Lokaali 2019 -tapahtuma startattiin perjantaina työpajoilla, joissa käytiin läpi mielenkiintoisia aiheita. Aamupäivän alustuksissa pohdittiin älykästä kylätoimintaa ja sitä, mitä kaikkea kylä tarvitsee ollakseen älykäs kylä. Paikallaolijat jaettiin myös iltapäivän työpajaryhmiin, jossa paneuduttiin kysymysten kera alustuksen aiheisiin. Tapahtumaan pystyi osallistumaan myös etänä, niin alustuksiin kuin iltapäivän työpajoihin.
Alustuksen aloitti Minna Jaakkola, viestintä ja markkinointipäällikkö Netplaza Oy:lta. Jaakkola kertoi, millaisena hän näkee maaseudun roolin Suomen digikehityksessä ja pohtii miksi emme ole kuullet maaseudun innovaatisista digiratkaisuista. Kainuun Nuotta ry:n toiminnanjohtaja Veli-Matti Karppinen taas kertoi, miten Kainuussa on kehitelty digitaalisuuden hyötyjä maaseudun eri toiminnoille. Pysyviä ratkaisuja on löydetty digitaalisiin paikallisiin palvelutuotantoihin-, verkostoitumiseen- sekä valmennus, neuvonta ja koulutuspalveluihin. Tärkeää on se, että opiskeluita, palveluita tai töitä ei sidota yhteen paikkaan, niin taataan aktiivinen elämä ja kylien elinvoiman kehittyminen.
Heli Siirilä, projektipäällikkö Levón-instituuttista Vaasan yliopisto painotti alustuksessaan liikenteen tärkeyttä älykkään kylän rakentamiseksi, koska se vaikuttaa keskeisesti palveluiden saatavuuteen ja on osa yritystoiminnan edellytyksiä. Älykkään kylän siis kannattaa keskittyä liikkumisen kehittämiseen osana palveluiden kehittämistä. Kyläkoulujen lakkauttaminen on tuttua monelle kunnalle, mutta kyläkoulun tuomat mahdollisuudet eivät välttämättä ole. Lieksan kaupungin aluerehtori Timo Vattulainen ja Suvi Pesonen Suomen Lähikoulut ry:stä kertoivat alustuksessaan kyläkoulujen kekseliäistä ratkaisuista, jotka innostavat uuteen ajatteluun.
Kellon lähestyessä lounastaukoa, viimeisen alustuksen iltapäivän työpajoille tarjosi Suomen 4H-liiton kehityspäällikkö Sampo Juhajoki. Hänen alustus loi katsauksen älykkäisiin ratkaisuihin osana 4H-harrastusta ja nuorten toiveista. Lounaan jälkeen väki jakautui keskusteluryhmiinsä, joissa kaikissa käytiin läpi neljä teemaa. Ryhmissä keskusteltiin WorldCafe menetelmin eli yhdestä aiheesta keskusteltiin 20 minuuttia, jonka jälkeen tuotettiin konkreettinen idea ”timanttisella” lauseella sähköistä äänestystä varten.
Ensimmäisessä teemassa pureuduttiin digitaaliseen edistämiseen maaseudulla. Keskustelussa nousi esille erilaiset digitalisaation tuomat palvelut ja miten niitä hyödynnettäisiin. Asukkaiden digitaitojen parantaminen, varsinkin ikäihmisille kohdistuvaa ohjeistusta niihin liittyen, pidettiin tärkeänä. Aiheeksi nousi myös valokuituverkkojen rakentaminen, koska ilman niitä ei uusia palveluita pystytä tarjoamaan tai hyödyntämään digitalisaation tuomia etuja.
Maaseudun liikenne- ja kuljetusratkaisut synnyttivät keskustelua erilaisista kimppakyydeistä tai tavarankuljetus -mahdollisuuksista. Kylän jakamistaloutta kannatettiin ja yhteisöllisyyttä. Maaseudun kouluverkon turvaamiseksi pohdinnassa nousi esiin, että koulusta pitäisi tehdä toimiva palvelukeskus, jossa pääkäyttöoikeus on koulutukseen, mutta sitä pystyisi käyttämään kaikenikäisten vapaa-ajan toimintaan.
Nuorten tulevaisuus maaseudulla pidetään tärkeänä ja nuorille pitää luoda uutta mielikuvaa maaseudusta ja sen tuomista mahdollisuuksista. Esimerkiksi droonien käyttö maataloudessa on kasvussa, mikä varmasti kuulostaa monesta nuoresta kiinnostavalta. Tärkeää olisi taata työn mielekkyys, mutta antaa kuitenkin nuorille vapaus valita mitä he haluavat tehdä.
Työpajaryhmien muodostamista ideoista äänestettiin iltapäivällä älypuhelimien avulla.
Päivän päätteeksi ryhdyttiin käymään kysymyksiä läpi ja eri ideoista äänestettiin omalla älypuhelimella Kainuun Nuotan screen-io-sovellusta käyttäen. Ryhmien muodostamissa lauseissa kaikissa piili sama ajatus, vaikka erilaisin höystein. Jokaisen mielestä maaseudun on tärkeä olla osa digilisaatiota ja hyötyä sen tuomista eduista, oli kyse sitten liikennepalveluista, valokuituverkoista, nuorten tulevaisuudesta tai kyläkouluista.
Lokaali 2019 -tapahtuman järjestivät Eteläpohjalaiset Kylät ry ja Suomen Kylät ry yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan Leader-ryhmien kanssa, joita ovat Leader Liiveri, Leader Suurpohja, Leader Kuudestaan ja Leader Aisapari.
Pääkuva: Minna Jaakkola kertoo esityksessään maaseudun roolista Suomen digikehityksessä.