Yritysryhmahankkeet ovat kuin1

Yritysryhmähankkeet ovat kuin rypsiöljyn puristamista

Parikkalalainen Koitsan Pito ja Palvelu on mukana kaikkiaan kolmessa eri yritysryhmähankkeessa. Kaksi niistä liittyy matkailun kehittämiseen ja yksi tuo osallistujille uusia eväitä digitalisaation hyödyntämiseen omassa yritystoiminnassa.

- Näen, että Kaakkois-Suomelle ainoa tapa kehittyä on tehdä yhteistyötä yritysten kesken. Se on ainoa tapa pysyä kartalla, sanoo Koitsan Pito ja Palvelua Sirpa Tolvasen kanssa pyörittävä Jukka Hämäläinen.

Hänen mielestään maaseuturahastosta rahoitettavat yritysryhmähankkeet ovat oiva väline yhteistyöhön, sillä tukiprosentti on hyvä ja hanketoiminnassa syntyy väkisinkin vuorovaikutusta yrittäjien kesken.
- Tuki kannustaa tekemään. Yritysryhmähankkeeseen osallistuminen luo mahdollisuuksia ja on yrittäjästä kiinni, kuinka hän mahdollisuudet hyödyntää, Hämäläinen jatkaa.

Etelä-Karjalan Kärki-Leaderin toiminta-alueella Imatran ja Parikkalan seudulla yritysryhmähankkeita on käynnistetty vilkkaasti. Tällä hetkellä alueella on viisi yritysryhmää ja kuudes on jo tulossa.
- Kun on saatu yksi hanke käyntiin, se avittaa paljon. Sen kokemuksen perusteella on helpompi käynnistää uusia yritysryhmiä. Ja aiemmat onnistumiset antavat uusille kokelaille uskoa, että onnistuu tämä heiltäkin, tietää Etelä-Karjalan Kärki-Leaderin hankeneuvoja Markku-Pekka Antikainen.

Tosissaan, mutta ei totisina

Yritysryhmähankkeiden käynnistäminen vaatii aikaa ja työtä sekä hankeneuvojalta, projektin hallinnoijalta että hankkeeseen osallistuvilta yrittäjiltä.
- Hankkeen idea jalostuu kuukausien aikana. Se on kuin rypsin puristusta. Alussa hahmotellaan. Sitten kun ruuvia kiristetään ja yrityksiltä vaaditaan projektiin tuotteita ja suunnitelmia, putoavat tietyt yritykset pois. Lopulta öljy jalostuu, Antikainen kuvailee.

Yritysryhmähanke on työkalu yritysten täsmäkehittämiseen, mikä alentaa yrittäjien kynnystä lähteä mukaan.
- Hankkeeseen on helppo sitoutua, koska se on tarpeeksi pieni ja lyhytkestoinen juttu, joka ratkaistaan. Yritysryhmähankkeessa ei ratkaista kaikkia maailman ongelmia, Antikainen tiivistää.

Etelä-Karjalan kärjessä tehdään yritysryhmähankkeita tosissaan, mutta ei totisina. Antikainen uskoo, että positiivinen, rempseä ilmapiiri ja osapuolten keskinäinen arvostus ovat merkittävä syy siihen, että yritysryhmähankkeita käynnistyy yksi toisensa perään.
- Imatran Seudun Kehitysyhtiö ja muut yhteistyökumppanimme ovat alttiita tämän tyyppiseen kehittämiseen. Besserwisseriys puuttuu, meillä on hauskaa yhdessä ja vaikka välillä väännetään ja väännetään, on kaikilla silti hyvä mieli sen jälkeen, hän kertoo.

Raivaamattomat ryteiköt kutsuvat Antikaista

Markku-Pekka Antikainen on työskennellyt paikalliskehittämisen parissa Etelä-Karjalan Kärki-Leaderissä toukokuusta 1997. Hän laskee, että parin kymmenen vuoden aikana hänen sormiensa kautta on kulkenut viitisen sataa hanketta.
- Kaikki ne kertovat omia hienoja tarinoitaan. Ei ole puuttunut elämänmakua, eikä ruohonjuuritasoa, Antikainen sanoo.


Markku-Pekka Antikaisen elämässä on kääntymässä uusi lehti, kun hän siirtyy pitkäaikaisesta työstään Etelä-Karjalasta isännöimään kotitilaansa Pohjois-Savoon.


Aina paikalliskehittäjänkään työ ei ole pelkkää ruohonjuuritasolla tanssimista. Erään kerran Antikainen palasi kollegansa Riitta Baggen kanssa hieman ikävältä työkeikalta. Matkan varrella he näkivät miehen raivaussahan kanssa ryteikössä.
- Suunniteltiin, että mitä jos pysäytettäisiin auto ja sanottaisiin hepulle, että mene sie hoitamaan meidän hommat, niin myö hoidetaan tämä ryteikkö tästä, Antikainen nauraa.

Jotain tästä kohtauksesta jäi ilmeisesti hankeneuvojan mieleen itämään, sillä joulun aikoihin Antikainen jättää nykyisen työnsä ja muuttaa kotitilalleen Siilinjärvelle.
- Ryteiköt kutsuvat. Teen kotitilalla maataloustöitä ja rästiin jääneitä metsänhoitotöitä. Etsin oheen osa-aikaista työpaikkaa. Unelmaduuni olisi jokin Leader-hommia liippaava työ, jota voisi tehdä kolmena päivänä viikossa, Antikainen suunnittelee.

Pääkuva: Markku-Pekka Antikainen (vas.) ja Jukka Hämäläinen ovat tulleet tutuiksi useiden yritysryhmähankkeiden myötä.

Muokkauspäivämäärä: Feb 17, 2020
Teksti: Saija Räty, tiedottaja, KaakonKantri
Kuvat: Saija Räty, tiedottaja, KaakonKantri

Tämä on karuselli, jossa on artikkeleita. Navigoi edellisen ja seuraavan painikkeen avulla.