Hankekakku

Hankekakkua yritysporukalle

Usein kuule yrittäjien kommentoivan, että hankkeet ovat ajan ja rahan tuhlausta. Osallistuminen hankkeeseen ei houkuttele, jos niistä ei irtoa yrityskohtaista kehittämisapua. Hanke on kuin pieni kirosana, byrokraattinen ja ikävä. Väitän, että tämä ei ole ollenkaan totta. Lyöttäytymällä yhteen muiden saman kehittämistarpeen äärellä olevien kanssa, voit saada juuri yritysporukalle räätälöidyn hankkeen ja rahoitusta sen toteuttamiseen. Hankekakkua on kuin onkin tarjolla yrittäjien itse valitsemilla aineksilla ja herkuilla.

Maaseuturahasto tukee yritysryhmissä tehtävää kehittämistä, hanketta kutsutaan silloin yritysryhmähankkeeksi. Tällainen hanke taipuu moneen, olipa kyseessä markkinointi, tuotekehitys, konseptointi, vienti, työhyvinvointi, brändäys tai vaikka virtuaalitodellisuus. Yritykset leipovat oman hankekakkunsa omien kehittämistarpeiden mukaiseksi. Yrittäjän oma tavoite ja innostus sen eteenpäin viemiseksi ratkaisee tuloksen.

Yritysryhmään tarvitaan kolmesta kymmeneen yritystä. Yhteisen kehittämisen lisäksi jokaiselle yritykselle räätälöidään myös omat kehittämistoimet. Yritysryhmän koulutushankkeessa voi olla enemmänkin kuin kymmenen yritystä mukana. Tuki on 75 prosenttia kustannuksista ja yritys sijoittaa 25 prosenttia omaa rahaa. Kustannukset jaetaan yritysten kesken heidän keskenään sopimallaan tavalla. Yrityksen koko täytyy olla pieni tai matkailualalla mikro. Tuki on tarkoitettu maaseutualueille, Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoen ydinkeskusta on rajattu tuen ulkopuolelle. Maatalouden alkutuotanto ei voi olla mukana yritysryhmässä.

Hankkeen hakee ja toteuttaa jokin kehittäjäorganisaatio, esimerkiksi kehittämisyhtiö, oppilaitos tai kunta, jolla on intressiä olla viemässä yritysten tavoitteita eteenpäin. Hankehallinnon byrokratian kiemurat eivät jää millään tavalla yrityksen vaivaksi, vaikka rahaa ei siirretä yritysten tilille, kaikki hankkeen hyöty tulee heille. Toteuttaja hankkeen parhaat asiantuntijat ja osaamisen kehittämistavoitteiden toteuttamiseksi. Rahoitusta haetaan ELY-keskuksesta tai paikallisesta Leader-ryhmästä.

Etelä-Pohjanmaalla on rahoitettu vuodesta 2016 alkaen lähes 20 yritysryhmähanketta, joissa on mukana sata yritystä. Alueemme pienillä yrityksillä vaikuttaa olevan kasvuhaluja, koska yli puolessa hankkeista tavoitteena on kansainvälistyminen ja vienti. Suuri merkitys on sillä, että kehittämistyö maistuu herkulliselta, yhteistyöstä vertaisten kanssa saa uutta puhtia yrittäjän arkeen ja bisnekseen.

Yhteinen asiamme on hyödyntää tarjolla oleva yritysryhmähankkeiden rahoitus ja osoittaa, että sillä on merkitystä kasvuun, työllisyyteen, innovaatioihin ja alueen elinvoimaan. Pienikin, aidoista tarpeista lähtevä, panostus voi laittaa liikkeelle myönteistä kehitystä yrityksen ja koko yhteiskunnan hyväksi.

Kasvua Pohjoismaista -yritysryhmähanke

Väyliä vientiin avattiin Kasvua Pohjoismaista-yritysryhmähankkeessa, jonka toteuttajana toimi Suomen Yrittäjäopisto. Mukana ollut Memorial Oy:n toimitusjohtaja Jere-Miikka Myllymäki kertoo odottavansa innolla maailmanvalloitusta. Lue juttu Kasvua Pohjoismaista-hankkeesta Uutisjyvät 2016 –lehdestä (flipbook) (sivulla 25).

Jere-Miikka Myllymäki kertoo myös videolla miksi osallistui yritysryhmähankkeeseen, tutustu samalla muihin yritysryhmätarinoihin ja tietoiskuihin:


Uusien konseptien kehittäminen ja kokeilut aina valmiiksi markkinoitaviksi tuotteiksi onnistuu myös yritysryhmähankkeessa. Lue juttu Elämänmaku-yritysryhmähankkeesta, jossa on kehitetty ja testattu aivan uusia green care- periaatteella toteutettavia palvelutuotteita projektipäällikön johdolla. Uutisjyvät 2017 –lehdestä (flipbook) (sivulla 23).


Pääkuvassa Elämänmaku–yritysryhmähankkeen projektipäällikkö Osku Ketola Sedusta ja Tuija Nikkari ELY-keskuksesta tapasivat tallin kulmilla luontohyvinvointipalvelujen kehittäjiä: Keijo Viertoman, Teea Ekolan, Satu Aution, Kalle Reinikan ja Noora Lipposen.

Lisätietoja:

arkisto.maaseutu.fi
www.mavi.fi

Kirjoitus on julkaistu alunperin Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen blogissa.

25.9.2018

Muokkauspäivämäärä: Feb 17, 2020
Teksti: Tuija Nikkari, Kehittämisasiantuntija ja tiedottaja, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, maaseutuyksikkö

Tämä on karuselli, jossa on artikkeleita. Navigoi edellisen ja seuraavan painikkeen avulla.