Etela pohjanmaan leader1000

Koulutuspäivän keskiössä Leader-toiminta, ilmasto ja milleniaalit

Etelä-Pohjanmaan Leader-ryhmien koulutuspäivässä tähyttiin yhdessä tulevaan.

Yhteisessä koulutuspäivässä Ilmajoella vieraili Ruokaviraston pääjohtaja Antti-Jussi Oikarinen. Hän kertoi arvioita tulevasta rahoituskaudesta, vuodesta 2021 eteenpäin.
- Brexit tiukentaa EU:n budjettitilannetta. Rahoitukseen tulee noin 15 prosentin leikkaus. Maaseutuohjelman rahoituksen vähenemisen myötä myös Leader-toiminnan rahoitus vähenee.

Tästä huolimatta Oikarinen kannusti huomiollaan, että Leader-toiminnalla on hyvä imago jäsenmaasta riippumatta. Toiminta siis jatkuu, mutta ajan mittaan selviää, mikä on Leader-ryhmien määrä, kun resurssit vähenevät.

Oikarinen kertoi myös, että jatkossa tullaan vahvistamaan ympäristö- ja ilmastonäkökulmaa.
- Tulevalla kaudella 40 prosenttia maatalouspolitiikan rahoituksesta pitäisi olla ilmastosidonnaista.


Milleniaalit - tulevaisuuden voima, mutta miten heidät hurmataan?

Myös Kumppania Oy:n Jenni Rajahalmeen (pääkuvassa) puheenvuoro kuultiin koulutuspäivässä. Rajahalmeen puheen ydin oli siinä, että sukupolvien kuilun sijaan olisi hyvä pyrkiä ymmärtämään toisiaan.

Puheenvuorossa keskityttiin erityisesti milleniaaleihin eli vuonna -86 ja sen jälkeen syntyneisiin. Nuorimmat milleniaalit ovat syntyneet vuosituhannen vaihteessa.
- Milleniaaleilla on huonompi kärsivällisyys kuin kultakalalla. He ovat syntyneet maailmaan, jossa kaiken sanotaan olevan mahdollista. Milleniaalit saavat jalat alleen, jos tarjolla on elämänmittainen työpaikka. He haluavat vapauden valita. Milleniaalit haluavat työn ja vapaa-ajan olevan tasapainossa, Rajahalme sanoi.

- Milleniaalit valitsevat työpaikan arvopohjan ja maineen perusteella. He haluavat työn, jossa on koulutus- ja kehittymismahdollisuuksia. Asiakkaina he kokevat velvollisuudekseen palautteen antamisen.

Muokkauspäivämäärä: Feb 17, 2020
Teksti: Marjukka Mäkinen, ViestitEllen
Kuvat: Marjukka Mäkinen, ViestitEllen

Tämä on karuselli, jossa on artikkeleita. Navigoi edellisen ja seuraavan painikkeen avulla.