Viime vuoden vanhusten viikon teemana oli vanhuuteen varautuminen. Lapissa lasten, nuorten ja työikäisten määrä vähenee ja vanhusten määrä kasvaa, suhteellisesti enemmän kuin muualla Suomessa. Hoivaajia tarvitaan erityisesti muistisairaiden määrän lisääntyessä, koska heitä ei voi jättää yksin. Moni työikäinen voi joutua tulevaisuudessa jättäytymään osittain tai kokonaan pois työelämästä hoitamaan omia vanhempiaan, koska tämänhetkisen mallin mukainen julkinen hoito ei riitä.
Ikäihmisten palvelumuotoja täytyy kehittää ja satsata uusien, erilaisten toimintamallien suunnitteluun ja alkuun panemiseen. Ikäihmisten perhehoito on yksi vaihtoehto. Se on monipuolinen ja joustava, ns. välillisen asumisen muoto, yksin kotona pärjäämisen ja laitoshoidon välillä.
Perhehoitaja voi hoitaa ikäihmistä omassa kodissaan, vuokratussa tilassa tai asiakkaan kodissa, pitkäaikaisesti, lyhytaikaisesti tai päiväperhehoitona. Osaavat, vanhuksiin inhimillisesti suhtautuvat perhehoitajat voivat hoitaa toisten vanhempia, työllistyä ja saada elantonsa itse. Näin muut työikäiset voivat jatkaa täysipäiväisesti omissa töissään.
Lapissa perhehoitomallia on kehitetty Ikäihmisten perhehoitoa pohjoiseen -hankkeessa, jossa työstetään kunnille toimintaohjeet ikäihmisten perhehoitoon, esitellään eri perhehoidon muotoja ja järjestetään tutustumiskäyntejä toimiviin perhekoteihin. Eri puolilla Lappia onkin jo menestyksekkäästi toiminnassa perhekoteja, ja lisäksi Itä- ja Pohjois-Lapin kunnissa kulkee perhehoitajia asiakkaiden kodeissa.
Jos kunnissa jatkuvasti säästetään vanhustyön määrärahoissa ja lopetetaan kehittämistyö, se vasta kalliiksi tuleekin jatkossa. Ei kai vanhuksia voi hoitamatta jättää? Päättäjien pitäisi oikeasti pohtia, mitä vanhuuteen varautuminen kunnassa tarkoittaa.