LAB-ammattikorkeakoulun ja LUT-yliopiston toteuttaman, maaseuturahaston rahoittaman, Maallemuuttajat 2030 -hankkeen yhtenä tavoitteena on välittää tietoa jakamis- ja palvelutaloudesta maaseudulla. Yksi esimerkki jakamistaloudesta on vertaismajoitus, johon liittyen Asikkalassa ja Hollolassa järjestettiin marraskuun 2019 puolivälin tienoilla AirBnB-infotilaisuudet. Aiheesta kertomaan saatiin Salla Jutila Lapin yliopistosta. Kuntalaiset olivat selvästi kiinnostuneita aiheesta, sillä osanottajamäärä oli runsas ja tilojen suhteen jouduttiin hieman soveltamaankin. Kukaan ei kuitenkaan jäänyt vaille istumapaikkaa.
Vähimmäisvaatimuksia majoitukselta ei teoriassa ole; käytännössä yöpyjä tarvitsee nukkumapaikan ja wc-tilat. Tähän käy hyvin myös ulkohuussi. Usein majoittujilla on myös mahdollisuus käyttää keittiötiloja. Maaseudun AirBnB -majoituksina näkee usein mökkejä, pieniä yksiöitä maatilan pihapiirissä, mutta myös aittarakennuksia ja huviloita löytyy. Erilaisille majoituksille on erilaisia asiakasryhmiä, joten omaa tyhjillään olevaa asuttavaa tilaa kannattaa rohkeasti tarjota.
Lyhyesti kuvailtuna tyhjillään olevan tilan omistaja laatii ilmoituksen kuvineen AirBnB-sivustolle, määrittelee hinnan sekä vapaana olevat päivämäärät ja jää odottamaan varauspyyntöjä mahdollisilta majoittujilta. Majoittujat puolestaan voivat hakea tietyltä alueelta majoitusta tietyille päivämäärille. Asetuksista riippuen majoittaja voi joka kerta valita erikseen, haluaako majoittaa juuri kyseisen majoittujan. Päätöksen teon helpottamiseksi majoittajat arvioivat majoittujia ja toisin päin.
AirBnB on nostanut suosiotaan matkailijoiden keskuudessa, sillä silloin he pääsevät majoittumaan hotellien sijaan autenttisiin paikallisten asuntoihin. Mikäli majoittaja asuu samassa pihapiirissä ja on halukas viettämään aikaa majoittujan kanssa, pääsee majoittuja samalla tutustumaan paikalliseen kulttuuriin. AirBnB:n avulla majoittujat saattavat päätyä myös hyvin erilaisiin kohteisiin kuin he muuten päätyisivät. Esimerkiksi on luultavaa, että harvempi ulkomaalainen turisti etsii majoitusta Päijät-Hämeen kylistä. AirBnB:n karttahaun perusteella hän saattaa kuitenkin majapaikkoja selatessaan löytää viehättävän kohteen, johon päättääkin majoittua. Lisäksi AirBnB on usein halvempi vaihtoehto kuin hotelli, riippuen luonnollisesti majoituksen tasosta. Erilaisten suurtapahtumien aikaan majoituksille voi olla paljonkin kysyntää maaseudulla, jossa muita majoituksen tarjoajia on vähän.
Luentojen aikana kävi ilmi, että virheellisesti usein väitetään AirBnB-majoituksen olevan laitonta Suomessa. Näin ei suinkaan ole, vaan toimintaa, kuten muutakin vertaismajoitusta ja lyhytaikaista vuokrausta, sääteleviä lakeja on useita. Käytännöt ja lainsäädäntö vaihtelevat maittain, joten vahinkotilanteissa vastuut eivät aina välttämättä ole selvillä. Majoitustoimintaa aloittaessa onkin tärkeää selvittää, mitä oma kotivakuutus korvaa ja millaisia vakuutuksia on tarjolla. Kaikki vakuutukset eivät kata majoitustoimintaa eivätkä vieraiden aiheuttamia vahinkoja. AirBnB:n kautta on mahdollista hankkia vastuuvakuutus, mutta sen ehdot ovat tiukat ja niihin kannattaa tutustua huolella, kuten tietysti aina muihinkin vakuutusehtoihin.
Mikäli majoitus ei ole ammattimaista tai siitä saatavat tulot ovat alle 10 000€ vuodessa, ei majoittaja ole arvolisäverollinen. Tulot katsotaan kuitenkin pääomaveron alaisiksi myös satunnaisesta toiminnasta. Huomioitavaa on, että mikäli vähintään puolet asunnosta on vuokrattu ulkopuoliselle, katkeutuu asunnon oman käytön laskenta-aika, mikä muun muassa saattaa vaikuttaa maksettaviin veroihin asuntoa myydessä.
Eri medioissa on puhuttu AirBnB:n aiheuttamista ongelmista ja osasta kaupungeissa ongelmat ovatkin todellisia muun muassa naapureita häiritsevien juhlijoiden takia. Joissain taloyhtiöissä toiminta on aiheuttanut närää, sillä asunnonomistajat ovat saattaneet alunperinkin ostaa asunnot AirBnB-toimintaa varten ja vaihtuvat vuokralaiset ovat häirinneet vakituisia asukkaita. Varausehtoihin voi kuitenkin kirjata, että juhlien järjestäminen kohteessa on kielletty. Lisäksi maaseudulla tapahtuvan majoituksen kohdalla on jokseenkin epätodennäköistä, että naapurusto häiriintyisi toiminnasta – saati että juhlia ja baareja etsivät henkilöt majoittuisivat hiljaisemmalle alueelle.
Hankkeen järjestämiin infotilaisuuksiin saapuneet asukkaat kuuntelivat luentoja kiinnostuneina ja luennot herättivät lopuksi hyvää keskustelua. Molemmilla luennoilla paikalla olivat paikalliset majoittajat, jotka kertoivat lyhyesti omista kokemuksistaan ja jakoivat vinkkejä; esimerkiksi lakanapyykin määrä oli päässyt yllättämään kiireisinä majoituskausina. Kysymyksille ja keskustelulle varattu aika ei aivan meinannutkaan riittää.
Maaseudun AirBnB-toiminnassa on varmasti kasvupotentiaalia, sillä useat ihmiset matkustavat Suomeen puhtaan luonnon perässä. Mikäs sen parempaa, kuin käydä päivällä marjastamassa majoituksen nurkilla ja illalla pulahtaa puhtaaseen järveen? Myös suomalaiset matkailijat ovat entistä kiinnostuneempia kotimaan matkailusta ja luontokohteista. Molemmat osapuolet siis hyötyvät vertaismajoitustoiminnasta; majoittaja saa valjastettua käyttämättömät neliöt hyötykäyttöön ja majoittuja pääsee majoittumaan autenttisesti miellyttävään ympäristöön. Useassa tapauksessa molemmat osapuolet pääsevät kaupanpäälle tutustumaan mielenkiintoisiin henkilöihin.
Infotilaisuuksien esitykset ovat vapaasti luettavissa hankkeen nettisivuilla.