilan nuorisoleirillä keskusteluun nousi muun muassa nuorten ja vanhusten välinen kuilu sekä sen umpeen kuromisen mahdollisuudet. Nuoret pääsivät tositoimiin haastattelemalla itseään vanhempia ihmisiä Uudenkaupungin torilla.

Nuoret haastattelivat vanhuksia heidän elämästään ja loivat näin kosketuspintaa eri sukupolvien välille. He selvittivät, mitä mieltä vanhukset ovat nuorista tänä päivänä, miten heidän oma lapsuutensa eroaa nykynuorten lapsuudesta, ja mitä nuoret ja vanhukset voisivat oppia toisiltaan. Keskustelut itseään iäkkäämpien kanssa olivat nuorille antoisia ja polveilevia. Nuoret olivat iloisia ja hieman yllättyneitä kuullessaan, etteivät vanhemmat ihmiset kokeneetkaan olleensa niin kovin erilaisia omassa nuoruudessaan.

Vilma Taipale (oik.) kiipeää puuhun skotlantilaisten ystäviensä kanssa.

”Teknologia ja sen tuomat muutokset tietenkin nousivat esille, mutta muuten useimmat ajattelivat, etteivät erot olleet niin suuria,” muistelee 16-vuotias uusikaupunkilainen Iiris Soininen.

Monipuolinen vastuuta, oma-aloitteisuutta ja vuorovaikutustaitoja vaativa kansainvälinen kokemus antaa paljon nuorelle; kielitaito kehittyy ja itsetunto kasvaa silmissä. Mahdollisuus työskennellä samanhenkisten ihmisten kanssa itselleen tärkeiden asioiden parissa on nuorille ainutlaatuista.

”Erilaisten ihmisten tapaaminen, myös Suomen rajojen ulkopuolelta, on avartanut omaa maailmankuvaa,” Iiris miettii.

”Itselle tämä toiminta on antanut todella paljon rohkeutta ja itsevarmuutta ja myös vähän suuntaa omille ammatinvalinnoille tulevaisuudessa. Aivan ihanaa olla osa tällaista porukkaa, joka jakaa samanlaiset arvot elämässä,” Elli lisää tyytyväisenä.

Pääkuva: Nuoret nauttivat järven rannasta.

Haastatellut nuoret Elli Lahikainen, Vilma Taipale ja Iiris Soininen kuuluvat Leader Ravakan tammikuussa 2019 perustettuun nuorisotyöryhmään. Nuorisotyöryhmä on osa Leader Ravakan kansainvälistä Youth Board in Leader -hanketta, jossa pyritään tehostamaan nuorten roolia päätöksenteossa ja lisäämään nuorten vaikuttamismahdollisuuksia. Nuoria halutaan kannustaa myös kansainväliseen yhteistyöhön ja oman osaamisensa ja verkostojensa kasvattamiseen tarjoamalla heille monipuolisia mahdollisuuksia kehittää itseään. Kumppaneina hankkeessa ovat Keskipiste-Leader ja Rieska-Leader Pohjois-Pohjanmaalta sekä Cairngorms National Park Authority Skotlannin ylämailta.

Muokkauspäivämäärä: Feb 17, 2020
Teksti: Juuliska Seikola, Leader Ravakan kansainvälisten asioiden koordinaattori ja nuoristyöryhmän vetäjä
Kuvat: Juuliska Seikola

Tämä on karuselli, jossa on artikkeleita. Navigoi edellisen ja seuraavan painikkeen avulla.