Selkokielisyytta4

Selkokielisyyttä viestintään, kiitos!

Vuoden alkupuolella Hämeessä tartuttiin viestintää niskasta kiinni. Hämeenraitti eli Hämeen viestintähanke järjesti alueen hanketoimijoille ja muille maaseutuohjelman toteuttajille Asiantuntija viestii -koulutuksen. Tarkoituksena oli saada hämäläiset innostumaan viestinnästä, oppimaan uusia niksejä some-välineiden käyttöön sekä kitkemään jargonia omasta työkielestä.

Nimekkäät kouluttajat vetivät paikalle ja striimin päähän hienosti väkeä sekä Hämeestä että kauempaa. Yhteensä koulutusta seurasi yli 100 silmäparia. Huikeaa, että viestintä kiinnostaa ja se koetaan entistä tärkeämpänä koko kentällä.

Yksi koulutusta paikan päällä seuranneista oli Leader Linnaseudun kyläkoordinaattori Johanna Henttinen. Henttisen mukaan päivä avasi uusia ajatuksia viestinnästä ja sen toteuttamisesta.
─ Taitoa on osata viestiä niin, että vastaanottaja löytää ja ymmärtää asiat juuri niin kuin olemme tarkoittaneet, Henttinen summasi.

Päivän aikana tunnisteella #asiantuntijaviestii laitettiin useita kymmeniä twiittejä, joten koulutus herätti keskustelua myös somessa.

Erottumalla eduksi

Päivän avasi Etelä-Suomen Sanomien toimituspäällikkö Juha Honkonen, joka neuvoi miten toimitusten kanssa kannattaa toimia. Hyvä uutinen oli, että tiedotteilla on entistä paremmat mahdollisuudet mennä läpi medioissa. Muun muassa hiljaisina päivinä ja varsinkin verkossa kynnys tiedotteen julkaisulle on matala.
Honkonen kuitenkin myös muistutti, että viestitulva on toimituksissa valtava.
─ Maakuntalehden toimitukseen voi tulla tuhatkin sähköpostia päivässä, Honkonen tiivisti.
Määrä on melko huima. Se kertoo karua kieltä siitä, että viestin täytyy olla vaikuttava ja ajankohtainen, jotta se ylittää uutiskynnyksen. Tiedote kannattaakin aina rakentaa uutisrakenteen muotoon. Mukaan liitetään mahdollisuuksien mukaan hyvälaatuisia kuvia.

Meissä on voimaa!

─ Mitä enemmän meitä on viestimässä samasta asiasta, sitä paremmin asia leviää eteenpäin!
Tämä oli tärkeä viesti, jonka some-guru Piritta Seppälä (pääkuvassa yhdessä Ulla Harjun kanssa) Viestintä-Pirittasta välitti meille kaikille maaseutuohjelman tekijöille. Seppälän osuudessa avattiin pirteästi ja käytännönläheisesti, miten asiantuntija voi näkyä verkossa ja somessa. Vinkkejä saatiin niin Facebookin kuin Twitterinkin käyttöön sekä blogien kirjoittamiseen.
Seppälä myös painotti, että vastoin yleistä luuloa, työn tekeminen nopeutuu sosiaalisen median käytön myötä.
─ Ei kieltoa, vaan kannustusta, Piritta Seppälä herätteli.

Jargoni kuriin!

Päivän lopetti Kielipoliisinakin tunnettu Riitta Suominen, joka tarjosi käytännön vinkkejä, kuinka kapulakieli käännetään ymmärrettäväksi selkosuomeksi. Päivästä kerätyssä palautteessa sanottiinkin muun muassa seuraavaa: ”Loistavaa ravistelua viranomaisjargonista irtaantumiseen. Kielipoliisia kuulisin mielelläni enemmänkin.”

Kielipoliisi Riitta Suominen haastoi koulutukseen osallistujia suorasukaisella tyylillä. Moni jargonian kukkanen sai päivän aikana kyytiä.


Kielipoliisi laittoikin osallistujat tosissaan miettimään, millaista hyvä ja selkeä kieli on. Asiaa hän avasi useiden konkreettisten esimerkkien kautta.
─ Uutena työntekijänä hankemaailmassa oli tarpeellista kuulla, millaista kieltä teksteissä kannattaa suosia ja mitä taas välttää. Oli hauska huomata, että hankekieli tarttuu aika nopeasti ja sitä alkaa itsekin viljelemään joka paikassa, Keski-Suomen maaseudun Sykettä-viestintähankkeessa projektisihteerinä työskentelevä Helmi Yli-Knuuttila totesi.
Striimauksen kautta koulutusta kuunnellut Yli-Knuuttila totesi lisäksi, että koulutuksen aiheet olivat hyvin kohdennettuja.
─ Kouluttajat olivat myös mukaansatempaavia – aika kului huomaamatta!

Asiantuntija viestii -koulutuksen suosio kertoo siitä, että viestintä nähdään tärkeänä osana maaseutuohjelmaa ja sen toteuttamista. Hämeessä tähän pyritään vastaamaan nimenomaan erilaisilla viestintäkoulutuksilla sekä verkostojen ja yhteistyön tiivistämisellä viestinnän osalta. Suunnitelmissa on kevään aikana polkaista käyntiin myös hankkeiden laajemmat yhteiset treffit, joissa voidaan käydä läpi viestintäasioita ja kuulla miten hankkeilla menee.

Viestitään yhdessä!

Voit kuunnella esityksiä ja lukea luentomateriaalit myös jälkikäteen. Materiaalit löytyvät Hämeenraitin sivuilta tai voit pyytää niitä sähköpostitse tiedottaja@linnaseutu.fi.

Tässä vielä muutama Kielipoliisin vinkki kaikille tiedoksi ja toivottavasti myös käyttöön:

  • Poista teksteistä rinnastukset ja ja ja ja ja ja… Puhu kappaleessa tai virkkeessä mieluummin yhdestä asiasta.
  • Yksilöi ja konkretisoi tekstiä. Jos puhut toiminnasta, kerro mieluummin, mitä toimintaa. Tai jos puhut tapahtumista, kerro mitä tapahtumia.
  • Ihmisen mittaiset asiat kiinnostavat, kummalliset hankenimet eivät. Mieti siis hankkeesi nimeä huolella.
  • Suosi uutisrakennetta työpuheessa ja -tekstissä ─ tärkein alkuun. Otsikko ja ingressi ovat tärkeitä!
Muokkauspäivämäärä: Feb 17, 2020
Teksti: Ulla Harju/Hämeenraitti
Kuvat: Ulla Harju/Hämeenraitti

Tämä on karuselli, jossa on artikkeleita. Navigoi edellisen ja seuraavan painikkeen avulla.