Agrimessut

Maailman suurin konenäyttely tutuksi pohjalaisille viljelijöille

Agroteknologia tehokäyttöön-hanke järjesti pohjalaisille agroteknologiasta kiinnostuneille viljelijöille marraskuun puolivälissä koulutusmatkan Hannoveriin Agritechnica-messuille. Kyseinen konenäyttely järjestetään kahden vuoden välein marraskuussa sopivasti syksyn korjuusesongin jälkeen. Välivuosina on samassa messukeskuksessa tarjolla kotieläinpainotteiset Euro Tier-messut.

Agritechnica-messuja ei turhaan tituleerata maailman suurimmaksi maatalouteen ja sen liitännäiselinkeinoihin liittyväksi konenäyttelyksi. Tarjolla on 26 enemmän tai vähemmän suurta näyttelyhallia Hannoverin messukeskuksessa. Jotta mittasuhteista saa kotimaisten konemessujen kävijä kuvaa, voidaan esimerkiksi KoneAgria-näyttelyn tarjontaan lisätä noin 24 vähintään samankokoista näyttelyhallia ja jonkin verran myös ulkoilmaosastoja lähinnä puun käsittelystä kiinnostuneille vierailijoille. Lisäksi messujen ehdottomaan kokemukseen kuuluu ruokailu messualueella sijaitsevassa ympärivuotisesti auki olevassa Muenchener-Haus ravintolassa, jossa on October Fest -tyylisesti tarjolla saksalaisen nahkahousubändin musisointia, suuria kolpakoita kansanjuomaa sekä perinteisiä saksalaisia lihaisia ruoka-annoksia.

Itse näyttely ei jättänyt tälläkään kertaa varmastikaan ketään kävijää kylmäksi. 2000-luvun alussa käytössä oli noin 20 näyttelyhallia, nyt siis jo koko messukeskus komeudessaan. Näytillä on maatalouskoneiden koko kirjo pienestä aina suurimpiin, Suomessa tuskin koskaan nähtäviin koneisiin. Unohtaa ei pidä myöskään uusimpaan viljelyteknologiaan tutustumisen mahdollisuutta, mikä on perinteisesti ollut osa näiden messujen vahvaa tarjontaa.

Päivän sana uusimman teknologian hyödyntämisessä on täsmäviljely ja siihen liittyvä teknologia. Täsmäviljelyä täydentää vahvasti maatiloilla kasvussa oleva Drone-lennokkien teknologian hyödyntäminen. Lisäksi keskusteluyhteyden luominen traktorin ja työkoneiden välille yhtenäistä Isobus-väylää hyödyntäen nostaa päätään. Käyttäjien kannalta olisikin toivottavaa, että konevalmistajat pääsisivät yhteisymmärrykseen yhteisestä standardista, joka tuotaisiin mahdollisimman monen koneen ja laitteen yhteiseen käyttöön.

Ilahduttavaa on huomata, että myös suomalaiset viljelijät ja konevalmistajat ovat kerta kerralta isommalla joukolla mukana näyttelyssä. Pohjolan perukoilta on välillä hyvä lähteä tutustumaan suuren maailman menoon ja onneksi myös maaseutuohjelma hankkeiden myötävaikutuksella tarjoaa tähän mahdollisuuden.

Agroteknologia tehokäyttöön -hankkeen opintomatkasta julkaistaan lähiaikoina agroteknologiapainotteinen matkaraportti hankkeen kotisivuilla. Kannattaa muutenkin tutustua hankkeen tulevaan mielenkiintoiseen teknologiapainotteiseen koulutustarjontaan. Luvassa on vuodelle 2018 parisenkymmentä mielenkiintoista tulevaisuuden teknologioista kertovaa ja niitä hyödyntävää koulutustapahtumaa.

Lisätietoja:

Muokkauspäivämäärä: Feb 17, 2020
Teksti: Teemu Hauhia / Verkostopalvelut-yksikön johtaja ja kasvinviljelijä Kurikasta
Kuvat: Agritechnica-messut

Tämä on karuselli, jossa on artikkeleita. Navigoi edellisen ja seuraavan painikkeen avulla.